11.12.2010

Petri Sarjanen: Bagdadin kiirastuli ~ suomalaissyntyinen mies USA:n armeijan sotilaana Irakissa

Petri Sarjasen vuonna 2010 julkaistu kirja kertoo suomalaissyntyisen Olli Toukolehdon kokemuksista USA:n armeijan sotilaana Irakissa. Kirja perustuu Olli Toukolehdon pitämään päiväkirjaan.

Kirja kertoo realistisesti, millaista on palvella ammattisotilaana suurvalta-armeijassa.

Pari sitaattia:

Kirjan Osa I on nimeltään "From blue jeans to army greens".

Kevennystä arkeen amerikkalaisittain:

Follow me (sivu 18):

"Eräs armeijassa yleisesti viljelty sana on HOOAH! Sitä voi itseään mokaamatta käyttää kaikissa yhteyksissä, joissa vastaus on myöntävä tai vastaaja ei tiedä kysyjän sotilasarvoa. Sana Hooah! saattaa olla lyhenne sanoisa Heard, Understood and Acknowledged, joskaan ilmaisun alkuperästä ei ole täysin varmaa tietoa.

Hooah! -huudahduksella on kätevä korvata mm. seuravat tavat vastata: Roger! Copy! Affirmative! All right! Thank You! Job well done! Message received! You have taken the correct action!  Oikeastaan sillä voi korvata minkä tahansa paitsi negatiivisen vastauksen.

Sillä on kätevä muodostaa myös kysymyslause, johon odotetaan välittömästi myöntävä vastaus esim. We are gonna win this war Hooah!  Tällöin vastataan yksinkertaisesti Hooah! Merijalkaväessä käytetään Oorah! vastausta erotuksena muusta armeijasta".

* * *

Voi vain kirjan luettuaan todeta, että tiesi yllättävän vähän sotilaiden arkipäivästä, koulutuksesta ja sitoutumisesta, TV:n uutislähetyksistä ja esitetyistä dokumenttielokuvista huolimatta.

Minuun teki vaikutuksen se äärimmäisen kova kuri, vahva sitoutumisen aste ja erittäin korkea kunto, joka USA:n armeijan sotilaalla täytyy olla päästäkseen testeistä läpi, pysyäkseen koulutuksessa sen edetessä, suoriutuakseen jatkosta ja sitten rintamalla rauhanturvaajana.

Varmaan on sama kaikkien maiden sotilailla, mutta tässä kirjassa sai seurata arkipäivää ja vaiheita asiallisten, toteavien päiväkirjamerkintöjen kautta. Siis ei vähätelty eikä paisuteltu kokemuksia.

Sitaatit kirjan etulehdiltä:

"Tämä kirja on omistettu niille Yhdysvaltain armeijan sotilaille 18. Ilmakuljetusjoukkojen 10. divisioonan sotilaille, jotka ovat saaneet surmansa vuoden 2001 iskujen jälkeen alkaneissa taisteluissa Afganistanissa ja Irakissa."

"The opinions expressed are solely those of the author, and do not reflect official positions of the Department of Defence or the United States Army"
- Pentagon -

Julkaisutiedot:

Ensimmäinen painos: Copyright Petri Sarjanen ja Olli Toukolehto
Petri Sarjanen: Bagdadin kiirastuli
Suomalaissyntyinen Olli Toukolehto USA:n armeijan sotilaana Irakissa
WS Bookwell Juva 2010
kustannusosakeyhtiö Revontuli
http://www.revontuli.net/

FM Petri Sarjanen on aikaisemmin kirjoittanut mm. tarkka-ampuja Simo-Häyhän, Tuntemattoman sotilaan Rokan esikuvan Viljam Pylkkään sekä mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin elämänkerrat.

Lisätietoja:

Laitan tähän BookPlus kirjamaailman esittelyn. Siinä on hyvä tiivistelmä sisällöstä ja joululahjoja ajatellen kirja on jo pudottanut hintaansa kolmasosan siitä, mitä se oli Helsingin kirjamessuilla 2010, josta sen itse ostin.

Kustantajan (Revontuli) verkkosivun esittely on muuten kunnossa, mutta kirjan kansikuva on tällä hetkellä väärä, aukeaa Simo Häyhästä kertovan kirjan kansilehti, kun esittelyn klikkaa auki (tilanne 11.12.2010): http://www.revontuli.net/#sotilaselamakerrat

Helsinki 11.12.2010
Sininen rooli

Karin Alvtegen: Petos (Svek)

Kirja löytyi eilen olohuoneen pöydän alatasolta, jostain tarjouksena ostettu. Oli odottamassa lukemista. Hiukan kaihdan dekkareita ja se oli itseltäni ainakin jäänyt lukematta. Kun kirja nyt osui käteen, luin sen putkeen kahtena päivänä.

Nimensä mukaan kirja Petos osoittaa, miten monin tavoin ihmistä voi ihmissuhteissa pettää, miten pahoja, pitkäaikaisia ja tuhoisia seurauksia aluksi pienilläkin petoksilla voi olla, ja miten uhrista voi tulla pettäjä.

Erittäin taitavasti kirjoitettu. Tilanteiden ja tunteiden, syiden ja seurausten kuvaus. Nykyajasta kertova.

Petoksen lisäksi kirja antaa esimerkkejä käyttäytymismalleista. Lukija on koko ajan tarkkailija ja voi mielessään punnita muiden petoksia ja käyttäytymistä.

Esittelyssä sanotaan, että tukholmalainen, tällä hetkellä 45 vuotias Karin Alvtegen on Skandinavian jännityskirjallisuuden huippua. Hän sai Lasiavain-palkinnon Pohjoismaiden parhaasta rikosromaanista v. 2001 jännärillään Tuntematon. Alvtegenin romaaneja on käännetty 18 kielelle. Romanien ohella hän laatii tv- ja elokuvakäsikirjoituksia.

Sitaatti alkulehdiltä:
"Ei ole rangaistuksia eikä palkkioita. Kaikki on vain seurausta".

Lue myös: WSOY: kirjaesittely

Julkaisutiedot:
Ruotsinkielinen alkuteos
Karin Alvtegen: Svek
Published by Salomonsson Agency, 2003
Suomenkielinen: WS Bookwell Oy, Juva 2005
Karin Alvtegen: Petos
Suomentanut Veijo Kiuru

Helsinki, 11.12.2010
Sininen rooli

17.11.2010

Cecilia Samartin: Señor Peregrino

Tarina vie Meksikoon, josta kirjan nuori tyttö ja päähenkilö Jamilet lähtee äitinsä kuoltua vaikeata elämäänsä pakoon muiden lailla Yhdysvaltoihin. Kirjassa on romantiikka ja käytännöllisyyttä, ihmisen ulkoista ja sisäistä kauneutta, älykkyyttä ja aistikkuutta.

Romantikoille ja oikeudenmukaisuutta kaipaaville.

Minäkin luin kirjan yhteen putkeen kahtena iltana aina myöhään yöhön niin kauan kuin silmät pysyivät avoinna.

Sitaatti sivulla 56:

"Seuraavana aamuna astuessaan ulos bussin kyydistä Jamilet hehkui yhä hyvää oloa, jonka Nancyn tapaaminen oli saanut aikaan. Samalla hän tunsi voimakkaan tuulen, joka pyyhki läpi Los Angelesin keskustassa kohoavien pilvenpiirtäjäkanjonien. Se oli sama tuuli joka puhalsi Meksikon erämaiden kanjoneissa, paitsi että täällä tuulen yksinäiseen ujellukseen sekoittui auton torvien kiivas soitanta, sireenien ulina ja elämän syke, jollaista hän oli kokenut kotona vain ongelmatilanteissa, joen tulviessa tai tulipalon levitessä pelloilla. Vaikutti siltä, että ihmisillä oli syy kiiruhtaa eteenpäin, vaikka se ei ollutkaan pelko tai huolestuneisuus. Se kiehtoi Jamilettia suuunnattomasti."

Takakannesta:  

"Upea kirja ihmeisiin uskomisesta, tarinankerronnan voimasta ja kauneuden suhteellisuudesta. Romaanin tärkein viesti on: Olet kaunis jos uskot itse omaan kauneuteesi".

Julkaisutiedot:
Cecilia Samartin: Señor Peregrino
www.bazarkustannus.fi
Painopaikka TBB, Slovakia 2010
Englanninkielinen alkuteos Tarnished Beauty 2008
Suomentanut Tiina Sjelvgren

Kirja on lukuelämys. Ostin sen Kirjamessuilta Helsingistä lokakuussa 2010.

Helsinki, 17.11.2010
Sininen rooli

31.10.2010

Valérie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

Valérie Tong Cuong on muusikko, käsikirjoittaja ja kirjailija. Julkaissut Ranskassa kuusi romaania, joista Pariisissa, sattumalta on ensimmäinen suomennettu. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty.

Kirja on viaton ja romanttinen, vaikka siinä sattuu onnettomuus. Kaikki kirjan henkilöt kohtaavat sairaalassa, ovat henkiinjääneitä ja muita paikalle sattumalta eksyneitä. Onnellinen loppu.

Pari sitaattia poimintana

"Kuulkaas neiti, ei tuollaista minun taksiini, tekö sitten siivoatte kaikki sotkut? Tunsin, miten sämpylä litistyi sormissani. Sisälläni kuohahti, vastaa Marylou, sano sille, että sinulla on oikeus syödä... sano sille mäntti, koska mänttihän se on, vai mitä?"

"Hän ällistyy nähdessään, että pyöräilen puku päällä. Muttei sano mitään, se kettu. Riittää kun näen hänen ihmetyksensä hypätessäni ajokkini satulaan. Hän on tyynempi kuin silloin, kun pysäköin urheiluautoni porttikäytävän eteen. Se sopii paremmin imagooni. Vaan nythän on niin, että päätin kuukausi sitten ryhtyä käyttäytymään kuin vastuullinen kansalainen. Käytän pyörää ja lihasvoimia, panen reidet töihin ja rinnan rottingille ja vot."

Sitaatti kirjan alussa
"Kaikki on kestettävä urheasti, sillä asiat eivät tule sattumalta, niin kuin luullaan, vaan vääjäämättä." (Seneca, De Providentia)

Takakannesta"Kirja on lumoava tarina kadotetuista paratiiseista ja niiden uudelleen löytämisestä. Maailma suistuu joskus radaltaan, mutta onneksi sen on mahdollista jonain toisena hetkenä liikahtaa oikeaan asentoonsa"

Julkaisutiedot

Ranskankielinen alkuteos Providence ilmestyi Ranskassa 2008. Kustannusosakeyhtiö Tammo Helsinki. Suomentanut Lotta Toivonen

Kannattaa lukea. Lainasin kirjan Helsingin kaupunginkirjastosta.

Sininen rooli
31.10.2010

3.9.2010

Per Pettersson: Hevosvarkaat

Nimestään huolimatta kirjassa ei varasteta yhtään hevosta. Sen sijaan siinä esiintyy hevosista paljon pitäviä henkilöitä. Hevosia käytetään myös työhön, koska se kertoo ajasta, jolloin se oli välttämättömyys.

Kirja alkaa 15-vuotiaan Trondin kesästä, jolloin hän oli isänsä kanssa lähtenyt Oslosta kesäksi Norjan ja Ruotsin rajalla olevalle metsämajalle. Kesällä 1948 tapahtuu monia asioita. Se antaa Trondille mahdollisuuden tutustua erilaiseen isään kuin Oslossa, jossa äiti oli perheessä lasten kanssa eniten ja isä oli lähes aina poissa.

Tarina polveilee nykyisyyden ja muistojen välillä. Trond palaa työelämän jätettyään ja kaksi läheistä henkilöä menetettyään metsämajan seudulle jäädäkseen. Hän järjestää elämänsä mukavaksi. Alkaa remontoida ostamaansa mökkiä, tutustuu naapureihin. Saa apua ja ystäviä.

Hänen aikuinen tyttärensä tulee vierailulle ja viettää isänsä kanssa päivän. Hän tekee ehdotuksen, jonka isä lupaa täyttää tietämättä vielä mitä se on. Tyttären mielestä isän pitäisi hommata puhelin... Juuri tätä hän oli aluksi vapaudessaan välttänyt, mutta harkittuaan pitää ehdotusta silti järkevänä turvallisuudenkin takia.

Kerronta on rauhoittavaa. Tulee sellainen olo, että jokaisen pitäisi tehdä myöhemmällä iällään samalla tavalla, jättää kiireet taakseen ja vetäytyä jonnekin, jossa tuntee olonsa rauhalliseksi ja löytää uudelleen itsensä.

Takakannesta

"Maagisen väkevä romaani isästä ja pojasta sekä rakkaudesta ja luopumisesta".

Per Pettersson on vuoden 2009 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittaja.

Julkaisutiedot

Per Pettersson: Hevosvarkaat
Norjankielinen alkuteos: Ut og stjaele hester
Forlaget Oktober A/S 2003
Suomenkielinen laitos: Kustannusosakeyhtiö Otava
Ensimmäinen painos 2009 ja toinen 2010

"Romaani on viisas ja kaunis." – Suomen Kuvalehti

Niin minustakin.

Helsinki 3.9.2010
Sininen rooli

31.8.2010

Sofi Oksanen: Puhdistus

Hyvin monet ovat lukeneet jo tämän kirjan. Kirjaa on kehuttu ja palkittu. Siksi odotin siltä paljon.

Luin kolmena iltana nuo 380 sivua. Yllätyin itsekin, että kirjan loputtua tuli levoton ja hiukan tyytymätön olo. Menestysromaani ja olin tyytymätön.

Kirjan alussa ja puoleen väliin asti ajattelin, että kyllä asiat korjaantuvat, koska ajat tulivat paremmiksi ja maa itsenäistyi. Niin ei varsinaisesti käynytkään, vaan vielä kolmaskin naissukupolvi joutui kokemaan kovia.

Poikkeuksellista tässä romaanissa on se, ettei vain kerrota naisten alistamisesta ja hyväksikäytöstä kaikkine ääri-ilmiöineen, vaan lopussa myös alistetut ja kiusatut naiset yllättävät. He osoittavat, ettei väkivalta (ja vastaväkivalta) ole ainoastaan miehille mahdollinen, eikä se ole sidottu sukupuoleen.

Sitaatti kirjan alkulehdeltä - kirjailijan valinta:

"Kaikki on vastausta, tietäisipä vain kysymyksen"
Paul-Eerik Rummo

Nyt on kulunut kolme päivää kirjan lukemisesta ja voi sanoa, että kyllä se oli hyvä kirja. Mestarillinen.

Julkaisutiedot
Sofi Oksanen: Puhdistus
Romaani - Kolmas painos
Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki
WS Bookwell Oy Juva 2008

* * *

On sellainen tunne, että haluaisi esittää monia kysymyksiä kirjailijalle aiheesta, tai saada asiasta enemmän tietoa muista lähteistä. Jos pysyy naisten kokemuksissa, haluaisi ainakin tietää miten asiat olivat heti maan itsenäistymisen jälkeen.

