Blanco lehti ~ täyteen kirjoitettu

Jos olisin kirjailija, leipä loppuisi tähän. Mikä sen mielen putsasikaan juuri niin totaalisesti, kun ajattelin kirjoittaa blogiin.

On viimeinen mahdollisuus kirjoittaa kesäkuusta jotain. Valintoja tulee taas.

Kirjoitanko yleensä vaan suomalaisten näkökulmasta. Siis voi käsitellä säätä ja vähän muuta. Kirjoitanko turistien näkökulmasta. Oliko kesäkuu turisteille antoisa. Kirjoitanko naisten näkökulmasta, vai yritänkö miettiä miltä miehistä tuntui kesäkuulla. Taas tulee eteen sää ja vähän muuta.

Jos paistaa aurinko, monet ovat onnellisia, aurinko ja kunnon kesä ovat monille sama asia.

Jos sataa, voi lukea ja pysyä enemmän sisällä, ahkeroida kotitöiden kanssa, voi tehdä monenlaista. Sade ravitsee mieltä ja syvimpiä ajatuksia.

Jos kirjoitan vain omasta näkökulmastani, niin aurinko voi välillä paistaa, mutta pysyköön piilossa myös. On niin kiva kun sataa välillä, mutta vain välillä.

Minusta on hiukan tullut aamuihminen siinä mielessä, että vaikken herääkään viikonloppuna tai lomalla kukonlaulun aikaan, silti aamulla, heräsi sitten 6.30 tai 10.00 jälkeen, ajatukset ovat jotenkin selkät ja puhtaat kaikesta rasituksesta.

Jos saa vielä aamusta olla puhumatta kenellekään mitään ja antaa vain ajatusten tulla, tilanne on kovin ihanteellinen. Siitä on tosi onnellinen.

Sitten alkaa se testaus. Ensimmäinen ihminen puhuttelee sinua. Tuoko se lisää tyytyväistä oloa. Jos lähdet liikkeelle, antaako kaikki näkemäsi sinulle iloa ja onnellisuutta päivään. Mikä sinua päivän mittaan masentaa ja mikä lisää tyytyväisyyttä.

Kun ärsykkeitä tulee ja menee, ja silti jotenkin sivistyneesti pystyt päivän läpiviemään ~ olit sitten töissä tai vapaalla ~ tarvitset kuitenkin jossain vaiheessa hetkeä, jolloin saat olla yksin. Jos ei yksin, niin istua lempipaikkaasi jonnekin, kotona tai muualla ja tehdä jotain mieleistäsi. Sellaista, joka ei ole enää velvollisuus, vaan vapaa valinta.

Yksin ollessaan ihminen lataa paristojaan. Yksinolo voi olla mitä vain. Luonto, koti, auto, ranta, metsä.

Kjell Westö, joka on eräs suosikkikirjailijoistani, sanoi jossain haastattelussa, että kahden tunnin kävely tekee mielelle ihmeitä. Kaikki eivät halua kävellä, mutta kahden tunnin poissaolo ~ yksinolo ~ tekee ihmeitä.

Puhun vain omasta puolestani.
Näin minä sen koen. Nyt olen yksin. Kotona on muita, mutta istun yksin tässä huoneessa ja kirjoitan ajatuksia blogiini. Siitä tuli tämän päivän henkireikä.

Ajatusten tyhjiö täyttyi ja tunnen olevani eheämpi nyt. Näin helppoa se on.

Helsinki 29.6.2010
Sininen rooli