Luin varmaan tunneälystä ensimmäisen kerran Anna-lehdestä, joskus 5-10 vuotta sitten. Se jäi jotenkin alitajuntaan, vaikken ole sen jälkeen kuin joskus muistanut, että sellaista on.
Luonnollisesti pidin selvänä, että itselläni sellaista ilman muuta on (vitsi). Vakavasti puhuen toivon, että itselläni sitä on. Sekin varmaan ilmenee ainoastaan, jos henkilö itse niin haluaa.
Googlettamalla sanan "tunneäly" sen syntyvuodesta saa ainakin tämän:
(City lehti 1/2005 /Mikael Saarinen, tunneälytutkija PsL.)
"Tunneäly-käsitteen kerrotaan syntyneen Yalen psykologian professori Peter Saloveyn ja hänen kollegansa John Mayerin maalatessa olohuonetta vuonna 1987"
... ja edelleen
"Miehet päättivät tuolloin lähteä määrittelemään ja mittaamaan uutta tunteisiin liittyvää älykkyyden osa-aluetta, jota tavanomaiset älykkyystestit eivät mitanneet, mutta josta ajattelijat jo Aristoteleesta alkaen olivat kirjoittaneet. Vuonna 1990 julkaistiin ensimmäiset tutkimustulokset, joiden mukaan tunneäly tosiaan erotteli selvästi ihmisiä mm. tunteiden tunnistamisessa ja emotionaalisten kysymysten ratkaisemisessa".
"Tunneälystä on olemassa erilaisia teorioita ja määritelmiä, mutta tieteelliseen tutkimuksen näkökulmasta tunneäly nähdään joukkona tunteisiin liittyviä kykyjä ja taitoja, joita tulee pystyä mittaamaan luotettavasti. Mayerin ja Saloveyn tunneälyteoria ja kykytesti MSCEIT jakaantuvat neljään osa-alueeseen:
1.tunteiden havaitseminen
2.ajattelun tunneperäinen tukeminen,
3.tunteiden ja tunnetiedon ymmärtäminen
4.tunteiden säätely ja hallinnoiminen.
Eli näenkö tunteita ympärilläni, saanko tunnereaktioista ajattelullani otetta, ymmärränkö tunteiden dynamiikkaa ja kykenenkö vaikuttamaan tunteisiin?"
* * *
Vaikka monille ja myös itselleni tulee heti ärsyttävä olo, kun puhutaan mittaamisesta ja testeistä, jo tuossa pelkässä jäsentelyssä on ideaa.
Asiaa voi käsitellä kukin omalla tavallaan, mittailematta ja vertailematta. Luulen, että mitä enemmän asiasta lukee itsekseen, sitä parempi käytännön soveltamisessa.
Tunneälyä (emotional intelligence) voi minusta toteuttaa noin ohimennen, sen verran kuin tarpeelliseksi näkee. Varmaan helpommin sanottu kuin tehty.
* * *
Lisää netistä poimittuja pointteja:
- Käytännössä tunneäly on arkijärkeä, joka saa asiat luistamaan sekä kotona että sen... Marja Kokkosen mukaan vähäinen tunneäly on myös terveysriski...(www.mtv3.fi)
- Tunneälyllä (EQ) tarkoitetaan sosiaalista kykyä, jonka avulla ihminen ymmärtää itseään sekä ympäröivää maailmaa. Mitä korkeampi tunneäly ihmisellä on...(www.kandidata.fi)
- Tunneäly näkyy työpaikoilla siten, että asiat sujuvat ja ihmissuhteet ovat luontevia. Vuorovaikutuksessa ei tarvitse olla vain järkitasolla, vaan voidaan...(oppiminen.yle.fi)
- Tunneäly on taito säädellä omia ja toisten tunteita, taitoa ymmärtää ja analysoida tunne-elämää, taito käyttää tunteita ajattelun apuna ja tunteiden nimeämisen ja tunnistamisen taito. (Lähde: Goleman, D 1997. Tunneäly, lahjakkuuden koko kuva)
- Tunneäly auttaa myös jaksamaan. Tunnekyvyt ovat kykyjen kykyjä, vasta niiden hallinta avaa mahdollisuudet muiden kykyjen harjoittamiseen... (www.operosus.fi)
- Tunneäly on eräs älykkyyden muoto ja siten laajempi käsite kuin tunne tai tunteellisuus. Tunneälyn kokonaismäärä on miehillä ja naisilla suurinpiirtein sama... (oppiminen.yle.fi)
* * *
Tähän voikin sopivasti lopettaa ja seuraavan kerran palata asiaan, kun on lukenut enemmän asiasta. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.
