29.6.2010

Blanco lehti ~ täyteen kirjoitettu

Jos olisin kirjailija, leipä loppuisi tähän. Mikä sen mielen putsasikaan juuri niin totaalisesti, kun ajattelin kirjoittaa blogiin.

On viimeinen mahdollisuus kirjoittaa kesäkuusta jotain. Valintoja tulee taas.

Kirjoitanko yleensä vaan suomalaisten näkökulmasta. Siis voi käsitellä säätä ja vähän muuta. Kirjoitanko turistien näkökulmasta. Oliko kesäkuu turisteille antoisa. Kirjoitanko naisten näkökulmasta, vai yritänkö miettiä miltä miehistä tuntui kesäkuulla. Taas tulee eteen sää ja vähän muuta.

Jos paistaa aurinko, monet ovat onnellisia, aurinko ja kunnon kesä ovat monille sama asia.

Jos sataa, voi lukea ja pysyä enemmän sisällä, ahkeroida kotitöiden kanssa, voi tehdä monenlaista. Sade ravitsee mieltä ja syvimpiä ajatuksia.

Jos kirjoitan vain omasta näkökulmastani, niin aurinko voi välillä paistaa, mutta pysyköön piilossa myös. On niin kiva kun sataa välillä, mutta vain välillä.

Minusta on hiukan tullut aamuihminen siinä mielessä, että vaikken herääkään viikonloppuna tai lomalla kukonlaulun aikaan, silti aamulla, heräsi sitten 6.30 tai 10.00 jälkeen, ajatukset ovat jotenkin selkät ja puhtaat kaikesta rasituksesta.

Jos saa vielä aamusta olla puhumatta kenellekään mitään ja antaa vain ajatusten tulla, tilanne on kovin ihanteellinen. Siitä on tosi onnellinen.

Sitten alkaa se testaus. Ensimmäinen ihminen puhuttelee sinua. Tuoko se lisää tyytyväistä oloa. Jos lähdet liikkeelle, antaako kaikki näkemäsi sinulle iloa ja onnellisuutta päivään. Mikä sinua päivän mittaan masentaa ja mikä lisää tyytyväisyyttä.

Kun ärsykkeitä tulee ja menee, ja silti jotenkin sivistyneesti pystyt päivän läpiviemään ~ olit sitten töissä tai vapaalla ~ tarvitset kuitenkin jossain vaiheessa hetkeä, jolloin saat olla yksin. Jos ei yksin, niin istua lempipaikkaasi jonnekin, kotona tai muualla ja tehdä jotain mieleistäsi. Sellaista, joka ei ole enää velvollisuus, vaan vapaa valinta.

Yksin ollessaan ihminen lataa paristojaan. Yksinolo voi olla mitä vain. Luonto, koti, auto, ranta, metsä.

Kjell Westö, joka on eräs suosikkikirjailijoistani, sanoi jossain haastattelussa, että kahden tunnin kävely tekee mielelle ihmeitä. Kaikki eivät halua kävellä, mutta kahden tunnin poissaolo ~ yksinolo ~ tekee ihmeitä.

Puhun vain omasta puolestani.
Näin minä sen koen. Nyt olen yksin. Kotona on muita, mutta istun yksin tässä huoneessa ja kirjoitan ajatuksia blogiini. Siitä tuli tämän päivän henkireikä.

Ajatusten tyhjiö täyttyi ja tunnen olevani eheämpi nyt. Näin helppoa se on.

Helsinki 29.6.2010
Sininen rooli

26.6.2010

Facebook

Vihdoin tein päätöksen, että liityn Facebookiin. Vaikea määritellä kahden päivän jälkeen miltä tuntuu.

Ensiksikin

Mukaantulo tuo mukanaan päänvaivaa. Kutsuako ehdotettuja, siis mitä systeemi jostain syystä haravoi tyrkylle. Kutsuako niitä, joita hyvin tuntee muiden ystävälistalta. Mitä suuremmaksi joukko kasvaa, sitä enemmän täytyy miettiä mitä laittaa näkymään kullekin.

Toiseksi

Joutuu yhä enemmän näyttöruudun orjaksi. Pitääkin pitää varansa.

Kommentointi

Haluaisin päästä omissa kommenteissani yhtä huolelliseen artikulointiin kuin vihreiden kansanedustaja Anne Sinnemäki TV-haastatteluissa, joka sanoo aina vastauksensa huolellisesti ja ajatuksella, ja mikä tärkeintä kauniilla suomen kielellä.