Tuolloin Suomestakin mentiin laivalasteittain Viroon, osa edullisen laivamatkan, verovapaan tavaran tai vain uuden ja lähellä olevan turistikohteen perässä. Osa sitten meni muuten, tässä syitä erittelemättä, tai loppujen lopuksi niitä edes tietämättä.

* * *

Kuuntelin kirjan julkistamisen aikoihin Sofi Oksasen haastattelun TV:ssä. Hän vastaili toimittajalle yllättävän kypsällä tavalla, ollakseen noinkin nuori henkilö. Sama viisaus huokuu kirjasta.

Helsinki 31.8.2010
Sininen rooli

25.8.2010

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Muistin väärin. Olinkin lukenut kirjan jo vuosia sitten. Nyt luin sen toisen kerran.

Kirja on kiehtova, mutta kuitenkin karu. Se kertoo erään miehen tarinan, ja hänen isoäitinsä tarinan, alkaen pienen pojan elämästä Venäjällä. Toista pääroolia esittää hänen isoäitinsä, joka syntyi Ranskassa ja oli ranskalainen, mutta sodan aikana ajautui Venäjälle ja jäi sinne lopuksi elämäänsä.

Poika, hänen lapsenlapsensa, pääsi Ranskaan myöhemmässä elämässään ja valmisteli isoäitinsä paluuta kalustaen hänelle huonetta yli puolen vuoden ajan.

Venäläisen kulttuurin vertaaminen ja sen peilaaminen ranskalaiseen kulttuuriin ja elämään tekee kirjasta analyyttisen vastakkainasettelun. Venäläinen puoli kuvaa karuutta ja kovaa elämää, rankalainen puoli on pehmeämpi, ruusuisempi, muttei vailla ongelmia sekään.

Kirjassa sivutaan paljon sodan julmuuksia, samoin yhteiskunnan ja maailman erilaisuutta sata vuotta sitten. Ja silti samaa on. Ihminen on sama, ja mukautuu aikansa olosuhteisiin aina. Muutakaan mahdollisuutta ei ole, siinä selkeä syy.

Ranskalainen perintö tulee kertomuksina isoäidin parvekkeella vuosien aikana, mutta suurin yllätys odottaa pitkään aikaansa.

Sitaatti isoäidin elämästä

"Fjodor palasi, mutta ei lännestä ja alkukesästä niin kuin valtaosa sotilaista, vaan Kauko-idästä ja syyskuussa Japanin tappion jälkeen...

Jos Charlotte olisi ottanut hänet vastaan huoneensa kynnyksellä, jos Fjodor olisi avannut oven ja astunut sisään, niin kuin Charlotte oli jo kauan kuvitellut ja niin kuin kaikki sodasta palaavat sotilaat tekevät elämässä tai elokuvissa, silloin Charlotte olisi varmaan huudahtanut, rynnännyt miehen luo ja tarrannut asetakin vyöhön ja itkenyt...

Mutta Fjodor ilmestyikin näkyviin hyvin kaukaa, antoi tunnistaa itsensä vähitellen... He eivät juosseet, eivät vaihtaneet yhtään sanaa, eivät syleilleet. He luulivat kävelleensä toisiaan kohti ikuisuuden.

Pysähtyessään miehensä luo Charlotte heilutti hiljaa tillikimppuaan. Fjodor nyökkäsi kuin sanoakseen: "Niin, niin, minä ymmärrän"... Hänellä ei ollut mitään hienoa vyötä, vain remmi ja siinä tummentunut pronssisolki. Hänen saappaansa olivat tomusta punaiset".

Sitaatti valokuvien ilmeestä...

"Sillä nuo naiset tiesivät, että ollakseen kauniita heidän tuli ennen sokaisevaa salamaa lausua salaperäiset ranskalaiset tavut, joiden merkityksen vain harvat heistä tiesivät: pe-tite-pomme...pieni omena. Ja kuin taikaiskusta suu ei venynytkään huvittavan autuaaksi eikä jännittynyt ahdistukseen tai irvistykseen vaan pyöristyi suloisesti. Se kirkasti koko kasvot... se jalosti piirteet, jätti kuvaan muinaisten päivien viipyilevän valon"

Julkaisutiedot
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva 1996
Ranskankielinen alkuteos: Le Testament de France
Éditions Mercure de France 1995
Suomentanut Annikki Suni

Kirja on lukemisen arvoinen.

Helsinki 25.8.2010
Sininen rooli

14.8.2010

On hetkiä ja hetkiä ~ voiman tuntoa ja päinvastoin

Yksi päivän parhaita hetkiä on koko aikuisajan itselleni ollut aamukahvin aika. Kahvi on pantu porisemaan. On tulossa tukka märkänä ja aamutakki päällä suihkusta ja kahvin tuoksu tulee keittiöstä.

Monille aamukahviin ehdottomana kuuluu päivän lehti. Itse haluan sysätä kaikki maailman uutiset tuona hetkenä syrjään ja pidättäytyä aamulla avaamasta päivän lehteä, meillä päin se on monilla Helsingin Sanomat. Haluan pitää tuon hetken maailman menosta puhtaana.

Korkeintaan haen oman kalenterini ja merkitsen siihen joitain asioita mitä pitää muistaa, yleensä ne kotioloissa ovat jonkin pikku työn hoitaminen. Sitten katselen pihalle. Orava saattaa juoksennella puissa, linnut lennellä ja laskeutua välillä pihalla naukkaisemaan maasta jotain, mitä en erota. Tuuli suhisee puissa, aina niissä on jotain liikettä.

Tänä kesänä, helteestä huolimatta en ole mennyt joka aamu ulos syömään juuri tuonne pihalle, mutta kun säät kylmenevät, on haastetta mennä esimerkiksi viikonloppuna ulos kahvitarjottimen kanssa. Jos on oikein hyisen viileätä, varustautuneena säärenlämmittimillä ja jokin jakku tai pieni takki aamutakin päällä. Siinä voi sitten antaa raikkaan ilman raikastaa ajatuksia.

Voiman tunto omasta jaksamisestaan...

Voiman tunto omasta jaksamisestaan on aamulla huipussaan. Kaikki asiat tuntuvat niin selkeiltä ja voi antaa monia haasteita itselleen. Eri asia on sitten kuinka moni asia niistä toteutuu. Osa kuitenkin toteutuu.

Helsinki 14.8.2010
Sininen rooli

12.8.2010

Petri Tamminen: Muistelmat

Sain  kirjan lainaksi työkaveriltani ja vietin eilen illalla ja tänään rentouttavia hetkiä, kun luin tämän "lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarin" muistelmat, jotka hän kirjoitti 37-vuotiaana.

Nämä muistelmat ehkä jaksaisi yläasteen luokkakin kevyesti lukea. Toisaalta en ole ihan varma, pitääkö jo olla nuori aikuinen (18-25) vai aikuinen henkilö, että tuo lakoninen lyhytproosa parhaiten uppoaa ja naurattaa.

Valitsin kolme lainausta:

Baarissa vähän ennen kotia

"Seisoin hotellihuoneen ovella ja katsoin vasemmalta oikealle. Kaikki mitä jäi, oli toisen. Käynnistin auton ja ajoin kotiin. Tuulilasinpyyhkijät viuhkuivat, tuuletin ulisi ja radiosta tuli kahden tunnin keskustelu häpeästä. Lausuin huolellisesti: 'Apinain kuningas palaa kotiin.' Loppumatkan olin hiljaa, 600 kilometriä. Puoli kilometriä ennen kotia pidin baarissa tauon. Istuin, join coca-colaa ja katselin tyhjää salia"....

Naapuriauton ihmiset

"Kaislat kahisivat veneen kyljissä. Auto seisoi auringonpaisteessa. Ajoimme kaupunkiin. Loppumatkasta jono mateli. Istuin takapenkillä ja katsoin läheltä naapuriauton ihmisiä. Kun auto lähti liikkeelle, tiesin, etten näkisi heitä enää koskaan. Puolen minuutin kuluttua he olivat vierellä taas."

Hetket ruokalan ovissa

"Kuljimme joka päivä ruokalan ovissa. Pomo avasi ensimmäisen oven ja minä nyökkäsin. Minä avasin toisen oven ja pomo nyökkäsi. En puhunut jokapäiväisistä kohtaamisista kotona. En usko, että pomokaan puhui".

Tuskin Petri T. pahaa tykkää, että annoin kolme näytettä. Brändäystä se hänen kaikille kirjoilleen on. Hän on julkaissut myös Elämiä 1994, Miehen ikävä 1997, Väärä asenne 2000, Piiloutujan maa 2002. Noita muita en ole lukenut.

Julkaisutiedot: Petri Tamminen: Muistelmat
@Petri Tamminen
ja Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu 2004

Rentouttavaa huumoria, suosittelen.

Helsinki 12.11.2010
Sininen rooli

11.8.2010

Andreï Makine: Vain rakkaus

Kun lainasin kirjan kirjastosta, kaipasin kevyempää lukemista kaikkien sota-aiheisten kirjojen jälkeen, joita alkukesänä osui käsiini. Nimi petti. Tämäkin osoittautui sota-aiheiden jatkumoksi...

Hyvä kirja olikin. Siinä on rakkaustarina, joka ei ole ihan tavallinen.

Ensimmäinen ote jo kannesta:
"Silti nämä kaksi rantaa ovat yhtä ja samaa maailmaa, eikä sen näkeminen vaadi muuta kuin että nousee seisomaan varpailleen."

Toinen ote sisäsivuilta, jo kirjan loppupuolelta, kun päähenkilön elämä on aika lailla toista kuin 16-vuotiaana kirjan alussa:

"Olen nyt cocktailtilaisuudessa muiden osallistujien kanssa ja yritän ymmärtää, millä tavoin ajattelutavat ja käyttäytymismallit ovat muttuneet (25 vuoden aikana)...

...Ymmärtää ennen kaikkea, minkä vuoksi nuo muutamat sanat hänestä ovat täysin vanhentuneita. Näistä ihmisistä, jotka juovat, hymyilevät, syleilevät, nauravat, vaihtavat käyntikortteja. Salin keskellä näkyy ydinjoukko, tummiin pukuihin pukeutuneet kansainvälisen konferenssin osanottajat, jotka ovat tulleet keskustelemaan kestävästä kehityksestä... Ympärillä heidän suojanaan pyörii sihteereitä ja lehdistöavustajia. Televisioryhmän kaksi kameraa raivaa hitaasti tietä tungoksen halki"...

Sitten... On parempi, että kirjoitan suoraan tiivistelmästä:
"Toisin kuin Andreï Makinen romaanit yleensä, Vain rakkaus ei sijoitu kauas Ranskan tai Venäjän historiaan. Se kurkottaa Angolaan, 1970-luvulle maan itsenäistymisen vuosiin sekä kylmän sodan jälkeiseen aikaan 25 vuotta myöhemmin. Romaani kuljettaa lukijaansa historian takapihoilta etulinjaan. Afrikasta Kuubaan ja Siperiaan."

Tuo rakkaustarina on sotilaan ja opiskelijatytön. Sotilas jatkaa sotaansa ja opiskelijatyttö ajautuu naimisiin diplomaatin kanssa. He kohtaavat myöhemmin elämässään. Rakkaus ei ole kuollut, mutta esteet ovat jäljellä.

Kirjan kerronta on realistista ja aiheuttaa lukijassa surua, sodan raakuudesta, vallan ja valtapelien kovuudesta ja epäinhimillisistä kuvioista sodan ja vallan taisteluissa. Pieni ihminen kärsii eniten, sotilas paatuu ja johtajien vallanhimo ja taistelu tilanteen herruudesta ja oman nahan säilymisestä samalla kylvävät surua ja kuolemaa.

Tulee mieleen kuinka paljon helpompaa on elää oikeudenmukaisemmassa maailmassa, lakien edes jotenkin hillitessä ihmisten mustia puolia.

Elämän tuska on silti aina olemassa. Tuskalla on vain eri muodot. Rauhanomaisen elinympäristön tuska on kevyempää, niin ainakin luulisi.

Kirjailijasta vielä:

Venäläissyntyinen kirjailija ja filosofian tohtori Andreï Makine (s. 1957) nousi kuuluisuuteen romaanillaan Ranskalainen testamentti. Muita teoksia ovat: Vernälaisiä unelmia, Ruhtinattaren rikos, Idän sielunmessu, Elämän musiikki, Maa ja taivas sekä Veera.

Kannattaa lukea, itse aioin lukea jotain noista muista.

Helsinki 11.8.2010
Sininen rooli

3.8.2010

Skootteri

Skootteri on suomalaisen näkökulmasta nuorison ajopeli. Toisin voisi olla. Ajatella tätäkin kesää Suomessa.

Kun skootterin selkään istuu, asettelee kypärän päähänsä ja polkaisee kaasua, alkaa uusi kokemus.

Kuin saisi siivet jaloilleen ja päänuppi tuulettuu. Ylimääräiset paineet lähtevät taivaan tuuliin. Olo rentoutuu.

Silti haastetta riittää. Sitä on nytkin liikenteessä kuin kuka tahansa muu yhteisillä säännöillä pelaaja. Väistät, annat tietä, menet, kun sinulla on etuajo-oikeus. Noudatat nopeussääntöjä. Olet kunnon kansalainen.

Kuitenkin tuo meno on niin erilaista. Voi sanoa ajavansa tukka hulmuten Suomen kesässä.

Esteitä skootterin hankkimiselle on. Mikään taloyhtiö ei salli talvivarastointia kellarissaan bensiinikäyttöiselle ajopelille. Täytyy vuokrata hallista paikka talveksi. Tai sitten täytyy ottaa riski ruostumisesta, jos omalle pihalle voi laittaa pressun alle. Maalla tuota ongelmaa ehkä ei ole eikä omakotitaloissa. 

Tuo ahaa-elämys tuli lauantaina, kun olin oman perheen kanssa shoppailemassa, ja polkupyörien ohi urheiluliikkeessä kulkiessa katse osui skoottereihin. Tarjoushinnat olivat joihinkin kalleimpiin, urheilukäyttöön tehtyihin polkupyöriin verrattuna puolta edullisemmat.

Eipä sitä tiedä, vaikka joskus minäkin skootterin ostan...

Helsinki 3.8.2010
Sininen rooli  

21.7.2010

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies

Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi Antti Tuurin kirjan Kylmien kyytimies vuonna 2007. Taisin ostaa ja lukea sen jo silloin. Nyt kesällä näin kirjan pokkarina kaupassa, ostin ja luin jälleen.

Tuo on puhdas sattuma, että kirjahyllyymme on nyt siunaantunut kaksi samaa kirjaa. Huomasin vahingon kirjan edetessä, mutta ajattelin, että on vain terveellistä aika ajoin palauttaa lähes 100 vuoden takaisia tapahtumia mieleen Suomen sisällissodasta.