Tiedän kuitenkin, että Amerikan lisäksi Suomessakin tunneäly on otettu vahvasti oppimisen apuvälineeksi, siitä on jopa verkkokursseja. Itselleni riittää, että luen hyvän perusteoksen ja yritän soveltaa sitä elämääni.
Helsinki 21.2.2010
Sininen rooli
21.2.2010
Nuortenkirjat: Aurora ja Pietarin serkut, Pirkko Pekkarinen
Tämä kirja osui silmääni, kun laitoin blogiini kirjallisuusaiheisia muiden blogeja, joita seuraisin. Kirjaa ei saa enää kirjakaupoista. Löysin sen netistä Helsingin kaupunginkirjaston haulla ja varasin Runeberginkadun kirjastosta.
* * *
Nuortenkirjat: Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut
Kustantaja: Pirkko Pekkarinen ja Kirjapaja, Helsinki
Painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993
Vaikka tämä on ns. tyttökirja, halusin lukea sen. Kirja on sitä mitä takakannen tiivistelmässä luvataan, josta nämä otteet:
"Aurora on 17, kun hän palaa Kanadasta Helsinkiin. Hän haaveilee taidekoulusta Pariisissa ja kaipaa Thomasia... Auroran 13-vuotias pietarinsuomalainen serkku Olga on Helsingissä tätinsä ja setänsä hoivissa"...
"Kauaa eivät serkukset saa vaipua ikäväänsä. Vuoden 1905 Helsinki kuohuu ympärillä"...
Kirja sivuaa historiaa yleensäkin ja siinä huokuu osa Helsingin menneisyyttä viehättävänä fiktiona. Teksti on selkeätä ja sitä on kiva lukea. Tarina vie mukanaan ja kirjan lukee kahdessa illassa, 173 sivua.
Sitaatti, sivulla 34:
"Aurora heittäytyi sänkynsä päälle ja upposi syvälle. Oli taas pitkästä aikaa höyhenpatjat. Aurora halusi olla vihdoinkin yksin ja unohtaa hetkeksi isänmaalliset suomalaiset ja hurjapää-Elisbetin anargisti-ihailijoineen - ja varsinkin murjottavan Olgan.
Yöpöydällä oli kristallimaljassa kaksitoista ruusua, kuusi punaista ja kuusi keltaista. Aurora oli saanut ruusut laivarannassa ylioppilailta, jotka lauloivat hänelle tervetuliaisiksi serenardin, hänen elämänsä ensimmäisen serenardin."
Lisää Aurora kirjoista löytyy blogissa: http://aurorakirjat.blogspot.com/
Helsinki 21.2.2010
Sininen rooli
* * *
Nuortenkirjat: Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut
Kustantaja: Pirkko Pekkarinen ja Kirjapaja, Helsinki
Painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993
Vaikka tämä on ns. tyttökirja, halusin lukea sen. Kirja on sitä mitä takakannen tiivistelmässä luvataan, josta nämä otteet:
"Aurora on 17, kun hän palaa Kanadasta Helsinkiin. Hän haaveilee taidekoulusta Pariisissa ja kaipaa Thomasia... Auroran 13-vuotias pietarinsuomalainen serkku Olga on Helsingissä tätinsä ja setänsä hoivissa"...
"Kauaa eivät serkukset saa vaipua ikäväänsä. Vuoden 1905 Helsinki kuohuu ympärillä"...
Kirja sivuaa historiaa yleensäkin ja siinä huokuu osa Helsingin menneisyyttä viehättävänä fiktiona. Teksti on selkeätä ja sitä on kiva lukea. Tarina vie mukanaan ja kirjan lukee kahdessa illassa, 173 sivua.
