3.8.2010

Skootteri

Skootteri on suomalaisen näkökulmasta nuorison ajopeli. Toisin voisi olla. Ajatella tätäkin kesää Suomessa.

Kun skootterin selkään istuu, asettelee kypärän päähänsä ja polkaisee kaasua, alkaa uusi kokemus.

Kuin saisi siivet jaloilleen ja päänuppi tuulettuu. Ylimääräiset paineet lähtevät taivaan tuuliin. Olo rentoutuu.

Silti haastetta riittää. Sitä on nytkin liikenteessä kuin kuka tahansa muu yhteisillä säännöillä pelaaja. Väistät, annat tietä, menet, kun sinulla on etuajo-oikeus. Noudatat nopeussääntöjä. Olet kunnon kansalainen.

Kuitenkin tuo meno on niin erilaista. Voi sanoa ajavansa tukka hulmuten Suomen kesässä.

Esteitä skootterin hankkimiselle on. Mikään taloyhtiö ei salli talvivarastointia kellarissaan bensiinikäyttöiselle ajopelille. Täytyy vuokrata hallista paikka talveksi. Tai sitten täytyy ottaa riski ruostumisesta, jos omalle pihalle voi laittaa pressun alle. Maalla tuota ongelmaa ehkä ei ole eikä omakotitaloissa. 

Tuo ahaa-elämys tuli lauantaina, kun olin oman perheen kanssa shoppailemassa, ja polkupyörien ohi urheiluliikkeessä kulkiessa katse osui skoottereihin. Tarjoushinnat olivat joihinkin kalleimpiin, urheilukäyttöön tehtyihin polkupyöriin verrattuna puolta edullisemmat.

Eipä sitä tiedä, vaikka joskus minäkin skootterin ostan...

Helsinki 3.8.2010
Sininen rooli  

2 kommenttia:

Liisukka kirjoitti...

kiva idea, ostetaan vaan, viimeistään eläkkeellä!

Sininen rooli kirjoitti...

Siihen olisi liian pitkä aika. Ensi keväänä... jos saadaan taas samanlainen kesä Suomeen vuonna 2011 :)