On hyvä muistaa nykypäivän turhautumien keskellä ja teknologian kulta-aikana, että tuo raaka, luokkavihaa täynnä oleva sisällissota oli todellisuutta meidän isovanhemmillemme (tai iso-isovanhemmille).

Antti Tuuri kirjoittaa "fiktiota tositapahtumien raameissa" ja saavuttaa sodan tapahtumista karun, mutta inhimillisen näkökulman.

Päähenkilönä on Jussi Ketola Kauhavalta, joka pakotetaan 1918 asella uhaten Tampereen junaan. Hän joutuu kylmien kyytimieheksi, joka tarkoittaa hevosmieheksi kuljettamaan rintamalta kaatuneita ja haavoittuneita.

Ketolalla on kokemuksia Kauhavan lisäksi Amerikasta. Hän oli ollut jonkin aikaa Amerikassa töissä ja siirtolaisena ennen sotaa.

Ketola oli "riippumaton", mutta määrättiin valkoisten joukkoihin. Hän puolusti luokkavihan hetkenä puoleen katsomatta ihmistä, joka tekee kirjasta ainutlaatuisen.

Sitaatti takakannesta:

"Pitelin kädessäni valkoista nauhaa, jonka Virkkala minulle oli antanut. Virkkala kysyi, olinko punaisten puolella tässä sodassa. Sanoin uudelleen, etten ollut kenenkään puolella..."

Wikipedia: Tampereen taistelu 16. maaliskuuta – 6. huhtikuuta 1918

Kirja sopii luettavaksi aikuiselle henkilölle, ei liian nuorelle.

Helsinki 21.7.2010
Sininen rooli

16.7.2010

Tupsukansan koti ~ Teekkarikylä ja muu Suomi

”Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa”. Teoksen kirjoittajat Panu Nykänen ja Iina Kohonen kertovat tupsukansan vaellusvuosista Lönnrotinkadun Polilta kohti Otaniemeä yli 50 vuotta sitten.

Kirjasta tuli Aalto-yliopiston uudistuksen myötä historiallinen. Vain 50-vuotta teekkarit saivat hallita Otaniemeä. Nyt he jakavat kylänsä kahden muun kampuksen opiskelijoiden kanssa.

Mikäli itse olen huomannut, he ottivat uudet tulokkaat hyvin vastaan. Hymyilivät aluksi hyväntuulisesti uudelle Aalto-yliopiston modernille logolle, joka korvasi heidän aikaisemman TKK-logonsa. Yhdistymisen myötä heidän tiedekunnastaan tuli: TKK - Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu.

Olin maksamassa häätilan vuokraa Otaniemen teekkareiden opintotoimistolla vuonna 2005 ja silmääni osui kirja "Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa". No, ostin tuolloin kirjan häälahjaksi pojalleni ja hänen tulevalle vaimolleen.

Teekkarikylä oli tullut tutuksi jo siihen mennessä. Nuoripari oli asunut jo jonkin aikaa Teeekkarikylän perheasunnossa. Häät pidettiin keskellä Teekkarikylää sijaitsevassa Servin mökissä, joka on yksi teekkareiden ruokapaikoista arkisin.

Heidät olisi myös vihitty Otaniemen kappelissa, mutta se oli silloin remontissa. Sen sijaan toinen heidän lapsistaan kastettiin ko. kappelissa. Kappelille erikoista on se, että alttaritauluna on kallioinen metsä.

Juuri ennen häitä teekkarit olivat Vappuna muunnelleet maalilla Teekkarikylä-kylttiä, pohjoisesta päin tultaessa olevaa. Sain toimiston henkilökunnan kanssa sen kuntoon ennen häitä ja siinä luki jälleen mitä pitikin. Samalla selvisi myös, että aikoinaan kyltit lahjoitti kylälle silloinen Tiehallitus.

Toisaalta aina kekseliäät teekkarit ovat sen jälkeen tehneet itse aidon näköisen kyltin "Teekkarikylä ja muu Suomi", lähdettäessä kylästä suuntaan "Pohjoinen". Ajoin eilen viimeksi ohi, mutten muistanut tarkistaa onko se vielä siinä. Tuo kyltti on melko harmiton.

Olen katsellut mennen tullen teekkareiden elämää.  Minulla on heistä, oman perheen teekkari mukaan lukien, pelkästään myönteistä sanottavaa.

Tässä linkit historiallisista käänteistä:

Aika jyrää ihmisten ja ilmiöiden ohi. Toisaalta pysähtyneisyyskään ei ole hyvä.

Jos katsoit tuon kirjan PDF-esittelyn (yllä), huomasit kuinka lyhyt aika siitä on, kun teekkarit raivasivat uudisraivaajan ottein teekkarikylänsä Otaniemeen ja muuttivat sinne aikaisemmista tiloistaan Helsingin keskustasta, Lönnrotinkadun Polilta.

50 vuoden aikaheilahdus ja nyt Aalto-yliopisto kilpailee muiden maailman yliopistojen tavoin edelleen taloudellisesti olemassaolostaan, mutta samalla opiskelijoistaan kansainvälisesti.

Helsinki 16.7.2010
Sininen rooli

4.7.2010

Tommy Tabermann: Vernazzan valot

Tommy Tabermann oli omimmillaan ruonoudessa, mutta kirjahyllystäni löytyy yksi hänen romaaninsa, josta lainaus.

"Siitä on vuosia, kun olen viimeksi itkenyt. Olen pitänyt itkua loitolla kuin sutta tulen avulla. Aina kun se on hiipinyt lähemmäksi, olen lisännyt nuotioon muutaman risun... Itku tulee ja pesee pois kaiken turhan. Jäljelle jää vain tyyni ilo tai tyyni suru... Anteeksi että itken. Minä olen vain niin surullinen ja iloinen. En tiedä kumpaa enemmän, sillä kyyneliin ei ole kirjoitettu mistä ne ovat kotoisin"

(Tommy Tabermann, Vernazzan valot, Gummerus Jyväskylä 2004)

Kirja kertoo Veronicasta ja Mikaelista. He ovat vuosien ajan uneksineet tekevänsä matkan Vernazzaan, jossa muuan unelma toteutuisi. Mutta odotuksella on hintansa: Veronica, vahva ja itsenäinen taiteilija, on sairastunut outoon tautiin, joka on tehnyt hänestä mykän ja liikuntakyvyttömän. Mikael tietää mikä taudin oikea nimi on, ja se on rakkauden puute.

Vernazzan valot on kirpeä ja kaunis kertomus rakkaudesta, sen puutteesta, vapaudesta ja sitoutumisesta.

Tässä linkki Tommy Tabermannin verkkosivulle. Sitä varmaan sopii näyttää, koska hän on itse siihen valinnut mitä lukijoille näyttää ja kertoo itsestään: http://www.tommytabermann.net/index2.htm

Helsinki 4.7.2010
Sininen rooli

29.6.2010

Blanco lehti ~ täyteen kirjoitettu

Jos olisin kirjailija, leipä loppuisi tähän. Mikä sen mielen putsasikaan juuri niin totaalisesti, kun ajattelin kirjoittaa blogiin.

On viimeinen mahdollisuus kirjoittaa kesäkuusta jotain. Valintoja tulee taas.

Kirjoitanko yleensä vaan suomalaisten näkökulmasta. Siis voi käsitellä säätä ja vähän muuta. Kirjoitanko turistien näkökulmasta. Oliko kesäkuu turisteille antoisa. Kirjoitanko naisten näkökulmasta, vai yritänkö miettiä miltä miehistä tuntui kesäkuulla. Taas tulee eteen sää ja vähän muuta.

Jos paistaa aurinko, monet ovat onnellisia, aurinko ja kunnon kesä ovat monille sama asia.

Jos sataa, voi lukea ja pysyä enemmän sisällä, ahkeroida kotitöiden kanssa, voi tehdä monenlaista. Sade ravitsee mieltä ja syvimpiä ajatuksia.

Jos kirjoitan vain omasta näkökulmastani, niin aurinko voi välillä paistaa, mutta pysyköön piilossa myös. On niin kiva kun sataa välillä, mutta vain välillä.

Minusta on hiukan tullut aamuihminen siinä mielessä, että vaikken herääkään viikonloppuna tai lomalla kukonlaulun aikaan, silti aamulla, heräsi sitten 6.30 tai 10.00 jälkeen, ajatukset ovat jotenkin selkät ja puhtaat kaikesta rasituksesta.

Jos saa vielä aamusta olla puhumatta kenellekään mitään ja antaa vain ajatusten tulla, tilanne on kovin ihanteellinen. Siitä on tosi onnellinen.

Sitten alkaa se testaus. Ensimmäinen ihminen puhuttelee sinua. Tuoko se lisää tyytyväistä oloa. Jos lähdet liikkeelle, antaako kaikki näkemäsi sinulle iloa ja onnellisuutta päivään. Mikä sinua päivän mittaan masentaa ja mikä lisää tyytyväisyyttä.

Kun ärsykkeitä tulee ja menee, ja silti jotenkin sivistyneesti pystyt päivän läpiviemään ~ olit sitten töissä tai vapaalla ~ tarvitset kuitenkin jossain vaiheessa hetkeä, jolloin saat olla yksin. Jos ei yksin, niin istua lempipaikkaasi jonnekin, kotona tai muualla ja tehdä jotain mieleistäsi. Sellaista, joka ei ole enää velvollisuus, vaan vapaa valinta.

Yksin ollessaan ihminen lataa paristojaan. Yksinolo voi olla mitä vain. Luonto, koti, auto, ranta, metsä.

Kjell Westö, joka on eräs suosikkikirjailijoistani, sanoi jossain haastattelussa, että kahden tunnin kävely tekee mielelle ihmeitä. Kaikki eivät halua kävellä, mutta kahden tunnin poissaolo ~ yksinolo ~ tekee ihmeitä.

Puhun vain omasta puolestani.
Näin minä sen koen. Nyt olen yksin. Kotona on muita, mutta istun yksin tässä huoneessa ja kirjoitan ajatuksia blogiini. Siitä tuli tämän päivän henkireikä.

Ajatusten tyhjiö täyttyi ja tunnen olevani eheämpi nyt. Näin helppoa se on.

Helsinki 29.6.2010
Sininen rooli

26.6.2010

Facebook

Vihdoin tein päätöksen, että liityn Facebookiin. Vaikea määritellä kahden päivän jälkeen miltä tuntuu.

Ensiksikin

Mukaantulo tuo mukanaan päänvaivaa. Kutsuako ehdotettuja, siis mitä systeemi jostain syystä haravoi tyrkylle. Kutsuako niitä, joita hyvin tuntee muiden ystävälistalta. Mitä suuremmaksi joukko kasvaa, sitä enemmän täytyy miettiä mitä laittaa näkymään kullekin.

Toiseksi

Joutuu yhä enemmän näyttöruudun orjaksi. Pitääkin pitää varansa.

Kommentointi

Haluaisin päästä omissa kommenteissani yhtä huolelliseen artikulointiin kuin vihreiden kansanedustaja Anne Sinnemäki TV-haastatteluissa, joka sanoo aina vastauksensa huolellisesti ja ajatuksella, ja mikä tärkeintä kauniilla suomen kielellä.

Itse haluan olla mieluummin syvällinen kuin pinnalllinen.

Eiköhän se tästä. On Juhannuspäivän iltapäiväkin ja aurinko paistaa myös Helsingissä.

Helsinki 26.6.2010
Sininen rooli

21.6.2010

Anu Kaipainen: Kaihoja kukkuvat käet

Luin kirjan jo viime viikolla ja luovutin sen pois. Tein sentään hiukan muistiinpanoja julkaisusta. Anu Kaipaisen kirjoittama kirja Kaihoja kukkuvat käet julkaistiin vuonna 1983 (WSOY).

Muistikuviani sisällöstä:
 

Päähenkilöinä ovat opettaja, hänen vaimonsa ja pikkutyttö, jotka kokevat kodistaan lähtemisen naapurien ja muiden kyläläisten kanssa. Viipuri paloi, pommikoneet lensivät päivisin. Ihmiset suojautuivat kellareihin. Pimeällä ja öisin toimitettiin asioita ja askareita. Perhe ja lähiseudun asukkaat lähtivät junilla turvaan muualle Suomeen.

Välillä junan raiteet olivat poikki pommitusten takia, mutta kaikki ihmiset siirrettiin kodeistaan muualle Suomeen. Ohjeena oli "vain välttämätön otetaan mukaan". Joku pakkasi kiireellä kirjoja, joku valokuvia, suurin osa pakkasi mukaan käytännön asioita, kuten lämpimiä vaatteita ja ruokaa.

Kirjassa on muitakin päähenkilöitä ja kertomukset seuraavat perheitä eri puolille Suomea. Karjalainen murre aluksi ärsyttää esim. Hämeessä ja Pohjanmaan länsirannikolla, mutta välitön ja iloinen Karjalan heimo voittaa puolelleen (evakkoaikana) majoittajiaan.

Anu Kaipainen kuvaa Karjalasta lähtöä siten, että lukija voi mielessään elää tarinaa. Sota aiheuttaa pelkoa, epävarmuutta, talojen ja omaisuuden menetystä, ja mikä kaikkein raskainta, läheisten ihmisten menetystä.

Erään perheen nuori sotaleski synnyttää kaksospojat ja uusi isoäiti ehdottaa, että toinen kaksosista saisi nimen Olli ja toinen saisi nimen Matti. Olli oli rintamalla samalla viikolla kaatuneen oman pojan nimi ja Matti oli talon emännän pojan nimi, joka kaatui myös rintamalla aikaisemmin samana vuonna.

Nämä kaksi vahvaa, mutta surun murtamaa naista ystävystyvät vähitellen ja emännän kamarissa juodaan usein pullakahvit, jotka piika tarjoilee niiaillen.

Emäntä tarjosi myös ainakin kerran kahvin kanssa konjakkia uudelle ystävättärelleen. Se oli varmaan samana iltana, kun pappi toi suruviestin tämän pojan kuolemasta rintamalla. Konjakki tarjottiin lääkkeeksi, kun kohtalotoveri oli luhistua suruviestin edessä.

Kirjassa on myös ainakin kolmen nuoren naisen ja parin tarinat.

Huomioitani aiheesta:

Anu Kaipaisen ansioksi voi lukea, että hänen kirjansa sisältää puhdasta Karjalan murretta paljon. Minäkin suurinpiirtein ymmärsin kaiken. Sen verran olen murretta kuullut. Isovanhempani (ja koko perhe) ystävystyivät ainakin joidenkin heille sijoitettujen evakkoperheiden kanssa niin paljon, että molemmat perheet pitivät yhteyttä elämänsä loppuun asti.

Kirja on ihan eri tyylinen kuin aikaisemmin tällä viikolla lukemani Imbi Pajun kirja Viron sotavuosista neuvostovallan alla. Tietysti tilannekin oli erilainen, mutta sotaan mahtuu aina paljon tuskaa ja pelkoa. Kuitenkin ihmiset joutuvat kotirintamalla elämään normaalia arkea, miten vain olosuhteet sen sallivat.