Sitaatti, sivulla 34:
"Aurora heittäytyi sänkynsä päälle ja upposi syvälle. Oli taas pitkästä aikaa höyhenpatjat. Aurora halusi olla vihdoinkin yksin ja unohtaa hetkeksi isänmaalliset suomalaiset ja hurjapää-Elisbetin anargisti-ihailijoineen - ja varsinkin murjottavan Olgan.
Yöpöydällä oli kristallimaljassa kaksitoista ruusua, kuusi punaista ja kuusi keltaista. Aurora oli saanut ruusut laivarannassa ylioppilailta, jotka lauloivat hänelle tervetuliaisiksi serenardin, hänen elämänsä ensimmäisen serenardin."
Lisää Aurora kirjoista löytyy blogissa: http://aurorakirjat.blogspot.com/
Helsinki 21.2.2010
Sininen rooli
17.2.2010
Kjell Westö, kirjat "Isän nimeen" ja "Leijat Helsingin yllä"
Osin sattumalta ja osin tarkoituksella olen lukenut kolme Kjell Westön kirjaa joulun jälkeen ja neljä hänen kirjaansa yhteensä.
Nyt neljän kirjan jälkeen voi sanoa, että aluksi aina käy samoin. Hiukan tuskastuu alkupuolella, kun hän sinkoilee henkilöstä toiseen, aikakaudesta toiseen ja on kuin lukisi vierasta kieltä, pitää olla tarkkana, että saa jotain tolkkua.
Sitten juonen jatkuessa illasta toiseen odottaa, että pääsisi jatkamaan, alkaa elää muiden elämää mielikuvituksessaan. Kun sitten saa kirjan loppuun, tuntuu että mitäs nyt tekisi, kun ei voi jatkaa lukemista.
* * *
Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kuudes painos / Teos ilmestyi ensimmäisen kerran
Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana 1996
Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2003
Ruotsinkielinen alkuteos: Drakarna över Helsingfors
Käsikirjoituksen suomentanut Arja Tuomari
Tässä kirjassa kerrotaan jälleen jonkin suvun tarinaa kolmessa polvessa. Siinä keskitytään paljon tuohon kolmanteen sukupolveen ja taas välillä harmistuu siitä, että osa porukasta ei osaa välillä "ryhdistäytyä" elämässään, toisaalta tuntee empatiaa juuri siksi, että virheitä tehdään.
Sitten lopussa ihmisten elämäntarinat jälleen loksahtavat jotenkin tasapainoon ja monille asioille löytyy tarkoitus, ei kaikille kuitenkaan.
Sitaatti, sivulla 182:
"Asia on näin:
Kun joidenkin elämä ampaisee vauhtiin, toisten elämä alkaa tuntua hiukan... liian yksiselitteiseltä. Paljaalta elämältä. Äkkiä mutta kuitenkin hitaasti: ikään kuin Sisyfos huomaisi moottorin sammuneen kesken ylämäen, tuntisi kuinka vauhti hidastuu ja tietäisi miten kaikki päättyy, hän alkaa liukua taaksepäin.
Juuri näinä vuosina labradorinnoutaja Jimbo seisoo joskus keskellä olohuonetta... ällistynyt ilme mustilla koirankasvoillaan aivan kuin se haluaisi kysyä: minne kaikki oikein häviävät?
Juuri noina vuosina Benita alkaa kuoria perunoita mahdollisimman täydellisesti. Hitaasti, hitaasti hän kuorii aivan kuin olisi unessa. Perunoista tulee pieniä ja kauniin pyöreitä, mutta päivällinen siirtyy viidestä puoli kuuteen ja lopulta puoli seitsemään.
Kaikki alkaa olla jotenkin kolakan tuntuista, Riku aistii sen kyllä. Hän katsoo Henrikiä ja Benitaa ja on näkevinään kaksi ihmistä, jotka kaipaavat pois tietämättä minne he oikeastaan kaipaavat."
