5.1.2010

Junamatkustajana Suomessa 4.1.2010

Helsingin asema on minulle ja monelle muulle tuttu ja turvallinen paikka, jonka kautta on menty matkalle ja tultu matkalta.

Eilen tuli muistutus, ettei kaikki olekaan niin itsestään selvää, se turvallisuus juuri...

Menin eilen heti klo 13.00 jälkeen Tikkurilan asemalle, tarkoituksena matkustaa Helsingistä (nyt Tikkurilasta) Etelä-Pohjanmaalle. Kuulin lippukassalla, että juna saattaa olla tunninkin myöhässä, ilmoitustaulu on mykkänä, koska oli se onnettomuus Helsingin asemalla. - Mikä onnettomuus? ..Juna ajanut hotellin seinään. - Oliko henkilövahinkoja? ..Ei.

Ilmankos tunnelma oli jotenkin odottava.

Luulin, että junani tuli ajallaan, klo 13.22 ja menin siihen, Seinäjoki kun luki kyljessä. Konduktööri sanoi, että vaununi (vaunu 2) oli jäänyt Helsinkiin. Ota mikä paikka löytyy. Löytyi, I-luokassa.

Sain jäädä sinne (I-luokkaan), mutta konduktööri oli kiireinen ja puolestaan heitti minun huolekseni muutaman turistin, joille ehdin hyvin selittää tilannetta englanniksi, kun kuulutukset tulivat vain suomeksi. Automaattikuulutuksia tuli kyllä välillä vakiona kaikilla kielillä, mutta perään korjauskuulutus.

Ennen Tamperetta tuli kulutus, että junani meneekin Jyväskylään. Seinäjoelle menijät jääköön Tampereelle odottamaan junaa Intercity 49, joka olikin minun junani.

No, mieluiten odotin Tampereella 45 minuuttia kuin Tikkurilassa. Juna tuli ja sain oman paikkani. Seinäjoelta pääsin VR:n järjestämään tilataksiin ja määränpäähäni.

Illalla uutisia katsellessa tuli vasta pelästyttyä, ei tällä kertaa itseni puolesta, kun en astunut jalallanikaan Helsingin asemalle, mutta kaikkien niiden puolesta, jotka sattuivat sinne. Neuvokkaan VR:n, turvamiehen ja onnellisen sattuman kautta kukaan ei sitten kuollut. Se oli suoranainen ihme.

Siinä oli sallimusta, korkeammat voimat liikkeellä myös. Iso jysäys, jota ihminen ei suunnitellut eikä toteuttanut, vaan kohtalo. Kohtalo, joka samalla oli niin armollinen, että ihmishenget säästyivät.

5.1.2010

1 kommentti:

Sininen rooli kirjoitti...

PS. Matkustin takaisinpäin VR:llä 7.1. Pakkasta oli yli 28 astetta tuona aamuna Etelä-Pohjanmaallakin Seinäjoen korkeudella.

Intercity 50 Helsinkiin ei tullut koskaan. Se tiedettiin etukäteen, koska junan veturi "särkyi Sievin asemalla" (Pohjois-Pohjanmaalla), kuten konduktööri ilmoitti.

Korvaava juna Tampereelle lähti vajaan tunnin kuluttua, kun se saatiin lähtökuntoon. Matkustajat pääsivät junaan lähtöä odottamaan. Se oli lämmin alusta alkaen.

Tampereelta Helsinkiin jatkettiin Juväskylän junassa. "Sopu antoi tilaa", paikoista ei tullut kiistoja.

Joku matkustajista puhui "VR:n kovan onnen viikosta"....