Itse haluan olla mieluummin syvällinen kuin pinnalllinen.

Eiköhän se tästä. On Juhannuspäivän iltapäiväkin ja aurinko paistaa myös Helsingissä.

Helsinki 26.6.2010
Sininen rooli

21.6.2010

Anu Kaipainen: Kaihoja kukkuvat käet

Luin kirjan jo viime viikolla ja luovutin sen pois. Tein sentään hiukan muistiinpanoja julkaisusta. Anu Kaipaisen kirjoittama kirja Kaihoja kukkuvat käet julkaistiin vuonna 1983 (WSOY).

Muistikuviani sisällöstä:
 

Päähenkilöinä ovat opettaja, hänen vaimonsa ja pikkutyttö, jotka kokevat kodistaan lähtemisen naapurien ja muiden kyläläisten kanssa. Viipuri paloi, pommikoneet lensivät päivisin. Ihmiset suojautuivat kellareihin. Pimeällä ja öisin toimitettiin asioita ja askareita. Perhe ja lähiseudun asukkaat lähtivät junilla turvaan muualle Suomeen.

Välillä junan raiteet olivat poikki pommitusten takia, mutta kaikki ihmiset siirrettiin kodeistaan muualle Suomeen. Ohjeena oli "vain välttämätön otetaan mukaan". Joku pakkasi kiireellä kirjoja, joku valokuvia, suurin osa pakkasi mukaan käytännön asioita, kuten lämpimiä vaatteita ja ruokaa.

Kirjassa on muitakin päähenkilöitä ja kertomukset seuraavat perheitä eri puolille Suomea. Karjalainen murre aluksi ärsyttää esim. Hämeessä ja Pohjanmaan länsirannikolla, mutta välitön ja iloinen Karjalan heimo voittaa puolelleen (evakkoaikana) majoittajiaan.

Anu Kaipainen kuvaa Karjalasta lähtöä siten, että lukija voi mielessään elää tarinaa. Sota aiheuttaa pelkoa, epävarmuutta, talojen ja omaisuuden menetystä, ja mikä kaikkein raskainta, läheisten ihmisten menetystä.

Erään perheen nuori sotaleski synnyttää kaksospojat ja uusi isoäiti ehdottaa, että toinen kaksosista saisi nimen Olli ja toinen saisi nimen Matti. Olli oli rintamalla samalla viikolla kaatuneen oman pojan nimi ja Matti oli talon emännän pojan nimi, joka kaatui myös rintamalla aikaisemmin samana vuonna.

Nämä kaksi vahvaa, mutta surun murtamaa naista ystävystyvät vähitellen ja emännän kamarissa juodaan usein pullakahvit, jotka piika tarjoilee niiaillen.

Emäntä tarjosi myös ainakin kerran kahvin kanssa konjakkia uudelle ystävättärelleen. Se oli varmaan samana iltana, kun pappi toi suruviestin tämän pojan kuolemasta rintamalla. Konjakki tarjottiin lääkkeeksi, kun kohtalotoveri oli luhistua suruviestin edessä.

Kirjassa on myös ainakin kolmen nuoren naisen ja parin tarinat.

Huomioitani aiheesta:

Anu Kaipaisen ansioksi voi lukea, että hänen kirjansa sisältää puhdasta Karjalan murretta paljon. Minäkin suurinpiirtein ymmärsin kaiken. Sen verran olen murretta kuullut. Isovanhempani (ja koko perhe) ystävystyivät ainakin joidenkin heille sijoitettujen evakkoperheiden kanssa niin paljon, että molemmat perheet pitivät yhteyttä elämänsä loppuun asti.

Kirja on ihan eri tyylinen kuin aikaisemmin tällä viikolla lukemani Imbi Pajun kirja Viron sotavuosista neuvostovallan alla. Tietysti tilannekin oli erilainen, mutta sotaan mahtuu aina paljon tuskaa ja pelkoa. Kuitenkin ihmiset joutuvat kotirintamalla elämään normaalia arkea, miten vain olosuhteet sen sallivat.

Oulun kaupunginkirjaston tietosivu:

Oulun kaupunginkirjaston sivulta löytyy kirjasta sopivaa tietoa minun suurpiirteisten muistikuvieni lisäksi.

Anu Kaipainen: Kaihoja kukkuvat käet:
http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/kaipainen/kaihoja.htm
(Oulun kaupunginkirjasto)

Hyvä kirja. Kannattaa lukea, jos sattuu eteen tai saa sen jostain käsiinsä.