* * *
Kjell Westö: Isän nimeen
Neljäs painos / Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka: Norhaven Paperback A/S, Viborg, Tanska 2002
Ruotsinkielinen alkuteos: Vådan av att vara Strake
Käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen
Tästä kirjasta pidin tosi paljon. Siinä ihmiset toteuttavat itseään. He poikkeavat massasta, uskaltavat tehdä omia juttujaan.
Päähenkilön isä kalastaa, kirjoittaa kirjoja kalastamisesta ja harjoittelee moukarinheittoa ja keksii keinoja parantaa tulostaan koko elämänsä ajan.
Ja hänen äitinsä uskaltaa olla oma itsensä. Hänelläkin oli omat juttunsa, jotka hän haluaa pitää itsellään. Pää pystyssä, jos on vaikeuksia. Molemmat antavat toisilleen tilaa.
Päähenkilö itse juoksee, juoksee pitkin Vuosaaren rantoja ja kallioita koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan, silloin kun hän ei ole koulussa tai kavereidensa kanssa. Varsinkin lapsena hän kalastaa isänsä kanssa, ihan intohimoisesti vieläpä.
Sitaatit, sivulla 428:
"Kahdentoista kuukauden ajan minulla on ollut intohimo: olen kertonut teille nämä tarinat.
Olen parhaani mukaan yrittänyt välittää teille ne kaikessa kauneudessaan ja surumielisyydessään ja julmuudessaan; olen halunnut että te tuntisitte ne kuin käden kosketuksen ihollanne.
Mutta minua kalvaa itsepintainen epäilys, että niin Leo kuin Wernerkin olisivat kertoneet ne paremmin."
* * *
"Isäni piti siitä miten rajakuukaudet rikkoivat kaikki sopimukset ja heittelehtivät sen sijaan äärimmäisyydestä toiseen, niinkuin elämäkin tekee. Kerran - muistan että olin asunut Helsingin keskustassa vajaan vuoden - hän sanoi minulle, että me ihmisetkin olemme samaa maata.
Mekin haluamme oikeastaan heittelehtiä edestakaisin, liikkua ääripäästä toiseen, etsiä omia rajojamme ja ylittää ne; sisimmässämme me olemme kuin luonto, me olemme kaaos, jonka ankara teknokraattikasvoinen jumala on pakottanut hyvin piilotettuun salalokeroon, me olemme vaarallista taidetta, jota oma sisäinen sensuurikomiteamme ei halua katsottavan."
* * *
Westön kirjoissa tapahtuu tosi paljon ja vilahtelee ihmisiä. Nämä lainaukset edustavat pisaraa meressä. Olin kuitenkin tyytyväinen löytäessäni ne näin jälkeenpäin.
Helsinki, 17.2.2010
Sininen rooli
Nyt neljän kirjan jälkeen voi sanoa, että aluksi aina käy samoin. Hiukan tuskastuu alkupuolella, kun hän sinkoilee henkilöstä toiseen, aikakaudesta toiseen ja on kuin lukisi vierasta kieltä, pitää olla tarkkana, että saa jotain tolkkua.
Sitten juonen jatkuessa illasta toiseen odottaa, että pääsisi jatkamaan, alkaa elää muiden elämää mielikuvituksessaan. Kun sitten saa kirjan loppuun, tuntuu että mitäs nyt tekisi, kun ei voi jatkaa lukemista.
* * *
Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kuudes painos / Teos ilmestyi ensimmäisen kerran
Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana 1996
Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2003
Ruotsinkielinen alkuteos: Drakarna över Helsingfors
Käsikirjoituksen suomentanut Arja Tuomari
Tässä kirjassa kerrotaan jälleen jonkin suvun tarinaa kolmessa polvessa. Siinä keskitytään paljon tuohon kolmanteen sukupolveen ja taas välillä harmistuu siitä, että osa porukasta ei osaa välillä "ryhdistäytyä" elämässään, toisaalta tuntee empatiaa juuri siksi, että virheitä tehdään.
Sitten lopussa ihmisten elämäntarinat jälleen loksahtavat jotenkin tasapainoon ja monille asioille löytyy tarkoitus, ei kaikille kuitenkaan.
