Lapsivieraat saapuivat mökille ja me metsämökille evakkoon...

Perjantaina saimme vieraita. Kahdeksan- ja kolmivuotiaat tytöt ja heidän vanhempansa saapuivat mökille vierailulle viikonlopuksi. He saapuivat juuri sopivasti saunaan klo 19.00.

Olin tehnyt kermaisen lohikeiton, joka maistui ruisleivän kanssa kaikille. Tytöt aloittivat neuvottelut nukkumapaikoista jo ruokapöydässä. Molemmat olisivat halunneet yläpetin.

Lapsiperhe jäi meidän tilavaan rantamökkiimme ja olimme varanneet itseämme varten loma-alueen toiselta laidalta kahden hengen metsämökin viikonlopuksi. Lupasin tulla myöhemmin illalla katsomaan miten petit oli järjestetty.

Tämä on helsinkiläisen klubin loma-alue. Aluksi aina hämmästyin ja sitten totesin, että niin juuri, kaikkihan ovat Helsingistä. Siihen on jo tottunut.

Äsken pistäydyin yhteisessä monitoimitilassa. Näin heti, että siellä valmisteltiin jotain. Kävin kurkkaamassa ja kuulin, ettei järjestettykään mitään Victorian ja Danielin häästudiota, vaan numeroitiin Juhannusjuhlien arpavoittoja. Juhannuksena emme ole täällä. Näytti siltä, että joka arpa voittaa, tavaroita oli niin paljon pitkin isoa pöytää.

Tunnelmista metsämökissä...
Metsämökki on vaihteeksi kiva. Puut humisevat. Mökin ympärille on jätetty sopivasti aukeata. Ajatus lepää, ei ahdista. Kun katsoo keittiön ikkunasta, maisema voisi olla miltä vuosisadalta tai vuosituhannelta tahansa.

Kun uuniin (umpitakka) oli tehty tuli, sain savun tuoksua puiden huminan lisäksi. Tämäkin on hyvin varustettu mökki, mutta vesijohtoa ei ole vedetty tänne asti. Hain vettä säiliöön jo aikaisemmin.  Jääkaappi, sähköliesi, mikro, leivänpaahdin ja kahvinkeitin löytyvät. Nämä ovat niitä, joita itse tsekkaan.

Petipaikat oli jo jaettu rantamökissä...
Kun kävin iltapesulla, kävin nuoren perheen luona rantamökissä. Isompi tytöistä oli saanut neuvoteltua itselleen yläsängyn. Pienempi oli innoissaan, koska oli saanut alapetin ja sinne oli tehty maja. Lakanasta oli tehty verho.

Lomaviikon rutiineihin kuuluu soittaa puhelu äidille päivittäin. Tapasimme viime lauantaina sukujuhlilla. Maanantaina äiti sanoi puhelimessa, että oli kiva tavata kaikki, vaikka jälkeenpäin ikävöi meitä.

Omassa mökissä luin hetken kirjaa, jälleen sota-ajan tapahtumia. Kirja on Anu Kaipaisen kirjoittama Kaihoja kukkuvat käet. Olen päässyt sivulle 127 ja tähän mennessä on kerrottu karjalaisesta kyläyhteisöstä sota-aikana.

Päähenkilöinä ovat opettaja, hänen vaimonsa ja pikkutyttö, jotka kokevat kodistaan lähtemisen naapurien ja muiden kyläläisten kanssa. Viipuri paloi, pommikoneet lensivät päivisin. Ihmiset suojautuivat kellareihin. Perhe ja lähiseudun asukkaat lähtivät turvaan muualle Suomeen. Kirja julkaistiin vuonna 1983 (WSOY).

Ja uni maistui...
Ennen unta oli rauhallinen olo. Puiden humina ja tuoksu mökissä tekivät tunteen, että on jotenkin metsän sylissä, mutta sisällä mökissä ja suojaisessa paikassa. Uni tuli helposti.

Tammisaari 19.6.2010
Sininen rooli