Oulun kaupunginkirjaston tietosivu:

Oulun kaupunginkirjaston sivulta löytyy kirjasta sopivaa tietoa minun suurpiirteisten muistikuvieni lisäksi.

Anu Kaipainen: Kaihoja kukkuvat käet:
http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/kaipainen/kaihoja.htm
(Oulun kaupunginkirjasto)

Hyvä kirja. Kannattaa lukea, jos sattuu eteen tai saa sen jostain käsiinsä.

Karjalaiset laulujuhlat Helsingissä 2010:

Karjalan Liitto viettää 70-vuotisjuhlavuottaan 2010. Helsingissä vietettiin myös 7.-20.6. Karjalaisia Laulujuhlia (Karjalan liitto ry:n verkkosivu).

Helsinki 21.6.2010
Sininen rooli

Hääräilyä ja hidastamista... mökkitunnelmia vielä

Lauantaina satoi. Sunnuntaina paistoi.

Lauantaina...

Aamiaisen jälkeen nuori perhe aikoi mennä veneellä saaristokauppaan vastakkaiselle rannalle. Kaikki olivat varustautuneet turvaliiveihin. Tuuli oli kuitenkin liian kova ja he kääntyivät takaisin. He kävivät sitten autolla Tammisaaren keskustassa jäätelöllä ja suositussa leikkipuistossa.

Söimme lauantaina yhdessä. Ruokapöydässä oli neljä aikuista ja kaksi lasta. Nakkikastike, perunat ja salaatti maistuivat tytöille ja aikuisillekin. Kertakäyttöastiat olivat valinta tänään. Varsinkin 3-vuotiaalle muovihaarukka ja veitsi olivat haaste ja hauska juttu.

TV:stä tuli siis neljästä lähtien ohjelmaa Ruotsin kuuninkaallisista häistä, Victorian ja Danielin. Välähdyksiä tuli katsottua sieltä täältä. Ihan kiinnostavaa ja historiallista.

Saunavuorot olivat klo 17-18 ja klo 19-20.

Minä kävelin monta kertaa rantamökin ja metsämökin välillä sateenvarjon kanssa.

Kirjeet tyttöjen vanhempien isovanhemmille...

Olimme sopineet, että illalla menen jälleen rantamökkiin, otan kaksi postimerkkiä mukaan ja autan sisaruksista vanhempaa, 8-vuotiasta tyttöä kirjoittamaan kirjeet: isän mummulle (minun äitini) ja äidin mummolle ja papalle. Pikkusisko oli jo nukahtanut tässä vaiheessa.

Kirjeistä tuli oikein mielenkiintoisia sisällöltään ja käsiala oli siistiä. Kirjoitimme nimet ja osoitteet huolellisesti kirjekuoriin ja varoimme sekoittamasta kirjeitä keskenään. Suljimme kuoret ja liimasimme postimerkit molempiin.

Sunnuntaina...

Lähtöpäivä on aina vähän kiireinen, vaikka lähdetäänkin vasta klo 15-16 välillä. Siihen liittyy yleensä tarvetta tehdä vielä jotain kesäistä ja saareen kuuluvaa.

Nyt se jokin asia oli mm. saaristokaupassa käynti. Minä olin tyttöjen kanssa ja laitoin ruokaa ja tyhjensin keittiöstä tavaroita kasseihin. Tytöt auttoivat välillä, mutta leikkivät myös jotain.

Jälleen söimme yhdessä. Nyt oli paistia, perunoita ja salaattia. Ruoka maistui. Yhteisvoimin siivosimme mökit huippukuntoon. Niin se on joka kesä.

Sitten ajo lossille. Olimme kirjeisiin arvioineet väärin autojen määrän, siis montako autoa mahtuu lossiin. Arvioimme, että neljään riviin mahtuu 4 autoa eli yhteensä noin 16 autoa. Tuli todetuksi, että jos jonoa on paljon, vaikkapa viikonloppuisin, lossiin  mahtuu neljään riviin 7 autoa eli yhteensä 28 autoa.

Nuori perhe meni Raaseporissa käymään. Me ajoimme suoraan Helsinkiin. Kävimme vain Inkoossa jäätelöllä.

Kotona Helsingissä...

Kotona kaikki oli siistiä. Minun autoni oli taloyhtiön parkkipaikalla. Lähdin ajelemaan polkupyörällä noin tunniksi.

Vuorokausi vierähti viisi minuuttia seuraavan päivän puolelle. Lomaviikko on lopullisesti aloittanut kesän. Hyvä niin.

Helsinki 20.6.2010 (21.6. klo 00:05)
Sininen rooli

19.6.2010

Lapsivieraat saapuivat mökille ja me metsämökille evakkoon...

Perjantaina saimme vieraita. Kahdeksan- ja kolmivuotiaat tytöt ja heidän vanhempansa saapuivat mökille vierailulle viikonlopuksi. He saapuivat juuri sopivasti saunaan klo 19.00.

Olin tehnyt kermaisen lohikeiton, joka maistui ruisleivän kanssa kaikille. Tytöt aloittivat neuvottelut nukkumapaikoista jo ruokapöydässä. Molemmat olisivat halunneet yläpetin.

Lapsiperhe jäi meidän tilavaan rantamökkiimme ja olimme varanneet itseämme varten loma-alueen toiselta laidalta kahden hengen metsämökin viikonlopuksi. Lupasin tulla myöhemmin illalla katsomaan miten petit oli järjestetty.

Tämä on helsinkiläisen klubin loma-alue. Aluksi aina hämmästyin ja sitten totesin, että niin juuri, kaikkihan ovat Helsingistä. Siihen on jo tottunut.

Äsken pistäydyin yhteisessä monitoimitilassa. Näin heti, että siellä valmisteltiin jotain. Kävin kurkkaamassa ja kuulin, ettei järjestettykään mitään Victorian ja Danielin häästudiota, vaan numeroitiin Juhannusjuhlien arpavoittoja. Juhannuksena emme ole täällä. Näytti siltä, että joka arpa voittaa, tavaroita oli niin paljon pitkin isoa pöytää.

Tunnelmista metsämökissä...
Metsämökki on vaihteeksi kiva. Puut humisevat. Mökin ympärille on jätetty sopivasti aukeata. Ajatus lepää, ei ahdista. Kun katsoo keittiön ikkunasta, maisema voisi olla miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta tahansa.

Kun uuniin (umpitakka) oli tehty tuli, sain savun tuoksua puiden huminan lisäksi. Tämäkin on hyvin varustettu mökki, mutta vesijohtoa ei ole vedetty tänne asti. Hain vettä säiliöön jo aikaisemmin.  Jääkaappi, sähköliesi, mikro, leivänpaahdin ja kahvinkeitin löytyvät. Nämä ovat niitä, joita itse tsekkaan.

Petipaikat oli jo jaettu rantamökissä...
Kun kävin iltapesulla, kävin nuoren perheen luona rantamökissä. Isompi tytöistä oli saanut neuvoteltua itselleen yläsängyn. Pienempi oli innoissaan, koska oli saanut alapetin ja sinne oli tehty maja. Lakanasta oli tehty verho.

Lomaviikon rutiineihin kuuluu soittaa puhelu äidille päivittäin. Tapasimme viime lauantaina sukujuhlilla. Maanantaina äiti sanoi puhelimessa, että oli kiva tavata kaikki, vaikka jälkeenpäin ikävöi meitä.

Omassa mökissä luin hetken kirjaa, jälleen sota-ajan tapahtumia. Kirja on Anu Kaipaisen kirjoittama Kaihoja kukkuvat käet. Olen päässyt sivulle 127 ja tähän mennessä on kerrottu karjalaisesta kyläyhteisöstä sota-aikana.

Päähenkilöinä ovat opettaja, hänen vaimonsa ja pikkutyttö, jotka kokevat kodistaan lähtemisen naapurien ja muiden kyläläisten kanssa. Viipuri paloi, pommikoneet lensivät päivisin. Ihmiset suojautuivat kellareihin. Perhe ja lähiseudun asukkaat lähtivät turvaan muualle Suomeen. Kirja julkaistiin vuonna 1983 (WSOY).

Ja uni maistui...
Ennen unta oli rauhallinen olo. Puiden humina ja tuoksu mökissä tekivät tunteen, että on jotenkin metsän sylissä, mutta sisällä mökissä ja suojaisessa paikassa. Uni tuli helposti.

Tammisaari 19.6.2010
Sininen rooli

17.6.2010

Aurinkoinen loma-aamu ja ip. pilvipoutaa

Heräsin biologisen kellon mukaan melko myöhään. Aurinko näyttäytyy tänään. Pilveilee, mutta pilvet pysyvät vielä taivaanrannan laidoilla. On jo neljäs loma-aamu, kolme jäljellä.

Olemme olleet kaksi aikuista kahdestaan. Välillä on tehnyt tiukkaa valtojen taistelussa, kun feministi ja sovinisti lomailevat. Molemmissa on ripaus noita mainittuja aatteita tai ominaisuuksia, mitä lienevätkin. Silti on hyviä ja harmonisia hetkiäkin mahtunut päiviin.

Toinen meistä on lukenut enemmän lehtiä, katsellut TV:tä ja viihtynyt mökin piirissä. Toinen meistä on lukenut kirjoja ja käyttänyt tietokonetta, samoillut metsäpoluilla ja rannassa. Lienee helppo arvata, että jälkimmäinen meistä olen minä.

Olen myös oleskellut loma-alueen yhteisessä tilassa, jossa on kirjasto (kaksi hyllyllistä kirjoja), TV, iso CD-soitin, karakoe-laitteet, joista itse en ole kiinnostunut, mutta ne ovat nuoren väen ja vähän vanhemmankin suosiossa.

Tämä talo on niin kiva, että tulin nytkin tänne. Tuossa kaksi pikkutyttöä pelaa biljardia. Mukana oleva aikuinen kannustaa ja kertoo sääntöjä. Minä kirjoittelen 25-paikkaisen kokouspöydän päässä tätä blogiani. Mökissäkin se onnistuu, mutta tänään päätin tulla vaihteeksi tänne.

Ajatus kulkee hyvin. Tämä on iso tila ja talo, jossa pidetään juhlia ja kokouksia. Muina aikoina tämä palvelee klubin yksittäisiä lomailijoita. Ympärillä on metsikkö molemmin puolin ja toisella puolella taustalla meri.

Luulen, että lauantaina tämä paikka on kansoitettu, kun naispuoliset lomailijat haluavat katsoa TV:stä Ruotsin kuninkaallisia häitä. Jos asuntovaunussa tai mökissä puoliso katsoo vaikka urheilua, tämä on ainut paikka, jossa voi yhteen menoon seurata häitä.

Saa nähdä tuleeko pidettyä asiaa noin tärkeänä. Jos ei katso suoraa lähetystä, varmaan tulee uusintoja.

Kävimme Tammisaaren keskustassa iltapäivällä ennen saunaa, varastojen täydennystä. Minä ajoin tänäänkin.

Ajoreitti on pääosin mutkainen asvaltoitu maantie, lossilla meren ylitys ja samanlaista tietä keskustaan. Tulee tutuksi toinenkin auto omani lisäksi. Se hyvä puoli asiassa on. Hiukan ajotaitokin tulee hiottua, kuten tuo taloudellinen ajotapa saa harjoitusta, kun parempi puolisko ojentaa vieressä.

Tänään uin meressä...
Uin iltapäivällä ensimmäisen kerran meressä yhteensä kolme pientä kierrosta laiturin ympärillä. Vesi oli hyisen kylmää nytkin, mutta tuli pirteä olo. Muina päivinä olen myös käynyt meressä, mutta vain kastautunut.

Vatsa kurnii jo. Pyysin soittamaan, kun ruoka on valmista. Vilkaisen tässä odotellessa muiden blogeja.

Tammisaari 17.6.2010
Sininen rooli

14.6.2010

Imbi Paju: Torjutut muistot

Kirjan esipuhe, jonka kirjoitti Toomas Hendrik Ilves, alkaa toteamuksella "Historia on nykyisen Euroopan sotatanner. Sotaa ei käydä asein eikä alueista. Nyt sotivat historia-analyysit, ja kyse on oikeudenmukaisuudesta",

Se jatkuu...

"Kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Pajun 'Torjutut muistot' on impressionistinen teos, jossa perinteisen historiankirjoituksen säännöt ja tekniikka on hylätty ja jossa hyödynnetään psykologiaa ja psykoanalyysia, kaunokirjallisuutta, filosofiaa, historiantutkimuksen faktoja ja yksittäisten ihmisten muistoja.

Tästä kaikesta syntyy kokonaiskuva siitä, miten hirmuvalta kohtelee ihmisiä; siitä miten paljon pahaa toinen ihminen voi toiselle tehdä, kun ihmisen pimeä puoli pääsee valtaan, kun poliittinen ilmapiiri edistää ja suosii väkivaltaisuutta ja kun diktatorinen järjestelmä manipuloi muistamista rikostensa peittämiseksi".

...ja edelleen:

"Narratiivi syntyy Viron ja virolaisten kokemuksista, kirjailijan oman perheen historiasta ja henkilökohtaisista lapsuudenmuistoista. Imbi Paju ei halua teoksellaan sanoa meille 'ei koskaan enää'. Pikemminkin kirja toteaa, että samanlaisia asioita voi tapahtua vastaisuudessakin. Jos vain haluamme unohtaa tapahtuneen, meidän on siedettävä seuraukset. Pajun kirjasta voimme lukea, miten totalitarismiin perustuvat väkivaltakoneistot houkuttelevat ihmisiä mukaansa ja hävittävät heistä kaiken inhimillisyyden".

Oma kokemukseni kirjasta oli...

Luettuani kirjan äsken kannesta kanteen, voin sanoa, etten tuntenut Viron historiaa edes pintapuolisesti ennen tämän kirjan lukemista. Voin sen sijaan sanoa, että nyt kirjan luettuani tiedän paljon siitä mitä tapahtui sekä yksittäisille ihmisille että tälle maalle vuosina 1905-1956, ja aina vuoteen 1991.

Viron kansan kohtalo koskettaa. Sen historiassa on jotain liian julmaa. Nyt heillä onneksi on kaikki hyvin.

Parasta kirjassa oli se, että yksittäisten ihmisten kohtalot ja kokemukset peilautuivat koko ajan ko. tapahtumiin laajemmin. Aina sai tietää, että tämän saman koki iso määrä ihmisiä. Luvut puhuvat puolestaan. Se moninkertaistaa lukijassa tunteen, kuinka epäoikeudenmukainen ja turha valtojen taistelu oli. Yksittäiset ihmiset ja ihmisryhmät olivat vallanpitäjien uhreja.