Sitaatti, sivulla 182:
"Asia on näin:
Kun joidenkin elämä ampaisee vauhtiin, toisten elämä alkaa tuntua hiukan... liian yksiselitteiseltä. Paljaalta elämältä. Äkkiä mutta kuitenkin hitaasti: ikään kuin Sisyfos huomaisi moottorin sammuneen kesken ylämäen, tuntisi kuinka vauhti hidastuu ja tietäisi miten kaikki päättyy, hän alkaa liukua taaksepäin.
Juuri näinä vuosina labradorinnoutaja Jimbo seisoo joskus keskellä olohuonetta... ällistynyt ilme mustilla koirankasvoillaan aivan kuin se haluaisi kysyä: minne kaikki oikein häviävät?
Juuri noina vuosina Benita alkaa kuoria perunoita mahdollisimman täydellisesti. Hitaasti, hitaasti hän kuorii aivan kuin olisi unessa. Perunoista tulee pieniä ja kauniin pyöreitä, mutta päivällinen siirtyy viidestä puoli kuuteen ja lopulta puoli seitsemään.
Kaikki alkaa olla jotenkin kolakan tuntuista, Riku aistii sen kyllä. Hän katsoo Henrikiä ja Benitaa ja on näkevinään kaksi ihmistä, jotka kaipaavat pois tietämättä minne he oikeastaan kaipaavat."
* * *
Kjell Westö: Isän nimeen
Neljäs painos / Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka: Norhaven Paperback A/S, Viborg, Tanska 2002
Ruotsinkielinen alkuteos: Vådan av att vara Strake
Käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen
Tästä kirjasta pidin tosi paljon. Siinä ihmiset toteuttavat itseään. He poikkeavat massasta, uskaltavat tehdä omia juttujaan.
Päähenkilön isä kalastaa, kirjoittaa kirjoja kalastamisesta ja harjoittelee moukarinheittoa ja keksii keinoja parantaa tulostaan koko elämänsä ajan.
Ja hänen äitinsä uskaltaa olla oma itsensä. Hänelläkin oli omat juttunsa, jotka hän haluaa pitää itsellään. Pää pystyssä, jos on vaikeuksia. Molemmat antavat toisilleen tilaa.
Päähenkilö itse juoksee, juoksee pitkin Vuosaaren rantoja ja kallioita koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan, silloin kun hän ei ole koulussa tai kavereidensa kanssa. Varsinkin lapsena hän kalastaa isänsä kanssa, ihan intohimoisesti vieläpä.
Sitaatit, sivulla 428:
"Kahdentoista kuukauden ajan minulla on ollut intohimo: olen kertonut teille nämä tarinat.
Olen parhaani mukaan yrittänyt välittää teille ne kaikessa kauneudessaan ja surumielisyydessään ja julmuudessaan; olen halunnut että te tuntisitte ne kuin käden kosketuksen ihollanne.
Mutta minua kalvaa itsepintainen epäilys, että niin Leo kuin Wernerkin olisivat kertoneet ne paremmin."
* * *
"Isäni piti siitä miten rajakuukaudet rikkoivat kaikki sopimukset ja heittelehtivät sen sijaan äärimmäisyydestä toiseen, niinkuin elämäkin tekee. Kerran - muistan että olin asunut Helsingin keskustassa vajaan vuoden - hän sanoi minulle, että me ihmisetkin olemme samaa maata.
Mekin haluamme oikeastaan heittelehtiä edestakaisin, liikkua ääripäästä toiseen, etsiä omia rajojamme ja ylittää ne; sisimmässämme me olemme kuin luonto, me olemme kaaos, jonka ankara teknokraattikasvoinen jumala on pakottanut hyvin piilotettuun salalokeroon, me olemme vaarallista taidetta, jota oma sisäinen sensuurikomiteamme ei halua katsottavan."
* * *
Westön kirjoissa tapahtuu tosi paljon ja vilahtelee ihmisiä. Nämä lainaukset edustavat pisaraa meressä. Olin kuitenkin tyytyväinen löytäessäni ne näin jälkeenpäin.
