14.8.2010

On hetkiä ja hetkiä ~ voiman tuntoa ja päinvastoin

Yksi päivän parhaita hetkiä on koko aikuisajan itselleni ollut aamukahvin aika. Kahvi on pantu porisemaan. On tulossa tukka märkänä ja aamutakki päällä suihkusta ja kahvin tuoksu tulee keittiöstä.

Monille aamukahviin ehdottomana kuuluu päivän lehti. Itse haluan sysätä kaikki maailman uutiset tuona hetkenä syrjään ja pidättäytyä aamulla avaamasta päivän lehteä, meillä päin se on monilla Helsingin Sanomat. Haluan pitää tuon hetken maailman menosta puhtaana.

Korkeintaan haen oman kalenterini ja merkitsen siihen joitain asioita mitä pitää muistaa, yleensä ne kotioloissa ovat jonkin pikku työn hoitaminen. Sitten katselen pihalle. Orava saattaa juoksennella puissa, linnut lennellä ja laskeutua välillä pihalla naukkaisemaan maasta jotain, mitä en erota. Tuuli suhisee puissa, aina niissä on jotain liikettä.

Tänä kesänä, helteestä huolimatta en ole mennyt joka aamu ulos syömään juuri tuonne pihalle, mutta kun säät kylmenevät, on haastetta mennä esimerkiksi viikonloppuna ulos kahvitarjottimen kanssa. Jos on oikein hyisen viileätä, varustautuneena säärenlämmittimillä ja jokin jakku tai pieni takki aamutakin päällä. Siinä voi sitten antaa raikkaan ilman raikastaa ajatuksia.

Voiman tunto omasta jaksamisestaan...

Voiman tunto omasta jaksamisestaan on aamulla huipussaan. Kaikki asiat tuntuvat niin selkeiltä ja voi antaa monia haasteita itselleen. Eri asia on sitten kuinka moni asia niistä toteutuu. Osa kuitenkin toteutuu.

Helsinki 14.8.2010
Sininen rooli

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tarvitsisin voimaa. Mistähän sitä saisin?

Terv. Irene

Sininen rooli kirjoitti...

Välillä sitä kulkee pää pystyssä kuin kuningatar ja taas toisena hetkenä laahustaa itsesäälin vallassa.

Vaikea sanoa, heilahtelevatko muiden mielentilat siten, mutta itselläni on aina ollut niin.

Itse saan uutta elämän voimaa luonnosta, kirjoittamisesta ja vaikka käsitöistä, piirtämisestä tai lukemisesta. Meri ja metsä ovat myös tärkeitä.

Kjell Westö sanoi eräässä haastattelussa, että kahden tunnin kävely tekee ihmeitä.

Itsekin luotan kahden tunnin vetäytymisiin, oli se sitten mitä tahansa.