Julkaisutiedot:

Imbi Paju: Torjutut muistot
Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 2006, 5. uusintapainos 2009
Vironkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Kaisu Lahikainen
Painopaikka: Otavan Kirjapino Oy, Keuruu 2009

Kannattaa lukea. Oma kappaleeni on Like-pokkari ja ostin sen Helsingistä toukokuussa.

Tammisaari, 14.6.2010
Sininen rooli

Merelliset lomatunnelmat Tammisaaressa

Kesälomaksi alkava lomaviikko on kolea. Silti tunnelma on kesäinen. On vihreätä ja kesän tuoksu.

Olen tämän viikon Tammisaaren saaristossa. Asumme hyvin varustetussa mökissä. Tämä alue on asuntovaunulaisten ja mökkiläisten kansoittama kesäkuukaudet. Monet kylläkin viettävät täällä jopa jouluja. Me olimme täällä vain kerran talvella, Pyhäinpäivänä marrakuun alussa. Yleensä tulemme kesä- tai heinäkuussa yhden viikon ajaksi.

Sauna on jokaisen päivän ohjelmassa. Aika vaihtelee päivittäin klo 15.00 ja 22.00 välillä. Järvessä uimiseen tottuneena merivesi tuntui ensimmäisillä kerroilla jääkylmältä. Ihan vasta viime vuosina olen karaissut itseni ja aina uinut kierroksen tai kaksi, kun kerran olen laiturilta mereen astunut.

Tosin nyt on vielä kaksi viikkoa Juhannukseen. Tänään taitaa pelkkä meressä kastautuminen riittää. Lämpötila on 14 astetta. Sää on sateinen ja siksi kylmempi. Joskin nyt on melko tyyntä ja meren äärellä sillä on merkitystä.

Nyt on se hyvä puoli, ettei tarvitse odottaa aurinkoa ja pettyä, kun on päässyt hyvään auringon oton makuun ja tuleekin pilvipoutainen sää. Kuulin äsken, että vasta ensi viikko olisi auringonpalvojalle parempi.

Minä nautin kävelystä, rannalla ja metsikössä samoamisesta, kirjojen lukemisesta. Tämä on uutta, että tuli otettua kannettava tietokone mukaan.

Luen juuri kirjaa "Torjutut muistot", jonka kirjoitti Imbi Paju. Kirja julkaistiin suomeksi jo vuonna 2006, uusintapainos 2009. Kirjoitan kirjasta blogiini joitain huomioita myöhemmin.

Ympärillä on joka ikkunasta katsottuna kallioinen merimaisema. Sataa tihuuttaa. Kello on 17.30. Sauna lämpiää klo 20.00 mennessä. Sitä ennen pitää syödä. Onneksi itse ei tarvitse nyt tehdä sitä ruokaa. Eilen oli minun vuoroni. Leikin ajatuksella, että olisi vuorot koko viikon. Ei se varmaan niin mene.

Takkatuli on mahdollista sitten saunan jälkeen. Se on mökillä eräs lohtu, kun on kolea sää.

Tammisaari 14.6.2010
Sininen rooli

30.5.2010

Paras kaveri... Auto ~ Car ~ Automobile

No jos ei paras, niin ainakin hyvä ja uskollinen kaveri minulle on nykyään oma autoni.

Joku voi ajatella, että aikuinen nainen voisi pitää vähän pienempää ääntä omasta autostaan. Minua se ei haittaa. Kun ostin sen 2008 tammikuussa, puhuin siitä lähes päivittäin, eri henkilöille aina laskelmoiden, niitä samoja henkilöitä vähän asialta säästäen. Nykyään puhun siitä vähemmän.

Toinen asia mikä kannattaa mainita on se, ettei minulla ole erityisiä luuloja autostani. Olen täysin tietoinen sen hinnasta ja statuksesta, kun kurvaan työpaikan pihaan ja parkkeeraan Mersun tai Audin väliin, vaikkapa.

Trendikäs status ja vaatimattomia, hyviä ominaisuuksia:

Silti oma autoni, joka on merkiltään Ford Ka, on trendikäs sikäli, että monet muutkin valitsevat pienikokoisia autoja ja juuri noita, joita voi pitää uskollisena kaverina, jolla silti pääsee ja jossa on tunnelmaa.

Vuosimalliltaan tuo ei ole ihan uusin, mutta edellinen. Se 2000-luvun alun malli, joka on pyöreä kulmistaan. Itse pidän siitä pyöreydestä. Kojelauta sisällä on jotenkin nostalginen, ei liikaa elektroniikkaa.

Nopeusmittari ei ole digitaalinen vaan se vanha pyöreä. Kello on analoginen, josta pidän. Ajonestojärjestelmä on, ABC jarrut ja kaikki tarvittavat kojelaudan hälytysvalot. Radio-cd-soitin on perinteinen ja helppokäyttöinen, ei digitaloisoitu näytöltään. Takalasin lämmitin on ja sumuvalo, penkinlämmittimiä sensijaan ei ole.

Auton sisustamista:

Talvella sisustin autoa etuistuimissa lampaantaljoilla, siis autoon tehdyin kiinnityksin ja ratinpäällisellä, joka myös turkista.

Nyt kesän tullen ostin etuistuimiin nupulapäälliset (selälle hyvät), joihin ompelin istuinosaan mokkapintaiset suojat koristeeksi, lisäkiinnitys tupsunauhoilla. Väreinä kaunis yhdistelmä maanläheistä vihreää ja ruskeata. Ratti sai mustan päällisen nahkäjäljitelmästä. Ihan kivan näköiset kaikki.

Kaveri ~ matkaseuraa:

Kaverinani on ollut koko ajan pikkunalle. Kun menin ostamaan autoa Herttoniemen Vehosta, otin rahojen lisäksi mukaan nallen, jolle laitoin kaulaan korun (itse asiassa käsirengasketju) ja silkkirusetin.

Aluksi asetin nallen eteen kojelaudalle, mutta se lennähti ensimmäisellä jarrutuksella alas, jolloin asetin sen etuoven avoimeen tavaralokeroon, jossa se on siitä lähtien vahtinut ajamistani ja autoani.

Ajotapa & pyrkimys turvallisuuteen:

Alusta saakka olen ajanut kaikin tavoin turvallisesti ja huolellisesti, kuin autokoulunopettaja. Musiikkia kuuntelen mieluiten cd:nä, koska siinä ei tule ärsyttäviä kohtia tai jos tulee, ei tarvitse ajaessa etsiskellä uusia kanavia, korkeintaan painaa yhtä nuolta eteenpäin. Kännykkään en puhu ajaessa ollenkaan. Jos se soi, etsin paikan, johon voi turvallisesti pysähtyä.

Sitten niistä tunnelmista:

En osannut kuvitellakaan kuinka mukava on aina lähteä ajamaan, aamulla kun on levännyt, kuunnella lempimusiikkiaan ja olla mukana liikenteessä. Aamulla ajan yleensä moottoritietä niin paljon kuin sitä riittää kaupunkiin asti. Iltaisin ajan reittiä, jossa nopeusrajoitukset vaihtelevat 60-30 km/t. On kiva ajella hiljakseen, kun kiirettä ei ole.

Samoin illalla työpäivän jälkeen oikein piristyy, kun näkee autonsa. Kun taaskaan ei pidä kiirettä, voi ajaa rauhallisesti ja ajatella niitä näitä ja pysähtyä, jos huvittaa.

Siis autossa on tunnelmaa. Se on eräs ilo elämässäni nykyään. Kyllä sen itselleni vihdoin suon ja haluan myöntää nauttivani autosta ja ajamisesta.

Helsinki, 30.5.2010
Sininen rooli

25.5.2010

Bernhard Schlink: Neuvoton sukupolvi

Yllätys, yllätys: Tämä ei kerrokaan 2000-luvun neuvottomasta sukupolvesta, vaan yhtä tai puolta sukupolvea aikaisemmasta ajasta.

Kirjan lyhyitä kertomuksia, joille aina jää kaipaamaan jatkoa, ovat ´Tyttö ja sisilisko´, ´Syrjähyppy´, ´Toinen mies´, ´Sokeripapuja´, ´Ympärileikkaus´, ´Poika´ ja ´Nainen huoltoasemalla´.

Takakannen tiivistelmässä sanotaan: Neuvoton sukupolvi on seitsemän kertomuksen kokoelma, jonka tapahtumat vaihtelevat saksalaisista suurkaupungeista New Yorkiin ja Etelä-Amerikkaan.

Ensimmäinen kertomus Tyttö ja sisilisko kertoo pojasta, joka ihastuu tauluun. Syrjähypyssä vieraillaan entisessä Itä-Berliinissä. Toinen mies kuvailee pientä myrskyä, jonka rakkauskirje saa aikaan. Sokeripapu kertoo arkkitehdista, jolla on kolme naista. Ympärileikkaus liittyy saksalais-juutalaisen kihlauksen ongelmiin. Poika on myöhäinen rakkaudentunnustus kaukana asuvalle lapselle. Viimeisessä kertomuksessa Nainen huoltoasemalla lännen preerioita samoava aviopari joutuu paikkaan, jonka mies tunnistaa unestaan.

Saksalainen Bernhard Schlink (s. 1944) on kansainvälisesti menestyneen Lukija-romaanin kirjoittaja. Hänen kertomuksissaan on jännitystä, salaperäisyyttä, lempeää ironiaa ja poikkeuksellisen selkeä kieli.

Lainaus kertomuksesta Sokeripapuja sivulta 146:

"Kun vallankumouksesta ei näyttänytkään tulevan mitään, Thomas muisti, että oli ennen vuotta 1968 opiskellut arkkitehtuuria, palasi korkeakouluun ja suoritti tutkinnon. Hän erikoistui ullakkorakentamiseen, etsiskeli sopivia kattoja ja ullakoita, otti yhteyttä kiinnostuneisiin asiakkaisiin, hoiti piirustukset, luvat ja valvonnan. Ullakkoasunnot olivat muotia, ja Thomas osasi asiansa. Parin vuoden päästä hänellä oli enemmän ullakoita ja asiakkaita kuin hän pystyi hoitamaan. Mutta hän alkoi kyllästyä. Kattoja ja ullakoita - siinäkö kaikki?..."

Kannattaa lukea, jos saa jostain käsiinsä. Kirjaa löytyi mm. tarjouskirjoista Helsingistä vuodenvaihteessa.

Julkaisutiedot:

Bernhard Schlink: Neuvoton sukupolvi
Saksankielinen alkuteos: Liebesfluchten
Diogenes Verlag AG Zürich 2000
Suomennettu Euroopan unionin
Kulttuuri 2000 -ohjelman tuella
WSOY, Helsinki
WS Bookwell Oy Juva 2001

Helsinki, aamulla 25.5.2010
Sininen rooli

16.5.2010

City-päivä Helsingissä

Kesän kunniaksi toinenkin viikonlopun päivä ansaitsee maininnan. Olin aviomieheni kanssa kaupungilla.

Oli keskisuuren kaupungin tunnelma kesäsunnuntaina. Sää oli helteinen, muttei painostava, ei vielä ukkosta ilmassa.

Suunnistimme aluksi Esplanadipuistoon ja Helsingin lähes vanhimmalle ulkoterassille eli Kappeliin. Minulla oli uudet aurinkolasit ja kesäiset vaatteet. Istuin kohti aurinkoa. Taivas oli sininen. Liput liehuivat Pohjoisesplanadin talojen katoilla. Hyvä tunnelma.

Seuraavaksi lähdimme kohti Suomenlinnan lauttaa, joka lähtikin lähes heti päästyämme Kauppatorille ja laiturille.

Meri oli kauneimmillaan, samoin kaupunki, joka etääntyi. Matka on lyhyt, mutta sen verran on etäisyyttä, että tuntee lähtevänsä Helsingistä hetkeksi pois.

Tällä kertaa viivyimme vain noin tunnin Suomenlinnassa. Lauttamatkalla takaisin istuimme sisätiloissa.

Sen jälkeen kävimme syömässä Belgessä, joka sijaitsee Aleksanterinkadun varrella. Valinta oli mainio. Tilaa oli, palvelu oli nopeata ja ruoka hyvää. Vähän aikaa pois auringosta teki hyvää.

Nyt olemme jo kotona. Kello on jo 21.15 ja viikonloppu ohi.

Helsinki 16.5.2010
Sininen rooli

15.5.2010

Polkupyörällä Seurasaareen

TV:n säätiedottajat (meteorologit) ovat koko viikon puhuneet lauantaina saapuvasta hellepäivästä ja tulihan se luvattu rantailma. Olin jo etukäteen päättänyt, että jos vain mahdollista, lähden pitkälle polkupyöräretkelle.

Lähdin jo aamulla klo 9.30. Hetken harkittuani Seurasaari tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

Ajoin aluksi Viikkiin ja Vanhankaupungin kosken jälkeen uudehkoa pyörätietä Lahdentien yli Käpylään, Hartwall Areenan ohi Turuntien yli ja ali meneviä kiemuraisia uusia pyöräteitä Ilmalaan, sitten Jäähallin ohi Mannerheimintielle ja Taka-Töölön poikki Kesärannan kohdalle, sitten Seurasaarentielle ja kohti määränpäätä.

Olin kerran pysähtynyt ja juonut puoli litraa vettä. Nyt oli pakko ostaa jäätelö, jonka söin istuen Seurasaaren sillan penkillä. Sillalla tuuli ja sää oli helteinen, sopiva yhdistelmä.

Seurasaari pitää sisällään itselleni tärkeitä muistoja. Osa muistoista syntyi kahdenkymmenen vuoden aikana ja viimeisimmät muistot ovat syntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Seurasaari on aina ollut minulle paikka, jossa mieli lepää. Nyt erityisesti saari huokuu tunnetta, samalla tyyneyttä ja eräänlaista jatkuvuutta.

Kävelin saaren kärjessä olevalle pikku hiekkarannalle. Viivyin kalliolla auringossa kolme tuntia. Kaikki tarpeellinen oli mukana.

Saarelta lähtiessä täytin vesipullon. Kävin syömässä piirakan ja join kupin kahvia kahvilassa, jossa en ole ennen käynytkään. Se on bussipysäkin ja parkkialueen kulmassa oleva vanha puuhuvila, josta on tehty kahvila.

Seurasaaressa on lisäksi iso vanha ravintola, juhlakentän kahvila grillauspaikkoineen, kesäisin heti sillalta tultaessa pikkukioski sekä vielä keskellä saarta liiterimainen kahvila, joka nykyään on vain harvoin auki.

Tultaessa saareen ennen siltaa on jäätelökioski, josta suurin osa Seurasaaressa käyneistä on ainakin joskus ostanut jäätelön. Sitten on tietysti Urho Kekkosen museon kahvila.

Tamminiementien puolivälissä on isohko puuhuvilasta tehty kahvila ja taidemuseon luona Tamminiementien loppupäässä on iso kahvila isoine terasseineen. Se on ehkä suurin puuhuvila näistä rakennuksista.