Helsinki, 17.2.2010
Sininen rooli
16.2.2010
Jaana Nikula: Ella - Ella Erosen elämänkerta
Olen lukenut tämän kirjan kaksi kertaa. Aluksi kovakantisena kirjastosta ja nyt se osui Kirjatorilla pehmeäkantisena eteeni.
Jaana Nikula: Ella - Ella Erosen elämänkerta
1. painos 1998,
2. painos 2007,
Kustantaja: Like, Helsinki
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy,
Jyväskylä 2007
Monien mielissä Ella Eronen muistuu enemmän runonlausuntaan erikoistuneena dramaattisena äänenä kuin monipuolisena näyttelijänä.
Minulle oli mielenkiintoista katsella hänen nuoruuden kuviaan. Hän oli kaunis ja hyvin persoonallinen nainen.
Vaikka hänellä oli kaksi lasta ja aviomies suurimman osan elämästään, hän toi julkisuuteen taiteilijapersoonansa niin voimakkaasti, että perhe jäi taka-alalle.
Ensimmäisestä lukukerrasta jäi mieleen yksi asia, jolle todella nostan hattua: Hän käveli silloin tällöin Helsingistä Tampereelle ja takaisin. Toisella lukukerralla tuli todistettua, ettei oma muistini pettänyt ja tarkennuksena muistikuvaan voi lisätä: Hän teki kävelyretkensä Helsinki-Tampere ja Tampere-Helsinki kesäisin. Matkaan kului yhteen suuntaan 3 päivää ja kaksi yötä.
Ella oli muutenkin hyvin liikunnallinen. Hänellä oli parvekkeellaan kuntopyörä ja hän polki sitä talvellakin. Hän voimisteli jatkuvasti kotonaan. Hänellä oli jossain vaiheessa kuntokoulu. Se ei vielä ollut kuntokoulujen aikaa, vaan hän joutui sulkemaan sen jonkin ajan kuluttua, kun se ei kannanttanut taloudellisesti.
Ruotsissa Ellasta tuli kuuluisuus isänmaallisissa merkeissä. Hän lausui sota-aikana Maamme laulun runona Ruotsin ja Suomen välisessä jääpallomaaottelussa Tukholman stadionilla helmikuussa 1940. Hän sai Ruotsin lehdistössä laajaa huomiota ja oli "Hän Joka Lausui Maamme - Hon Som Läste Vårt Land".
Yli kuukauden sen jälkeen Ella kierteli ristiin rastiin Ruotsia lausuen. Hän sanoi itse: "Se oli minun asepalvelukseni... ja kiertueet olivat minun tapani puolustaa maatani."
Sodan jälkeen Suomessa hän loi imagon itselleen ja halusi olla diiva alusta loppuun.
Hänellä oli näyttämörooleja tai ohjauksia vuosina 1906-1984 seuraavissa paikoissa: Svenska Teatern, Koiton Näyttämö , Åbo Svenska Teater, Helsingin Kansanteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Malmö Stadsteater, Tampereen Teatteri, Lilla Teatern, Suomalainen Ooppera, Ella Erosen kiertueohjaukset (Leski ja korpraali 1954 ja Häämatka 1956).
Marraskuussa 1930 tuli ohjelmistoon operetti "Mustia ruusuja", jossa Ella esiintyi itämaisena tanssijattarena.
Sitaatti sivulla 38, luvussa "Koiton näyttämöllä":
Ella: "Ensin minä hankin kangasta ja sitten leikkasin itselleni semmoisen itämaisen suuren kellohameen. Se oli valtava ja painoikin. Kaupassa ei ollut sellaista kangasta kuin halusin... niin minä värjäsin ja sitten kävin ostamassa suutarilta nahkakappaleita ja laitoin sitten rimpsuja ja paljon helmiä, ja sitten minulla oli iso, pörröinen tukka".
Ohjaaja Huugo Hytösen oli myönnettävä jälkeenpäin, että puku oli - kuten eräs arvostelija totesi - "katsomisen arvoinen".
Kannattaa lukea.
Helsinki 16.2.2010
Sininen rooli
Jaana Nikula: Ella - Ella Erosen elämänkerta
1. painos 1998,
2. painos 2007,
Kustantaja: Like, Helsinki
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy,
Jyväskylä 2007
Monien mielissä Ella Eronen muistuu enemmän runonlausuntaan erikoistuneena dramaattisena äänenä kuin monipuolisena näyttelijänä.
