Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Muistin väärin. Olinkin lukenut kirjan jo vuosia sitten. Nyt luin sen toisen kerran.

Kirja on kiehtova, mutta kuitenkin karu. Se kertoo erään miehen tarinan, ja hänen isoäitinsä tarinan, alkaen pienen pojan elämästä Venäjällä. Toista pääroolia esittää hänen isoäitinsä, joka syntyi Ranskassa ja oli ranskalainen, mutta sodan aikana ajautui Venäjälle ja jäi sinne lopuksi elämäänsä.

Poika, hänen lapsenlapsensa, pääsi Ranskaan myöhemmässä elämässään ja valmisteli isoäitinsä paluuta kalustaen hänelle huonetta yli puolen vuoden ajan.

Venäläisen kulttuurin vertaaminen ja sen peilaaminen ranskalaiseen kulttuuriin ja elämään tekee kirjasta analyyttisen vastakkainasettelun. Venäläinen puoli kuvaa karuutta ja kovaa elämää, rankalainen puoli on pehmeämpi, ruusuisempi, muttei vailla ongelmia sekään.

Kirjassa sivutaan paljon sodan julmuuksia, samoin yhteiskunnan ja maailman erilaisuutta sata vuotta sitten. Ja silti samaa on. Ihminen on sama, ja mukautuu aikansa olosuhteisiin aina. Muutakaan mahdollisuutta ei ole, siinä selkeä syy.

Ranskalainen perintö tulee kertomuksina isoäidin parvekkeella vuosien aikana, mutta suurin yllätys odottaa pitkään aikaansa.

Sitaatti isoäidin elämästä

"Fjodor palasi, mutta ei lännestä ja alkukesästä niin kuin valtaosa sotilaista, vaan Kauko-idästä ja syyskuussa Japanin tappion jälkeen...

Jos Charlotte olisi ottanut hänet vastaan huoneensa kynnyksellä, jos Fjodor olisi avannut oven ja astunut sisään, niin kuin Charlotte oli jo kauan kuvitellut ja niin kuin kaikki sodasta palaavat sotilaat tekevät elämässä tai elokuvissa, silloin Charlotte olisi varmaan huudahtanut, rynnännyt miehen luo ja tarrannut asetakin vyöhön ja itkenyt...

Mutta Fjodor ilmestyikin näkyviin hyvin kaukaa, antoi tunnistaa itsensä vähitellen... He eivät juosseet, eivät vaihtaneet yhtään sanaa, eivät syleilleet. He luulivat kävelleensä toisiaan kohti ikuisuuden.

Pysähtyessään miehensä luo Charlotte heilutti hiljaa tillikimppuaan. Fjodor nyökkäsi kuin sanoakseen: "Niin, niin, minä ymmärrän"... Hänellä ei ollut mitään hienoa vyötä, vain remmi ja siinä tummentunut pronssisolki. Hänen saappaansa olivat tomusta punaiset".

Sitaatti valokuvien ilmeestä...

"Sillä nuo naiset tiesivät, että ollakseen kauniita heidän tuli ennen sokaisevaa salamaa lausua salaperäiset ranskalaiset tavut, joiden merkityksen vain harvat heistä tiesivät: pe-tite-pomme...pieni omena. Ja kuin taikaiskusta suu ei venynytkään huvittavan autuaaksi eikä jännittynyt ahdistukseen tai irvistykseen vaan pyöristyi suloisesti. Se kirkasti koko kasvot... se jalosti piirteet, jätti kuvaan muinaisten päivien viipyilevän valon"

Julkaisutiedot
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva 1996
Ranskankielinen alkuteos: Le Testament de France
Éditions Mercure de France 1995
Suomentanut Annikki Suni

Kirja on lukemisen arvoinen.

Helsinki 25.8.2010
Sininen rooli