Keräsin tähän vähän linkkejä, koska itsekin yllätyin äsken, että saarella ja sen tuntumassa on noin paljon valinnan varaa. Jäi mainitsematta vanhan ajan kauppa (museokauppa), joka on kirkon lähellä.

http://www.nba.fi/fi/seurasaari

http://www.nba.fi/fi/ukk_museo

http://www.villaangelica.fi/villaangelica.html

http://www.villaangelica.fi/tamminiementie.html

Minulta kului yhteen suuntaan matkoihin puolitoista tuntia suorinta tietä. Kaiken kaikkiaan tämänpäiväinen retki kesti lähes koko päivän. Lähtö oli klo 9.30 ja paluu klo 18.00.

Olo on hyvä, hyvin sporttinen. Monet eivät tee ainakaan usein noin pitkiä matkoja ja minua kohdeltiin kotona kuin sankaria (sankaritarta). Istuin vielä kotonakin ulkona ruokailemassa ja Hesaria lukien.

Hyvä päivä, hyvä mieli.

Helsinki 15.5.2010
Sininen rooli

13.5.2010

Polkupyörällä Café Storöreniin

Sääennusteet pitivät paikkansa ja kesäinen sää saatiin. Minulla kesäharrastusta edusti tänään noin viiden tunnin polkupyörämatka.

Ajoin Kehä III vieressä olevaa pyörätietä Vuosaaren tunnelin alkupäähän asti, teiden ja pyöräteiden risteyskohtaan. Jatkoin siitä pyörätietä, joka kulkee Uuden Porvoontien vieressä. Tie ei ole siis kaikkien tuntema Porvoon moottoritie, eikä myöskään uusittu Vanha Porvoontie, vaan melko uusi tie, joka menee eri kohdasta, lähempää merta, ja on nimeltään Uusi Porvoontie.

Sitten ajoin Östersundomin ohi ja edelleen Storörenin venesataman suosittuun kesäkahvilaan, Café Storören, joka on nimetty paikan mukaan. Tilasin jotain janooni sekä kahvin ja pullan. Istuin ulkopöydässä noin 45 minuuttia ja kirjoittelin muistikirjaan ja nautin auringon lämmöstä.

Kahvilan ympäristö on muuttumassa.

Nyt siinä oli iso aidattu rakennustyömaa. Aikaisemmin siinä oli meri ja venelaituri. Meri on täytetty siitä kohtaa maalla ja sain kuulla ravintolan pitäjältä, että siihen tulee 200 uutta asuntoa ja kaksi kerrostaloa jopa.

Merkillisempiäkin asioita tehdään, mutta silti mietin itsekseni miten tuo meri on täytetty, paljonko maata on tarvittu, kuinka syvää on tuossa kohtaa alunperin ollut jne.

Hanke on saanut kuuluisuutta. Asiasta löytyi tietoa internetistä: http://www.sipoonranta.fi/asunnot

Paluumatkalla aurinko paistoi toisesta suunnasta ja sain tasapuolisesti molempiin käsivarsiin aurinkoa. Oli kiva vain ajella rauhalliseen tahtiin ja nauttia auringonpaisteesta.

Pysähdyin vielä kerran. Nyt jäätelö ja kivennäisvesi olivat hyvä valinta.

Kotiin päästyäni alkoi sataa. Oikeaan aikaan tuli pyöräretki tehtyä. Jotkut muut pyöräilijät saavat nyt valitettavasti vettä niskaansa. 'Eipä silti', sadekin kuuluu kesään.

Helsinki 13.5.2010
Sininen rooli

11.5.2010

Äitienpäivä ~ Mother's Day

Sain aamukahvin makuuhuoneeseen. Aamiaistarjotin, valkovuokkoja, parfyymi ja toinen käytännöllinen lahja, pieni kuohuviini, joka jäi odottamaan Äitienpäivän iltaa.

Oli sovittu, että vanhin lapsemme tulee perheineen iltapäivällä kello kahden jälkeen. Siispä minulla oli vapaata aikaa käytettävänä, koska Äitienpäivänä(kin) olin vapaa keittiöhommista.

Starttasin auton ja ajoin Malmin hautausmaalle. Ihmiset ovat lisänneet läheisten haudalla käymistä joulun lisäksi myös muina juhlapäivinä. Nyt lapset muistivat menetettyjä äitejä, jotka säilyvät Äitienpäivän muistoissa ja sydämissä elävinä vuodesta toiseen.

Hämmästyin, että autoja ajoi leveillä hiekkateillä niin paljon. Jalankulkijat joutuivat huolellisesti katsomaan, kun ylittivät tien. Nopeusrajoitus on vain 20 km/t, mutta silti.

Kastelin sukuhaudalla orvokit ja muut kukat ja sytytin kaksi kynttilää. On ollut niin kolea kesän alku, että lähinnä vain nämä kukkalajit ovat säilyneet yöpakkasilta.

Sitten päivä jatkui kotona. Oli tosi mieluisaa nähdä, kun pikkutytöt kiirehtivät onnittelemaan minua. Sain kolme isoa ruusua, toivomani sandaalit, tyttöjen itse tekemän kortin ja akvarellityön. Aikaa vierähti mieluisasti reilut kolme tuntia.

Vaikka haluan välillä seuraa, sitten pitää päästä yksin luontoon. Starttasin auton ja suunnistin jälleen Vuosaareen. Löysin Skatan tilan takaa merenrannasta parhaat luontopolut. Samoilin rantamaisemissa kaksi tuntia.

Otin vielä ennen Vuosaaresta lähtöä puhelun äidilleni. Äiti oli hyvillä mielin. Minun lahjani oli saapunut jo viikolla. Äitienpäivänä oli tullut paljon kukkia ja kortteja. Vieraat olivat lähteneet. Äidillä on onnittelijoita kolmessa sukupolvessa: lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset.

Sitten pistäydyin ennen Vuosaaren tunneliin ajamista uudessa Satama-kahvilassa, jossa on myös S-market ja bensa-asema. Sijainti oli yllättävä ja kyltissä mainostettiin, että se on avoinna 24 tuntia. Paikka piti nähdä sisältä. Otin kupillisen kahvia ja jäätelön. Katselin avautuvaa sumuista maisemaa.

Jätin olohuoneeseen joitain lasten tavaroita. Niin teemme usein. Kiva muistaa, että lapsiperhe oli vierailulla, meidän muutoin niin aikuisessa miljöössämme.

Lainaukset:

Äidille

"Äiti siivoo joka sopin,
puhtaaksi tekee kodin.
Äiti on kiva nainen,
erittäin moninainen."

Nimimerkki: Mother's rules
http://snor.joensuu.fi/luokat/5b/aitiruno.htm

Äitienpäivänä

"Tuuti, tuuti tuomenkukka,
minä pieni tuulitukka,
laulelen näin kukkasista,
puhtoisista, valkoisista.
Aamun tullen äiti laulun kuulee.
Pääskyseksi varmaan äiti sitä luulee.

Toukokuun toinen sunnuntai,
muistat äiti ne sunnuntait kai.
Nytkin terveiset ja kiitokset,
ovat yhtä lämpöiset."

Toinen säkeistö lyhennetty ja muunneltu
http://koti.phnet.fi/polkky/runoja_ja_toivotuksia.htm

11.5.2010
Sininen rooli

6.5.2010

Fay Weldon: Chalcot Crescent

Kirja on englanninkielinen ja luin sitä silloin tällöin iltaisin. Juoni on jollain tavoin leppoisa ja toisaalta ei. Silti hiukan kiinnyin kirjaan.

Tarinan päähenkilö on 80-vuotias nainen, osa-aikainen 'copy-writer' (mainostekstien laatija), entinen toimittaja ja julkisuuden henkilö.

Nainen asuu isossa talossa, jossa on paljon muistoja, miettii elämän ratkaisuja ja valintoja nuoruuden vuosina. Olisiko pitänyt tehdä asioita toisin. Kaksi aviomiestä elämän aikana, heistä vain toinen on enää elossa.

Nainen on tasapainossa itsensä kanssa. Keskusteluita on paljon lastenlasten kanssa, elämästä, asenteista ja käytännön asioista.

Tarina ei ole täysin faktaa, vaan osin fiktiota, koska se kertoo myös vuodesta 2013.

Voisin kirjoittaa englanniksikin, mutta nyt tyydyn raapustamaan jotain sisällöstä suomeksi, koska sivun alalaidasta voi jälleen kokeilla google-kääntäjää.

Palautan kirjan tänään Kallion kirjastoon, josta sen lainasin.

Sitaatti:

"There was an old crone from the Crescent,
who said though I live in the present,
I know more than I should,
about things bad and good,
which happened or otherwise didn't"

Julkaisutiedot:

Fay Weldon: Chalcot Crescent
First published in Great Britain in 2009 by Corvus,
An imprint of Grove Atlantic Ltd, London
www.corvus-books.co.uk

Helsinki 6.5.2010
Sininen rooli

21.4.2010

Blogitekstien kääntäjä, huomasitko...

Google tarjoaa blogiteksteihin ja muuhunkin käyttöön kielenkääntäjää. Laitoin sen blogiini ihan alas.

Rullaa siis alas ja valitse "kieli" pudotusvalikosta (nuolen kärki antaa kielivaihtoehdot). Heti, kun kieli on valittu, ruudun ylälaidassa näkyy "Käännös meneillään (%)".

Yleisimmillä selaimilla palvelu toimii, kuten kotikoneessamme olevalla Explorerilla. Se tuli kuitenkin huomattua kodin ulkopuolella, että jokin uusi selain ei reagoinut tuohon Googlen käännöstoimintoon.

Itse testailin eilen toimintoa enemmän. Lueskelin omia tekstejäni, lähinnä ruotsin- ja englanninkielisiä käännöksiä. Totesin, että tulos riippuu omasta tekstistä, onko kieli yksinkertaista ja selkeätä, jolloin käännettyyn tekstiin ei tule virheitä niin paljon. Kääntäjään on syötetty sanat perusmuodossa tai yleisimmin käytetyin taivutuksin.

Virheet on helppo huomata, kääntäjä ei vain käännä "vaikeata" sanaa, se tulee suomeksi tekstin sekaan. Kyseisiä sanoja oli liikaa taivuteltu tai käytetty muita vivahteikkaita, erikoisia ilmaisuja. Itse käytän ns. "rikasta kieltä", joka ei sitten olekaan tässä yhteydessä niin hyvä juttu.

Täytyy vielä tarkistaa, mutta olin huomaavinani, että kun testailin "ruotsinnosta", systeemi ei mielestäni selvässä tapauksessa antanut oikeata persoonapronominia, siis feminiinisen "hon" sijaan tuli maskuliininen "han", jne. Runsaasti käytetyt selventävät pilkut saattavat myös vaikuttaa käännöksen tulokseen.

Kuitenkin tämä helppous saada tekstinsä eri kielisiksi on itselleni uutta, hauskaa ja mielenkiintoista. Tekstit ovat ihan ymmärrettäviä, kaiken ei tarvitsekaan olla niin täydellistä. Voi ajatella, että se on vähän kuin puhuttu kieli, voidaan ymmärtää, vaikka pikku virheitä on.

Helsinki 21.4.2010
Sininen rooli

20.4.2010

Tauko

Joskus vain ei viitsi tehdä jotain. Tällä kertaa laiskuus iski blogiin. Tämäkin on yksinäistä puuhaa. Saan kyllä aina välillä kuulla, että yksi ja toinen seuraa mitä kirjoitan ja koska kirjoitan. Harva silti kommentoi.

Tuo kommentoimattomuus on jo työpaikalta tuttua, intranetista, blogeistakin. Itsensä likoon paneminen on työtä, vaivannäköä. Oma mahdollinen kommentti tuntuu jo tylsältä ennenkuin sitä edes kirjoittaa, ei vain huvita. Tuttua itsellekin.

Kerran noin kuukausi sitten käytin muutamia viikonlopun iltoja kommentoiden joidenkin muiden blogeja ja etsien lukulistalle blogeja, joita seuraa. Se oli toisaalta hauskaa, mutta aikaa siihen meni.

On paljon helpompi ottaa oma blogi ja tehdä uusi teksti. Joka kerta siitä tulee erilainen kuin alkuunsa piti. Tulee syvyyttä tai keveyttä, tilanteesta riippuen.

Aika ajoin eri asiat kiinnostavat. Taukoa blogista pitäessäni olen tehnyt vaikka mitä, pitkiä työpäiviä, myöskin ulkoillut, autoillut, tavannut ihmisiä hiukan, viettänyt iltaa TV:tä katsellen, vähän lukenut. Olen tehnyt yhtä suurempitöistä neuletta, viikonlopun siivousta, pessyt pyykkiä, etc. Kaikki ovat arkisia ja tavanomaisia juttuja. Se on vain jotenkin riittänyt.

Sitten tulee uusia hetkiä, jolloin innostuu muuhun. Kerran luin kirjaa erään afrikkalaisen naisen elämästä. Aloin puolessa välissä ihmetellä miksi hän tekee aina vain samoja asioita, pääosin.

Sitten mietin omaa elämääni. Huomasin, että sitä samaahan minäkin teen, samat asiat miellyttävät vuodesta toiseen. Sitä kehittää oikein tietoisesti ohjelmarungon viikoille, kuukausille. Joitain uusia asioita tulee, joitain jää pois, mutta hyvin vähän muutosta tapahtuu.

Sellaista se on, tunteiden, elämyksien, arjen ja pyhänseudun vuorottelua. Meillä on vielä Suomessa nuo neljä vuodenaikaa, riesa ja piristävä asia, molempia. Itse pidän lumesta, auringosta, kevätpurosta, syyssateista...

Helsinki 20.4.2010
Sininen rooli

25.3.2010

Jäiden lähtö Katajanokalla

Kävelin eilen ruokatunnilla pitkin meren rantaa Katajanokalla. Kevään merkit olivat selvät.

Viking-terminaalin ja sisäänajoportin jälkeen tulee viheriö, jossa monet käyvät haistelemassa merta ja tuulia. Näkymä on suoraan avomerelle ohi Suomenlinnan ja muiden lähisaarien.

Jäälautat ja hileet, isommat ja pienemmät liikkuivat kovaa vauhtia tuulen voimasta itään. Liikuttavinta oli se, että pari kolme jäälauttaa oli täynnä lintuja, jotka selvästi riemuitsivat vauhdista. En osaa sanoa oliko se 5 km/t vai mitä. Liike oli ihan selkeä.

Aurinko paistoi täydeltä terältä lämmittäen. Tuli sellainen tunne, että kyllä ne kevät ja kesä sieltä tulevat.

Vastakohtana töiden jälkeen kävelin Kaisaniemen kohdalla itäisellä puolella rautatietä. Silloin havahtui puolestaan siihen, että ihmiset ylittivät jään Kaisaniemestä Siltasaaren rantaan. Minä en olisi mennyt enää.