Minulle oli mielenkiintoista katsella hänen nuoruuden kuviaan. Hän oli kaunis ja hyvin persoonallinen nainen.
Vaikka hänellä oli kaksi lasta ja aviomies suurimman osan elämästään, hän toi julkisuuteen taiteilijapersoonansa niin voimakkaasti, että perhe jäi taka-alalle.
Ensimmäisestä lukukerrasta jäi mieleen yksi asia, jolle todella nostan hattua: Hän käveli silloin tällöin Helsingistä Tampereelle ja takaisin. Toisella lukukerralla tuli todistettua, ettei oma muistini pettänyt ja tarkennuksena muistikuvaan voi lisätä: Hän teki kävelyretkensä Helsinki-Tampere ja Tampere-Helsinki kesäisin. Matkaan kului yhteen suuntaan 3 päivää ja kaksi yötä.
Ella oli muutenkin hyvin liikunnallinen. Hänellä oli parvekkeellaan kuntopyörä ja hän polki sitä talvellakin. Hän voimisteli jatkuvasti kotonaan. Hänellä oli jossain vaiheessa kuntokoulu. Se ei vielä ollut kuntokoulujen aikaa, vaan hän joutui sulkemaan sen jonkin ajan kuluttua, kun se ei kannanttanut taloudellisesti.
Ruotsissa Ellasta tuli kuuluisuus isänmaallisissa merkeissä. Hän lausui sota-aikana Maamme laulun runona Ruotsin ja Suomen välisessä jääpallomaaottelussa Tukholman stadionilla helmikuussa 1940. Hän sai Ruotsin lehdistössä laajaa huomiota ja oli "Hän Joka Lausui Maamme - Hon Som Läste Vårt Land".
Yli kuukauden sen jälkeen Ella kierteli ristiin rastiin Ruotsia lausuen. Hän sanoi itse: "Se oli minun asepalvelukseni... ja kiertueet olivat minun tapani puolustaa maatani."
Sodan jälkeen Suomessa hän loi imagon itselleen ja halusi olla diiva alusta loppuun.
Hänellä oli näyttämörooleja tai ohjauksia vuosina 1906-1984 seuraavissa paikoissa: Svenska Teatern, Koiton Näyttämö , Åbo Svenska Teater, Helsingin Kansanteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Malmö Stadsteater, Tampereen Teatteri, Lilla Teatern, Suomalainen Ooppera, Ella Erosen kiertueohjaukset (Leski ja korpraali 1954 ja Häämatka 1956).
Marraskuussa 1930 tuli ohjelmistoon operetti "Mustia ruusuja", jossa Ella esiintyi itämaisena tanssijattarena.
Sitaatti sivulla 38, luvussa "Koiton näyttämöllä":
Ella: "Ensin minä hankin kangasta ja sitten leikkasin itselleni semmoisen itämaisen suuren kellohameen. Se oli valtava ja painoikin. Kaupassa ei ollut sellaista kangasta kuin halusin... niin minä värjäsin ja sitten kävin ostamassa suutarilta nahkakappaleita ja laitoin sitten rimpsuja ja paljon helmiä, ja sitten minulla oli iso, pörröinen tukka".
Ohjaaja Huugo Hytösen oli myönnettävä jälkeenpäin, että puku oli - kuten eräs arvostelija totesi - "katsomisen arvoinen".
Kannattaa lukea.
Helsinki 16.2.2010
Sininen rooli
9.2.2010
Ylistys lumelle ja talvelle
Vaikka on aamu, kello kohta 8.00 ja työpaikka kutsuu, ja vaikka mielessäni asuu suru eräistä asioista ja ilo toisista, iloitsen juuri nyt kolmannesta ulottuvuudesta, sää ja tämä talvien talvi.
Lauantaina 6.2. lähdin autolla Vuosaaren rannoille Rajakylän ja Rastilan kautta aistimaan talvista merisäätä ja tuulettamaan mieltä. Poikkesin kyllä Itäkeskuksessa ostamassa lämpimät (ja kalliit) toppakäsineet ja urheilupipon urheilukaupasta.