Karjalaiset laulujuhlat Helsingissä 2010:

Karjalan Liitto viettää 70-vuotisjuhlavuottaan 2010. Helsingissä vietettiin myös 7.-20.6. Karjalaisia Laulujuhlia (Karjalan liitto ry:n verkkosivu).

Helsinki 21.6.2010
Sininen rooli

Hääräilyä ja hidastamista... mökkitunnelmia vielä

Lauantaina satoi. Sunnuntaina paistoi.

Lauantaina...

Aamiaisen jälkeen nuori perhe aikoi mennä veneellä saaristokauppaan vastakkaiselle rannalle. Kaikki olivat varustautuneet turvaliiveihin. Tuuli oli kuitenkin liian kova ja he kääntyivät takaisin. He kävivät sitten autolla Tammisaaren keskustassa jäätelöllä ja suositussa leikkipuistossa.

Söimme lauantaina yhdessä. Ruokapöydässä oli neljä aikuista ja kaksi lasta. Nakkikastike, perunat ja salaatti maistuivat tytöille ja aikuisillekin. Kertakäyttöastiat olivat valinta tänään. Varsinkin 3-vuotiaalle muovihaarukka ja veitsi olivat haaste ja hauska juttu.

TV:stä tuli siis neljästä lähtien ohjelmaa Ruotsin kuuninkaallisista häistä, Victorian ja Danielin. Välähdyksiä tuli katsottua sieltä täältä. Ihan kiinnostavaa ja historiallista.

Saunavuorot olivat klo 17-18 ja klo 19-20.

Minä kävelin monta kertaa rantamökin ja metsämökin välillä sateenvarjon kanssa.

Kirjeet tyttöjen vanhempien isovanhemmille...

Olimme sopineet, että illalla menen jälleen rantamökkiin, otan kaksi postimerkkiä mukaan ja autan sisaruksista vanhempaa, 8-vuotiasta tyttöä kirjoittamaan kirjeet: isän mummulle (minun äitini) ja äidin mummolle ja papalle. Pikkusisko oli jo nukahtanut tässä vaiheessa.

Kirjeistä tuli oikein mielenkiintoisia sisällöltään ja käsiala oli siistiä. Kirjoitimme nimet ja osoitteet huolellisesti kirjekuoriin ja varoimme sekoittamasta kirjeitä keskenään. Suljimme kuoret ja liimasimme postimerkit molempiin.

Sunnuntaina...

Lähtöpäivä on aina vähän kiireinen, vaikka lähdetäänkin vasta klo 15-16 välillä. Siihen liittyy yleensä tarvetta tehdä vielä jotain kesäistä ja saareen kuuluvaa.

Nyt se jokin asia oli mm. saaristokaupassa käynti. Minä olin tyttöjen kanssa ja laitoin ruokaa ja tyhjensin keittiöstä tavaroita kasseihin. Tytöt auttoivat välillä, mutta leikkivät myös jotain.

Jälleen söimme yhdessä. Nyt oli paistia, perunoita ja salaattia. Ruoka maistui. Yhteisvoimin siivosimme mökit huippukuntoon. Niin se on joka kesä.

Sitten ajo lossille. Olimme kirjeisiin arvioineet väärin autojen määrän, siis montako autoa mahtuu lossiin. Arvioimme, että neljään riviin mahtuu 4 autoa eli yhteensä noin 16 autoa. Tuli todetuksi, että jos jonoa on paljon, vaikkapa viikonloppuisin, lossiin  mahtuu neljään riviin 7 autoa eli yhteensä 28 autoa.

Nuori perhe meni Raaseporissa käymään. Me ajoimme suoraan Helsinkiin. Kävimme vain Inkoossa jäätelöllä.

Kotona Helsingissä...

Kotona kaikki oli siistiä. Minun autoni oli taloyhtiön parkkipaikalla. Lähdin ajelemaan polkupyörällä noin tunniksi.

Vuorokausi vierähti viisi minuuttia seuraavan päivän puolelle. Lomaviikko on lopullisesti aloittanut kesän. Hyvä niin.

Helsinki 20.6.2010 (21.6. klo 00:05)
Sininen rooli

19.6.2010

Lapsivieraat saapuivat mökille ja me metsämökille evakkoon...