Nyt minulla on mahdollisuus uusia kävely Katajanokan rannalla, koska ruokatunti alkoi juuri. Katajanokka - Skatudden (www.skatta.fi)

Helsinki, 25.3.2010
Sininen rooli

22.3.2010

Talvinen Korkeasaari ja kahvila Kampela

Sunnuntai-iltapäivä kului miellyttävästi hyvässä seurassa, kevään jo tehdessä tuloaan. Kun lasten kanssa suunniteltiin lähtöä lauantaina, Korkeasaari nousi ykköseksi.

Sunnuntaiksi sää oli lämmennyt. Edellisinä päivinä satanut lumi oli sohjona parkkipaikalla ja kävelytie Mustikkamaan ja Korkeasaaren sillan välillä oli jo hiekkainen ja vesilätäköitä oli paikoin, vain reunoissa jäätä.

Pulkka vaihtui Korkeasaaren portilla rattaiksi ja se oli kolmivuotiaan kannalta hyvä, koska teimme kierroksemme 1,5 tunnissa.

Nyt talvella monet eläimet olivat sisätiloissa ja osa saarta oli remontissa ja eristetty yleisöltä. Katsomista riitti silti.

Leijona, leopardi ja osa muista kissaeläimistä olivat paikalla. Pikkupeurat herättivät ihastusta, samoin pikku apinat. Lintuja löytyi Afrikka-talosta monenlaisia ja monivärisiä, myös tosi äänekkäitä papukaijoja ja se oli lapsista hauskaa.

Seurueemme kahdeksanvuotias kuvasi omalla kännykkäkamerallaan, kolmivuotias vanhalla digikameralla, perheen isä uusimmalla ja parhaimmalla kameralla ja vain pikkutyttöjen äiti oli tällä kertaa kuvaamatta, vaikka kännykässä olikin kamera.

Muut kuvasivat eläimiä. Minä sensijaan otin omalla kamerallani muutaman kuvan heistä, 4-henkisestä perheestä. He olivat niin reippaan näköisiä talvisella taustalla. Otin minäkin muutamasta vauvapeurasta kuvia, jotain 4-6 kuvaa.

Parkkipaikka oli täynnä, kun saavuimme Mustikkamaalle, mutta kun kiirehdimme poispäin Korkeasaaren siltaa pulkkaa hakemaan, joka oli säilytyksessä ja paikka meni kiinni, olimme lähes viimeisiä, jotka lähtivät saaresta.

* * *

Ajoimme Mustikkamaalta Kahvila Kampelaan, joka on Vuorsaaren Uutelassa. Itse käyn kahvilassa kesäisin autolla tai polkupyörällä melko usein ja talvella, jos se on avoinna. Se on idyllinen kahvila Uutelan venesatamassa, Aurinkolahden kanavan kupeessa.

Kahvilan valikoimasta monien suosiossa ovat pannukakut hillolla ja kermavaahdolla. Lapset valitsivat juuri nuo isot pannarit ja mehut, aikuiset teen, kahvin ja täytetyt croissantit.

Kahvila Kampela on ollut Uutelassa yli 30 vuotta. Vanha venemaja on kunnostettu viihtyisäksi kahvilaksi. Kesällä kilpailijaksi on Aurinkolahden hiekkarannan päähän noussut Robert`s Coffee -kesäkahvila. Se ovaa ovensa vasta kesän alussa toisin kuin Kahvila Kampela on avoinna alkukeväästä pitkälle syksyyn.

* * *

Minä jäin kävelemään, kun muut lähtivät vielä vieraisille. Kävelin ensin luontopolkua grillipaikalle, josta on maisema kalliolta merelle. Kun se ei riittänyt kävelyksi, jatkoin vielä Skatan tilalle ja kauemmas erästä tietä kuin milloinkaan aikaisemmin. Voin jatkaa tien päähän, koska tie oli yleinen tie, vaikka yksityisiä omakotitaloja ja kesämökkejä olikin sen varressa.

Löysin niin jylhän, kallioisen ja kauniin merenrannan, että vain seisoin ja katsoin pitkään mykistyneenä kauneutta ja rauhaa, joka avautui pitkälle merelle. Kun vihdoin maltoin kävellä nuo reilut neljä kilometriä takaisin, alkoi hiljalleen sadella lunta.

Ajoin Vuosaaren tunnelin kautta Kehä III kautta kotiin. Siihen mennessä lumisade yltyi ja joutui melkein ihmettelemään taasko sää muuttui niin talviseksi. Se ei kuitenkaan minua haitannut. Hidastin vain vauhtia ja ajelin turvallisesti kotiin.

Helsingissä 22.3. vielä edellisen päivän tunnelmissa
Sininen rooli

20.3.2010

Kahden tunnin kävely vai miten se olikaan...

Kun kotioven painaa kiinni, starttaa auton ja painaa kaasua, pääsee lähtemään. Auto vie minne mielikin. Lähtemisen ja palaamisen tarvetta esiintyy monilla, oli se sitten jalkaisin, pyöräillen, bussilla, raitiovaunulla, hiihtäen tai omalla autolla.

Kahden tunnin kävely tekee ihmeitä. Riippuu mielialasta ja säästäkin, miten kulloinkin asian kokee. Joka tapauksessa ajatuksille pitää antaa välillä tilaa.

Suunnittelen, että jos lähtee ennen pimeän tuloa, vielä ehtii saada kaivatun ajatusten vaihdon itsensä ja luonnon kanssa. Joku sanoi, että metsä (lue luonto) on suomalaisen kirkko, paikka jossa voi olla hiljaa.

"Kävelyn" jälkeen lisäys klo 21:36

Hupsan, kävikin nyt sillä lailla, että ajoin vielä valoisana aikana talvisia pääkaupunkiseudun maisemia vieraisille lapsiperheeseen. Läheisten nuorten aikuisten ja pikkulasten seura antoi jälleen hyvää mieltä. Oli parempaa ajankäyttöä kuin yksin kävely. Sitten olikin jo pimeätä, kun ajoin kotiinpäin.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina olimme sopineet lähdöstä lasten kanssa Korkeasaareen.

Helsinki 20.3.2010
Sininen rooli

6.3.2010

Penny Vincenzi: Onnenpotku

Kirja kertoo ajasta ennen toista maailmansotaa, tapahtumapaikkana Englannin maaseutu ja Lontoo 1920-1930-luvuilla.

Päähenkilö Cassia Fallon saa suuren perinnön kummitädiltään. Hän pystyy muuttamaan elämäänsa rahan avulla, jatkamaan lääkärinopintojaan ja ostamaan oman auton ja talon Lontoosta.  Raha myös aiheuttaa paineita. Valintoja tehdessä on aina luovuttava jostain. Cassia tekee kovasti töitä ja opiskelee. Hänen lääkäri-aviomiehensä on kaikkea vastaan, myöskin seurapiirielämää kohtaan, johon Cassia Lontoossa jälleen nuoruudenystäviensä kanssa pakostakin välillä joutuu. Aviomies itse kieltäytyy lähes joka kutsusta. Hän inhoaa rikkaiden ihmisten elämää. Hän haluaa vain tehdä lääkärintyötään maaseutusairaalassa.

Cassian ja hänen nuoruudenystäviensä perheet ja parisuhteet käyvät kukin oman taistelunsa. Ystävien monia tilanteita kestävät siteet ovat kiitettävän aitoja mutta konstikkaita. Sen ajan pidättyväisyys ja asenteiden erilaisuus monissa asioissa saavat lukijan tuntemaan itsensä tarkkailijaksi, joka tietää enemmän. Yli 80 vuotta on kulunut noista ajoista. Se ei tunnu paljolta, mutta monet asiat olivat toisin.

Sitaatti sivulla 74:

"Cassia oli ollut niin kiukuissaan, että oli matkustanut siltä istumalta Lontooseen ja ostanut Jaguar SS 100:n, hurmaavan, auringonkeltaisen kuomullisen avoauton, jossa oli kromivanteet ja puukoristelu ja poikkeuksellisen sievä astinlauta, joka kaartui etuvanteiden päälle"...

"Taivaan tähden, mikä tuo on, tuossa pihalla?" ..... "Minun autoni" Cassia vastasi. "Ostin sen tänään. Pidätkö siitä?" ..... "Se on naurettava" , Edward jyrähti. "Sinä et voi mitenkään pitää sitä. Sinun pitää viedä se takaisin heti huomenna" ..... "Minä en vie sitä takaisin" Cassia sanoi. "Olen pahoillani. Minä tunnen autot, minä pidän autoista ja haluan juuri tämän"...

Tämä on kirja, jonka unohtaa kylläkin jo hetken päästä, kuten kai monet muutkin kirjat, mutta kun sitä on aloittanut lukemaan, tarina on luettava loppuun.

Julkaisutiedot
Penny Vincenzi: Onnenpotku
Werner Söderström Oy Helsinki
Painopaikka: WS Bookwell Oy Juva 2006
Englanninkielinen alkuteos: Windfall 1997
Suomentanut Ulla Selkälä

Helsinki 6.3.2010
Sininen rooli

3.3.2010

Deborah Smith: Kuin lempeää sadetta

Sain idean kirjan lukemiseen blogin Lukupaikka kirja-arvostelusta, jonka kirjoitti Magica de Spell. Sain kirjan Kallion kirjastosta.

Deborah Smith: Kuin lempeää sadetta
Kariston Kirjapaino Oy
Hämeenlinna 2009
Suomentanut Auli Hurme-Keränen
Englanninkielinen alkuteos: A Gentle Rain
Published by agreement with Licht & Burr Literary Agency,
Denmark, on behalf of Bellebooks, Inc.

* * *
Blogissa Lukupaikka: Magica de Spell on tosi hyvä kirja-arvostelu kirjan sisällöstä ja tietoja kirjailijan ansioista.

Kuten Magica sanoo "Tarinan alku oli sen verran kiinnostava, että se jaksoi vetää minut imuunsa..." ja "Kuin lempeää sadetta oli mielestäni ihana, lämmin ja hyvän mielen jättävä kirja..."

Minulle itselleni kirjassa oli jotain tuttua. Olen ihan varma, etten ole sitä aikaisemmin lukenut, mutta siitä olen varma, että olen lukenut Deborah Smithiltä jotain muuta. Hän on kirjoittnut teokset: Karhuvuoren varjo, Omenan tuoksu, Kotona laaksossa, Risteävien polkujen kahvila, Kivisten kukkien puutarha ja Kuin lempeää sadetta.

Kun kirjoitin tuota listaa, muistuikin mieleen, että olen lukenut kirjan Omenan tuoksu. Vaikkei sisältö ihan nyt muistu mieleen, olen varman, että voin suositella sitä. Siitäkin kirjasta jää lämmin ja hyvä mieli.

***

Nyt puheena olevan kirjan etukannen takana kerrotaan Deborah Smithistä:

"Hänen romattiset tarinansa kuvaavat vahvoja, kiinnostavia naisia. Kuin lempeää sadetta kertoo paitsi heräävistä tunteista ja unelmista myös myötätunnosta ja vastuun kantamisesta.

Kuin lempeää sadetta on Yhdysvalloissa palkittu vuoden 2007 parhaana romanttisena romaanina. 'A perfect 10' sanoo palkinnon myöntänyt Romance Reviews Today."

***

Siteeraukset:

sivu 64

"Sedge ja minä seisoimme hänen Manhattanin asuntonsa valtavien ikkunoiden edessä'... 'Sinä itse sanoit, että minun pitäisi lähteä maailmalle, ottaa riskejä'... 'En tarkoittanut, että sinun pitäisi etsiä käsiisi biologiset vanhempasi. Toivot vastauksia, jotka saattavat olla tuhoisia kannaltasi'... 'Otan sen riskin'..."

sivu 138

"Pahus. Karen ilmestyi tuntia ennen aikojaan punaiset hiukset sullottuina leveän olkihatun alle, jota koristi Lilyn antama päivänkakkaranauha. Hänen soppatykkinsä - yksi karjatilan mönkijöistä - veti metallista peräkärryä, johon hän oli lastannut jääarkkuja, tarvikelaatikoita ja kannettavan hiiligrillin takakuistilta..."

sivu 392

"Seuraavana aamuna koko karjatilan väki kerääntyi Joeyn vuoteen ympärille. World Sports-kanavan johtajat esittelivät ylisuurta miljoonan dollarin sekkiä. Siihen oli kirjoitettu karjatilan kaikkien työntekijöiden nimet, myös minun, Karen Jonsson.

Karen Jonsson oli yhä olemassa, joskin vain paperilla sekä Macin, Lilyn, Joeyn luottavaisissa mielissä. Yritin välttää katselemasta Beniä. Silmäluomeni takana kirveli kyyneliä.

Valokuvia otettiin. Käsiä puristettiin. Pikainen seremonia järjestettiin Joeyn takia. Hän ja Ben lähtisivät iltapäivällä Atlantaan. Minä auttaisin Miriamia ja Lulaa paimentamaan kaikki toiset takaisin karjatilalle."

***

Kirjoitin tämän jo 28.2. sunnuntaina, mutta piti vielä tarkistaa yksi juttu ja julkaisen vasta tänään 3.3.2010.

Helsinki 28.2.2010
Sininen rooli

21.2.2010

Tunneäly (emotional intelligence)

Luin varmaan tunneälystä ensimmäisen kerran Anna-lehdestä, joskus 5-10 vuotta sitten. Se jäi jotenkin alitajuntaan, vaikken ole sen jälkeen kuin joskus muistanut, että sellaista on.

Luonnollisesti pidin selvänä, että itselläni sellaista ilman muuta on (vitsi). Vakavasti puhuen toivon, että itselläni sitä on. Sekin varmaan ilmenee ainoastaan, jos henkilö itse niin haluaa.

Googlettamalla sanan "tunneäly" sen syntyvuodesta saa ainakin tämän:

(City lehti 1/2005 /Mikael Saarinen, tunneälytutkija PsL.)

"Tunneäly-käsitteen kerrotaan syntyneen Yalen psykologian professori Peter Saloveyn ja hänen kollegansa John Mayerin maalatessa olohuonetta vuonna 1987"

... ja edelleen

"Miehet päättivät tuolloin lähteä määrittelemään ja mittaamaan uutta tunteisiin liittyvää älykkyyden osa-aluetta, jota tavanomaiset älykkyystestit eivät mitanneet, mutta josta ajattelijat jo Aristoteleesta alkaen olivat kirjoittaneet. Vuonna 1990 julkaistiin ensimmäiset tutkimustulokset, joiden mukaan tunneäly tosiaan erotteli selvästi ihmisiä mm. tunteiden tunnistamisessa ja emotionaalisten kysymysten ratkaisemisessa".

"Tunneälystä on olemassa erilaisia teorioita ja määritelmiä, mutta tieteelliseen tutkimuksen näkökulmasta tunneäly nähdään joukkona tunteisiin liittyviä kykyjä ja taitoja, joita tulee pystyä mittaamaan luotettavasti. Mayerin ja Saloveyn tunneälyteoria ja kykytesti MSCEIT jakaantuvat neljään osa-alueeseen:

1.tunteiden havaitseminen
2.ajattelun tunneperäinen tukeminen,
3.tunteiden ja tunnetiedon ymmärtäminen
4.tunteiden säätely ja hallinnoiminen.