Saavuin Kallvikintielle ja lähdin kävelemään Kallahden rantoja noin kolmeksi tunniksi ja nautin täysin siemauksin, kävelin ja annoin tuulen tulla kasvoihin. Olo oli kuin pikkulapsella, joka on lämpimästi puettu ja vain nauttii olostaan lumen keskellä.
Tunteen lisäksi silmä lepäsi Kallahden rannan ja lähistön maisemissa.
Sunnuntaina oli enemmän nauttimista city-talvesta. Tällä kertaa en lähtenyt yksin vaan poikkeuksellisesti aviomieheni kanssa hänen autollaan. Minä voin istua autossa ja ihailla talvea koko ajan.
Ajoimme Kaivopuistoon ja edelleen Uunisaaren luo. Kävelimme talveksi jään yli rakennettua puusiltaa pitkin saareen ja edelleen Liuskasaareen maatietä ja Liuskaluodon kahvilan luota jäätietä etappina café Carusel, jossa viivyimme kaakaon ja teen ääressä hetken.
Sitten Mannerheimintielle, edelleen Töölönlahden toiselle puolelle Kirjailijoiden talon luo (Villa Kivi) ja sieltä kävely Töölönlahden ympäri. Voi että nautin talvesta ja noista kävelyistä.
Eilen kyllä tihuutti vettä ja jouduin raivaamaan auton lumesta aamulla ja illalla lapioimaan tilaa parkkeeratakseni kotikadulle, mutta ei se mitään. Päätin jo eilen illalla ennen nukkumaan menoa aamulla kirjoittaa tämän ylistyksen talvelle.
Itse asiassa harmitti, että piti nukkua yö välissä, mutta nyt oli aika tehdä tämä, vaikka onkin taas jo kiire lähteä töihin.
Helsinki 9.2.2010
Sininen rooli
Lauantaina 6.2. lähdin autolla Vuosaaren rannoille Rajakylän ja Rastilan kautta aistimaan talvista merisäätä ja tuulettamaan mieltä. Poikkesin kyllä Itäkeskuksessa ostamassa lämpimät (ja kalliit) toppakäsineet ja urheilupipon urheilukaupasta.
Saavuin Kallvikintielle ja lähdin kävelemään Kallahden rantoja noin kolmeksi tunniksi ja nautin täysin siemauksin, kävelin ja annoin tuulen tulla kasvoihin. Olo oli kuin pikkulapsella, joka on lämpimästi puettu ja vain nauttii olostaan lumen keskellä.
Tunteen lisäksi silmä lepäsi Kallahden rannan ja lähistön maisemissa.
Sunnuntaina oli enemmän nauttimista city-talvesta. Tällä kertaa en lähtenyt yksin vaan poikkeuksellisesti aviomieheni kanssa hänen autollaan. Minä voin istua autossa ja ihailla talvea koko ajan.
Ajoimme Kaivopuistoon ja edelleen Uunisaaren luo. Kävelimme talveksi jään yli rakennettua puusiltaa pitkin saareen ja edelleen Liuskasaareen maatietä ja Liuskaluodon kahvilan luota jäätietä etappina café Carusel, jossa viivyimme kaakaon ja teen ääressä hetken.
Sitten Mannerheimintielle, edelleen Töölönlahden toiselle puolelle Kirjailijoiden talon luo (Villa Kivi) ja sieltä kävely Töölönlahden ympäri. Voi että nautin talvesta ja noista kävelyistä.
Eilen kyllä tihuutti vettä ja jouduin raivaamaan auton lumesta aamulla ja illalla lapioimaan tilaa parkkeeratakseni kotikadulle, mutta ei se mitään. Päätin jo eilen illalla ennen nukkumaan menoa aamulla kirjoittaa tämän ylistyksen talvelle.
Itse asiassa harmitti, että piti nukkua yö välissä, mutta nyt oli aika tehdä tämä, vaikka onkin taas jo kiire lähteä töihin.
Helsinki 9.2.2010
Sininen rooli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