Perjantaina saimme vieraita. Kahdeksan- ja kolmivuotiaat tytöt ja heidän vanhempansa saapuivat mökille vierailulle viikonlopuksi. He saapuivat juuri sopivasti saunaan klo 19.00.

Olin tehnyt kermaisen lohikeiton, joka maistui ruisleivän kanssa kaikille. Tytöt aloittivat neuvottelut nukkumapaikoista jo ruokapöydässä. Molemmat olisivat halunneet yläpetin.

Lapsiperhe jäi meidän tilavaan rantamökkiimme ja olimme varanneet itseämme varten loma-alueen toiselta laidalta kahden hengen metsämökin viikonlopuksi. Lupasin tulla myöhemmin illalla katsomaan miten petit oli järjestetty.

Tämä on helsinkiläisen klubin loma-alue. Aluksi aina hämmästyin ja sitten totesin, että niin juuri, kaikkihan ovat Helsingistä. Siihen on jo tottunut.

Äsken pistäydyin yhteisessä monitoimitilassa. Näin heti, että siellä valmisteltiin jotain. Kävin kurkkaamassa ja kuulin, ettei järjestettykään mitään Victorian ja Danielin häästudiota, vaan numeroitiin Juhannusjuhlien arpavoittoja. Juhannuksena emme ole täällä. Näytti siltä, että joka arpa voittaa, tavaroita oli niin paljon pitkin isoa pöytää.

Tunnelmista metsämökissä...
Metsämökki on vaihteeksi kiva. Puut humisevat. Mökin ympärille on jätetty sopivasti aukeata. Ajatus lepää, ei ahdista. Kun katsoo keittiön ikkunasta, maisema voisi olla miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta tahansa.

Kun uuniin (umpitakka) oli tehty tuli, sain savun tuoksua puiden huminan lisäksi. Tämäkin on hyvin varustettu mökki, mutta vesijohtoa ei ole vedetty tänne asti. Hain vettä säiliöön jo aikaisemmin.  Jääkaappi, sähköliesi, mikro, leivänpaahdin ja kahvinkeitin löytyvät. Nämä ovat niitä, joita itse tsekkaan.

Petipaikat oli jo jaettu rantamökissä...
Kun kävin iltapesulla, kävin nuoren perheen luona rantamökissä. Isompi tytöistä oli saanut neuvoteltua itselleen yläsängyn. Pienempi oli innoissaan, koska oli saanut alapetin ja sinne oli tehty maja. Lakanasta oli tehty verho.

Lomaviikon rutiineihin kuuluu soittaa puhelu äidille päivittäin. Tapasimme viime lauantaina sukujuhlilla. Maanantaina äiti sanoi puhelimessa, että oli kiva tavata kaikki, vaikka jälkeenpäin ikävöi meitä.

Omassa mökissä luin hetken kirjaa, jälleen sota-ajan tapahtumia. Kirja on Anu Kaipaisen kirjoittama Kaihoja kukkuvat käet. Olen päässyt sivulle 127 ja tähän mennessä on kerrottu karjalaisesta kyläyhteisöstä sota-aikana.

Päähenkilöinä ovat opettaja, hänen vaimonsa ja pikkutyttö, jotka kokevat kodistaan lähtemisen naapurien ja muiden kyläläisten kanssa. Viipuri paloi, pommikoneet lensivät päivisin. Ihmiset suojautuivat kellareihin. Perhe ja lähiseudun asukkaat lähtivät turvaan muualle Suomeen. Kirja julkaistiin vuonna 1983 (WSOY).

Ja uni maistui...
Ennen unta oli rauhallinen olo. Puiden humina ja tuoksu mökissä tekivät tunteen, että on jotenkin metsän sylissä, mutta sisällä mökissä ja suojaisessa paikassa. Uni tuli helposti.

Tammisaari 19.6.2010
Sininen rooli

17.6.2010

Aurinkoinen loma-aamu ja ip. pilvipoutaa

Heräsin biologisen kellon mukaan melko myöhään. Aurinko näyttäytyy tänään. Pilveilee, mutta pilvet pysyvät vielä taivaanrannan laidoilla. On jo neljäs loma-aamu, kolme jäljellä.

Olemme olleet kaksi aikuista kahdestaan. Välillä on tehnyt tiukkaa valtojen taistelussa, kun feministi ja sovinisti lomailevat. Molemmissa on ripaus noita mainittuja aatteita tai ominaisuuksia, mitä lienevätkin. Silti on hyviä ja harmonisia hetkiäkin mahtunut päiviin.