Eli näenkö tunteita ympärilläni, saanko tunnereaktioista ajattelullani otetta, ymmärränkö tunteiden dynamiikkaa ja kykenenkö vaikuttamaan tunteisiin?"


* * *

Vaikka monille ja myös itselleni tulee heti ärsyttävä olo, kun puhutaan mittaamisesta ja testeistä, jo tuossa pelkässä jäsentelyssä on ideaa.

Asiaa voi käsitellä kukin omalla tavallaan, mittailematta ja vertailematta. Luulen, että mitä enemmän asiasta lukee itsekseen, sitä parempi käytännön soveltamisessa.

Tunneälyä (emotional intelligence) voi minusta toteuttaa noin ohimennen, sen verran kuin tarpeelliseksi näkee. Varmaan helpommin sanottu kuin tehty.

* * *

Lisää netistä poimittuja pointteja:

- Käytännössä tunneäly on arkijärkeä, joka saa asiat luistamaan sekä kotona että sen... Marja Kokkosen mukaan vähäinen tunneäly on myös terveysriski...(www.mtv3.fi)

- Tunneälyllä (EQ) tarkoitetaan sosiaalista kykyä, jonka avulla ihminen ymmärtää itseään sekä ympäröivää maailmaa. Mitä korkeampi tunneäly ihmisellä on...(www.kandidata.fi)

- Tunneäly näkyy työpaikoilla siten, että asiat sujuvat ja ihmissuhteet ovat luontevia. Vuorovaikutuksessa ei tarvitse olla vain järkitasolla, vaan voidaan...(oppiminen.yle.fi)

- Tunneäly on taito säädellä omia ja toisten tunteita, taitoa ymmärtää ja analysoida tunne-elämää, taito käyttää tunteita ajattelun apuna ja tunteiden nimeämisen ja tunnistamisen taito. (Lähde: Goleman, D 1997. Tunneäly, lahjakkuuden koko kuva)

- Tunneäly auttaa myös jaksamaan. Tunnekyvyt ovat kykyjen kykyjä, vasta niiden hallinta avaa mahdollisuudet muiden kykyjen harjoittamiseen... (www.operosus.fi)

- Tunneäly on eräs älykkyyden muoto ja siten laajempi käsite kuin tunne tai tunteellisuus. Tunneälyn kokonaismäärä on miehillä ja naisilla suurinpiirtein sama... (oppiminen.yle.fi)

* * *

Tähän voikin sopivasti lopettaa ja seuraavan kerran palata asiaan, kun on lukenut enemmän asiasta. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Tiedän kuitenkin, että Amerikan lisäksi Suomessakin tunneäly on otettu vahvasti oppimisen apuvälineeksi, siitä on jopa verkkokursseja. Itselleni riittää, että luen hyvän perusteoksen ja yritän soveltaa sitä elämääni.

Helsinki 21.2.2010
Sininen rooli

Nuortenkirjat: Aurora ja Pietarin serkut, Pirkko Pekkarinen

Tämä kirja osui silmääni, kun laitoin blogiini kirjallisuusaiheisia muiden blogeja, joita seuraisin. Kirjaa ei saa enää kirjakaupoista. Löysin sen netistä Helsingin kaupunginkirjaston haulla ja varasin Runeberginkadun kirjastosta.

* * *

Nuortenkirjat: Pirkko Pekkarinen: Aurora ja Pietarin serkut
Kustantaja: Pirkko Pekkarinen ja Kirjapaja, Helsinki
Painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993

Vaikka tämä on ns. tyttökirja, halusin lukea sen. Kirja on sitä mitä takakannen tiivistelmässä luvataan, josta nämä otteet:

"Aurora on 17, kun hän palaa Kanadasta Helsinkiin. Hän haaveilee taidekoulusta Pariisissa ja kaipaa Thomasia... Auroran 13-vuotias pietarinsuomalainen serkku Olga on Helsingissä tätinsä ja setänsä hoivissa"...

"Kauaa eivät serkukset saa vaipua ikäväänsä. Vuoden 1905 Helsinki kuohuu ympärillä"...

Kirja sivuaa historiaa yleensäkin ja siinä huokuu osa Helsingin menneisyyttä viehättävänä fiktiona. Teksti on selkeätä ja sitä on kiva lukea. Tarina vie mukanaan ja kirjan lukee kahdessa illassa, 173 sivua.

Sitaatti, sivulla 34:

"Aurora heittäytyi sänkynsä päälle ja upposi syvälle. Oli taas pitkästä aikaa höyhenpatjat. Aurora halusi olla vihdoinkin yksin ja unohtaa hetkeksi isänmaalliset suomalaiset ja hurjapää-Elisbetin anargisti-ihailijoineen - ja varsinkin murjottavan Olgan.

Yöpöydällä oli kristallimaljassa kaksitoista ruusua, kuusi punaista ja kuusi keltaista. Aurora oli saanut ruusut laivarannassa ylioppilailta, jotka lauloivat hänelle tervetuliaisiksi serenardin, hänen elämänsä ensimmäisen serenardin."

Lisää Aurora kirjoista löytyy blogissa: http://aurorakirjat.blogspot.com/

Helsinki 21.2.2010
Sininen rooli

17.2.2010

Kjell Westö, kirjat "Isän nimeen" ja "Leijat Helsingin yllä"

Osin sattumalta ja osin tarkoituksella olen lukenut kolme Kjell Westön kirjaa joulun jälkeen ja neljä hänen kirjaansa yhteensä.

Nyt neljän kirjan jälkeen voi sanoa, että aluksi aina käy samoin. Hiukan tuskastuu alkupuolella, kun hän sinkoilee henkilöstä toiseen, aikakaudesta toiseen ja on kuin lukisi vierasta kieltä, pitää olla tarkkana, että saa jotain tolkkua.

Sitten juonen jatkuessa illasta toiseen odottaa, että pääsisi jatkamaan, alkaa elää muiden elämää mielikuvituksessaan. Kun sitten saa kirjan loppuun, tuntuu että mitäs nyt tekisi, kun ei voi jatkaa lukemista.

* * *

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kuudes painos / Teos ilmestyi ensimmäisen kerran
Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana 1996
Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2003
Ruotsinkielinen alkuteos: Drakarna över Helsingfors
Käsikirjoituksen suomentanut Arja Tuomari

Tässä kirjassa kerrotaan jälleen jonkin suvun tarinaa kolmessa polvessa. Siinä keskitytään paljon tuohon kolmanteen sukupolveen ja taas välillä harmistuu siitä, että osa porukasta ei osaa välillä "ryhdistäytyä" elämässään, toisaalta tuntee empatiaa juuri siksi, että virheitä tehdään.

Sitten lopussa ihmisten elämäntarinat jälleen loksahtavat jotenkin tasapainoon ja monille asioille löytyy tarkoitus, ei kaikille kuitenkaan.

Sitaatti, sivulla 182:

"Asia on näin:
Kun joidenkin elämä ampaisee vauhtiin, toisten elämä alkaa tuntua hiukan... liian yksiselitteiseltä. Paljaalta elämältä. Äkkiä mutta kuitenkin hitaasti: ikään kuin Sisyfos huomaisi moottorin sammuneen kesken ylämäen, tuntisi kuinka vauhti hidastuu ja tietäisi miten kaikki päättyy, hän alkaa liukua taaksepäin.

Juuri näinä vuosina labradorinnoutaja Jimbo seisoo joskus keskellä olohuonetta... ällistynyt ilme mustilla koirankasvoillaan aivan kuin se haluaisi kysyä: minne kaikki oikein häviävät?

Juuri noina vuosina Benita alkaa kuoria perunoita mahdollisimman täydellisesti. Hitaasti, hitaasti hän kuorii aivan kuin olisi unessa. Perunoista tulee pieniä ja kauniin pyöreitä, mutta päivällinen siirtyy viidestä puoli kuuteen ja lopulta puoli seitsemään.

Kaikki alkaa olla jotenkin kolakan tuntuista, Riku aistii sen kyllä. Hän katsoo Henrikiä ja Benitaa ja on näkevinään kaksi ihmistä, jotka kaipaavat pois tietämättä minne he oikeastaan kaipaavat."

* * *

Kjell Westö: Isän nimeen
Neljäs painos / Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka: Norhaven Paperback A/S, Viborg, Tanska 2002
Ruotsinkielinen alkuteos: Vådan av att vara Strake
Käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen

Tästä kirjasta pidin tosi paljon. Siinä ihmiset toteuttavat itseään. He poikkeavat massasta, uskaltavat tehdä omia juttujaan.

Päähenkilön isä kalastaa, kirjoittaa kirjoja kalastamisesta ja harjoittelee moukarinheittoa ja keksii keinoja parantaa tulostaan koko elämänsä ajan.

Ja hänen äitinsä uskaltaa olla oma itsensä. Hänelläkin oli omat juttunsa, jotka hän haluaa pitää itsellään. Pää pystyssä, jos on vaikeuksia. Molemmat antavat toisilleen tilaa.

Päähenkilö itse juoksee, juoksee pitkin Vuosaaren rantoja ja kallioita koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan, silloin kun hän ei ole koulussa tai kavereidensa kanssa. Varsinkin lapsena hän kalastaa isänsä kanssa, ihan intohimoisesti vieläpä.

Sitaatit, sivulla 428:

"Kahdentoista kuukauden ajan minulla on ollut intohimo: olen kertonut teille nämä tarinat.

Olen parhaani mukaan yrittänyt välittää teille ne kaikessa kauneudessaan ja surumielisyydessään ja julmuudessaan; olen halunnut että te tuntisitte ne kuin käden kosketuksen ihollanne.

Mutta minua kalvaa itsepintainen epäilys, että niin Leo kuin Wernerkin olisivat kertoneet ne paremmin."

* * *

"Isäni piti siitä miten rajakuukaudet rikkoivat kaikki sopimukset ja heittelehtivät sen sijaan äärimmäisyydestä toiseen, niinkuin elämäkin tekee. Kerran - muistan että olin asunut Helsingin keskustassa vajaan vuoden - hän sanoi minulle, että me ihmisetkin olemme samaa maata.

Mekin haluamme oikeastaan heittelehtiä edestakaisin, liikkua ääripäästä toiseen, etsiä omia rajojamme ja ylittää ne; sisimmässämme me olemme kuin luonto, me olemme kaaos, jonka ankara teknokraattikasvoinen jumala on pakottanut hyvin piilotettuun salalokeroon, me olemme vaarallista taidetta, jota oma sisäinen sensuurikomiteamme ei halua katsottavan."

* * *

Westön kirjoissa tapahtuu tosi paljon ja vilahtelee ihmisiä. Nämä lainaukset edustavat pisaraa meressä. Olin kuitenkin tyytyväinen löytäessäni ne näin jälkeenpäin.

Helsinki, 17.2.2010
Sininen rooli

16.2.2010

Jaana Nikula: Ella - Ella Erosen elämänkerta

Olen lukenut tämän kirjan kaksi kertaa. Aluksi kovakantisena kirjastosta ja nyt se osui Kirjatorilla pehmeäkantisena eteeni.

Jaana Nikula: Ella - Ella Erosen elämänkerta
1. painos 1998,
2. painos 2007,
Kustantaja: Like, Helsinki
Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy,
Jyväskylä 2007

Monien mielissä Ella Eronen muistuu enemmän runonlausuntaan erikoistuneena dramaattisena äänenä kuin monipuolisena näyttelijänä.

Minulle oli mielenkiintoista katsella hänen nuoruuden kuviaan. Hän oli kaunis ja hyvin persoonallinen nainen.

Vaikka hänellä oli kaksi lasta ja aviomies suurimman osan elämästään, hän toi julkisuuteen taiteilijapersoonansa niin voimakkaasti, että perhe jäi taka-alalle.

Ensimmäisestä lukukerrasta jäi mieleen yksi asia, jolle todella nostan hattua: Hän käveli silloin tällöin Helsingistä Tampereelle ja takaisin. Toisella lukukerralla tuli todistettua, ettei oma muistini pettänyt ja tarkennuksena muistikuvaan voi lisätä: Hän teki kävelyretkensä Helsinki-Tampere ja Tampere-Helsinki kesäisin. Matkaan kului yhteen suuntaan 3 päivää ja kaksi yötä.

Ella oli muutenkin hyvin liikunnallinen. Hänellä oli parvekkeellaan kuntopyörä ja hän polki sitä talvellakin. Hän voimisteli jatkuvasti kotonaan. Hänellä oli jossain vaiheessa kuntokoulu. Se ei vielä ollut kuntokoulujen aikaa, vaan hän joutui sulkemaan sen jonkin ajan kuluttua, kun se ei kannanttanut taloudellisesti.

Ruotsissa Ellasta tuli kuuluisuus isänmaallisissa merkeissä. Hän lausui sota-aikana Maamme laulun runona Ruotsin ja Suomen välisessä jääpallomaaottelussa Tukholman stadionilla helmikuussa 1940. Hän sai Ruotsin lehdistössä laajaa huomiota ja oli "Hän Joka Lausui Maamme - Hon Som Läste Vårt Land".

Yli kuukauden sen jälkeen Ella kierteli ristiin rastiin Ruotsia lausuen. Hän sanoi itse: "Se oli minun asepalvelukseni... ja kiertueet olivat minun tapani puolustaa maatani."

Sodan jälkeen Suomessa hän loi imagon itselleen ja halusi olla diiva alusta loppuun.

Hänellä oli näyttämörooleja tai ohjauksia vuosina 1906-1984 seuraavissa paikoissa: Svenska Teatern, Koiton Näyttämö , Åbo Svenska Teater, Helsingin Kansanteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Malmö Stadsteater, Tampereen Teatteri, Lilla Teatern, Suomalainen Ooppera, Ella Erosen kiertueohjaukset (Leski ja korpraali 1954 ja Häämatka 1956).

Marraskuussa 1930 tuli ohjelmistoon operetti "Mustia ruusuja", jossa Ella esiintyi itämaisena tanssijattarena.

Sitaatti sivulla 38, luvussa "Koiton näyttämöllä":

Ella: "Ensin minä hankin kangasta ja sitten leikkasin itselleni semmoisen itämaisen suuren kellohameen. Se oli valtava ja painoikin. Kaupassa ei ollut sellaista kangasta kuin halusin... niin minä värjäsin ja sitten kävin ostamassa suutarilta nahkakappaleita ja laitoin sitten rimpsuja ja paljon helmiä, ja sitten minulla oli iso, pörröinen tukka".

Ohjaaja Huugo Hytösen oli myönnettävä jälkeenpäin, että puku oli - kuten eräs arvostelija totesi - "katsomisen arvoinen".

Kannattaa lukea.

Helsinki 16.2.2010
Sininen rooli