Toinen meistä on lukenut enemmän lehtiä, katsellut TV:tä ja viihtynyt mökin piirissä. Toinen meistä on lukenut kirjoja ja käyttänyt tietokonetta, samoillut metsäpoluilla ja rannassa. Lienee helppo arvata, että jälkimmäinen meistä olen minä.

Olen myös oleskellut loma-alueen yhteisessä tilassa, jossa on kirjasto (kaksi hyllyllistä kirjoja), TV, iso CD-soitin, karakoe-laitteet, joista itse en ole kiinnostunut, mutta ne ovat nuoren väen ja vähän vanhemmankin suosiossa.

Tämä talo on niin kiva, että tulin nytkin tänne. Tuossa kaksi pikkutyttöä pelaa biljardia. Mukana oleva aikuinen kannustaa ja kertoo sääntöjä. Minä kirjoittelen 25-paikkaisen kokouspöydän päässä tätä blogiani. Mökissäkin se onnistuu, mutta tänään päätin tulla vaihteeksi tänne.

Ajatus kulkee hyvin. Tämä on iso tila ja talo, jossa pidetään juhlia ja kokouksia. Muina aikoina tämä palvelee klubin yksittäisiä lomailijoita. Ympärillä on metsikkö molemmin puolin ja toisella puolella taustalla meri.

Luulen, että lauantaina tämä paikka on kansoitettu, kun naispuoliset lomailijat haluavat katsoa TV:stä Ruotsin kuninkaallisia häitä. Jos asuntovaunussa tai mökissä puoliso katsoo vaikka urheilua, tämä on ainut paikka, jossa voi yhteen menoon seurata häitä.

Saa nähdä tuleeko pidettyä asiaa noin tärkeänä. Jos ei katso suoraa lähetystä, varmaan tulee uusintoja.

Kävimme Tammisaaren keskustassa iltapäivällä ennen saunaa, varastojen täydennystä. Minä ajoin tänäänkin.

Ajoreitti on pääosin mutkainen asvaltoitu maantie, lossilla meren ylitys ja samanlaista tietä keskustaan. Tulee tutuksi toinenkin auto omani lisäksi. Se hyvä puoli asiassa on. Hiukan ajotaitokin tulee hiottua, kuten tuo taloudellinen ajotapa saa harjoitusta, kun parempi puolisko ojentaa vieressä.

Tänään uin meressä...
Uin iltapäivällä ensimmäisen kerran meressä yhteensä kolme pientä kierrosta laiturin ympärillä. Vesi oli hyisen kylmää nytkin, mutta tuli pirteä olo. Muina päivinä olen myös käynyt meressä, mutta vain kastautunut.

Vatsa kurnii jo. Pyysin soittamaan, kun ruoka on valmista. Vilkaisen tässä odotellessa muiden blogeja.

Tammisaari 17.6.2010
Sininen rooli

14.6.2010

Imbi Paju: Torjutut muistot

Kirjan esipuhe, jonka kirjoitti Toomas Hendrik Ilves, alkaa toteamuksella "Historia on nykyisen Euroopan sotatanner. Sotaa ei käydä asein eikä alueista. Nyt sotivat historia-analyysit, ja kyse on oikeudenmukaisuudesta",

Se jatkuu...

"Kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Pajun 'Torjutut muistot' on impressionistinen teos, jossa perinteisen historiankirjoituksen säännöt ja tekniikka on hylätty ja jossa hyödynnetään psykologiaa ja psykoanalyysia, kaunokirjallisuutta, filosofiaa, historiantutkimuksen faktoja ja yksittäisten ihmisten muistoja.

Tästä kaikesta syntyy kokonaiskuva siitä, miten hirmuvalta kohtelee ihmisiä; siitä miten paljon pahaa toinen ihminen voi toiselle tehdä, kun ihmisen pimeä puoli pääsee valtaan, kun poliittinen ilmapiiri edistää ja suosii väkivaltaisuutta ja kun diktatorinen järjestelmä manipuloi muistamista rikostensa peittämiseksi".

...ja edelleen:

"Narratiivi syntyy Viron ja virolaisten kokemuksista, kirjailijan oman perheen historiasta ja henkilökohtaisista lapsuudenmuistoista. Imbi Paju ei halua teoksellaan sanoa meille 'ei koskaan enää'. Pikemminkin kirja toteaa, että samanlaisia asioita voi tapahtua vastaisuudessakin. Jos vain haluamme unohtaa tapahtuneen, meidän on siedettävä seuraukset. Pajun kirjasta voimme lukea, miten totalitarismiin perustuvat väkivaltakoneistot houkuttelevat ihmisiä mukaansa ja hävittävät heistä kaiken inhimillisyyden".

Oma kokemukseni kirjasta oli...

Luettuani kirjan äsken kannesta kanteen, voin sanoa, etten tuntenut Viron historiaa edes pintapuolisesti ennen tämän kirjan lukemista. Voin sen sijaan sanoa, että nyt kirjan luettuani tiedän paljon siitä mitä tapahtui sekä yksittäisille ihmisille että tälle maalle vuosina 1905-1956, ja aina vuoteen 1991.

Viron kansan kohtalo koskettaa. Sen historiassa on jotain liian julmaa. Nyt heillä onneksi on kaikki hyvin.

Parasta kirjassa oli se, että yksittäisten ihmisten kohtalot ja kokemukset peilautuivat koko ajan ko. tapahtumiin laajemmin. Aina sai tietää, että tämän saman koki iso määrä ihmisiä. Luvut puhuvat puolestaan. Se moninkertaistaa lukijassa tunteen, kuinka epäoikeudenmukainen ja turha valtojen taistelu oli. Yksittäiset ihmiset ja ihmisryhmät olivat vallanpitäjien uhreja.

Julkaisutiedot:

Imbi Paju: Torjutut muistot
Kirja julkaistiin suomeksi vuonna 2006, 5. uusintapainos 2009
Vironkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Kaisu Lahikainen
Painopaikka: Otavan Kirjapino Oy, Keuruu 2009

Kannattaa lukea. Oma kappaleeni on Like-pokkari ja ostin sen Helsingistä toukokuussa.

Tammisaari, 14.6.2010
Sininen rooli

Merelliset lomatunnelmat Tammisaaressa

Kesälomaksi alkava lomaviikko on kolea. Silti tunnelma on kesäinen. On vihreätä ja kesän tuoksu.

Olen tämän viikon Tammisaaren saaristossa. Asumme hyvin varustetussa mökissä. Tämä alue on asuntovaunulaisten ja mökkiläisten kansoittama kesäkuukaudet. Monet kylläkin viettävät täällä jopa jouluja. Me olimme täällä vain kerran talvella, Pyhäinpäivänä marrakuun alussa. Yleensä tulemme kesä- tai heinäkuussa yhden viikon ajaksi.

Sauna on jokaisen päivän ohjelmassa. Aika vaihtelee päivittäin klo 15.00 ja 22.00 välillä. Järvessä uimiseen tottuneena merivesi tuntui ensimmäisillä kerroilla jääkylmältä. Ihan vasta viime vuosina olen karaissut itseni ja aina uinut kierroksen tai kaksi, kun kerran olen laiturilta mereen astunut.

Tosin nyt on vielä kaksi viikkoa Juhannukseen. Tänään taitaa pelkkä meressä kastautuminen riittää. Lämpötila on 14 astetta. Sää on sateinen ja siksi kylmempi. Joskin nyt on melko tyyntä ja meren äärellä sillä on merkitystä.

Nyt on se hyvä puoli, ettei tarvitse odottaa aurinkoa ja pettyä, kun on päässyt hyvään auringon oton makuun ja tuleekin pilvipoutainen sää. Kuulin äsken, että vasta ensi viikko olisi auringonpalvojalle parempi.

Minä nautin kävelystä, rannalla ja metsikössä samoamisesta, kirjojen lukemisesta. Tämä on uutta, että tuli otettua kannettava tietokone mukaan.

Luen juuri kirjaa "Torjutut muistot", jonka kirjoitti Imbi Paju. Kirja julkaistiin suomeksi jo vuonna 2006, uusintapainos 2009. Kirjoitan kirjasta blogiini joitain huomioita myöhemmin.

Ympärillä on joka ikkunasta katsottuna kallioinen merimaisema. Sataa tihuuttaa. Kello on 17.30. Sauna lämpiää klo 20.00 mennessä. Sitä ennen pitää syödä. Onneksi itse ei tarvitse nyt tehdä sitä ruokaa. Eilen oli minun vuoroni. Leikin ajatuksella, että olisi vuorot koko viikon. Ei se varmaan niin mene.

Takkatuli on mahdollista sitten saunan jälkeen. Se on mökillä eräs lohtu, kun on kolea sää.

Tammisaari 14.6.2010
Sininen rooli