Andreï Makine: Vain rakkaus

Kun lainasin kirjan kirjastosta, kaipasin kevyempää lukemista kaikkien sota-aiheisten kirjojen jälkeen, joita alkukesänä osui käsiini. Nimi petti. Tämäkin osoittautui sota-aiheiden jatkumoksi...

Hyvä kirja olikin. Siinä on rakkaustarina, joka ei ole ihan tavallinen.

Ensimmäinen ote jo kannesta:
"Silti nämä kaksi rantaa ovat yhtä ja samaa maailmaa, eikä sen näkeminen vaadi muuta kuin että nousee seisomaan varpailleen."

Toinen ote sisäsivuilta, jo kirjan loppupuolelta, kun päähenkilön elämä on aika lailla toista kuin 16-vuotiaana kirjan alussa:

"Olen nyt cocktailtilaisuudessa muiden osallistujien kanssa ja yritän ymmärtää, millä tavoin ajattelutavat ja käyttäytymismallit ovat muttuneet (25 vuoden aikana)...

...Ymmärtää ennen kaikkea, minkä vuoksi nuo muutamat sanat hänestä ovat täysin vanhentuneita. Näistä ihmisistä, jotka juovat, hymyilevät, syleilevät, nauravat, vaihtavat käyntikortteja. Salin keskellä näkyy ydinjoukko, tummiin pukuihin pukeutuneet kansainvälisen konferenssin osanottajat, jotka ovat tulleet keskustelemaan kestävästä kehityksestä... Ympärillä heidän suojanaan pyörii sihteereitä ja lehdistöavustajia. Televisioryhmän kaksi kameraa raivaa hitaasti tietä tungoksen halki"...

Sitten... On parempi, että kirjoitan suoraan tiivistelmästä:
"Toisin kuin Andreï Makinen romaanit yleensä, Vain rakkaus ei sijoitu kauas Ranskan tai Venäjän historiaan. Se kurkottaa Angolaan, 1970-luvulle maan itsenäistymisen vuosiin sekä kylmän sodan jälkeiseen aikaan 25 vuotta myöhemmin. Romaani kuljettaa lukijaansa historian takapihoilta etulinjaan. Afrikasta Kuubaan ja Siperiaan."

Tuo rakkaustarina on sotilaan ja opiskelijatytön. Sotilas jatkaa sotaansa ja opiskelijatyttö ajautuu naimisiin diplomaatin kanssa. He kohtaavat myöhemmin elämässään. Rakkaus ei ole kuollut, mutta esteet ovat jäljellä.

Kirjan kerronta on realistista ja aiheuttaa lukijassa surua, sodan raakuudesta, vallan ja valtapelien kovuudesta ja epäinhimillisistä kuvioista sodan ja vallan taisteluissa. Pieni ihminen kärsii eniten, sotilas paatuu ja johtajien vallanhimo ja taistelu tilanteen herruudesta ja oman nahan säilymisestä samalla kylvävät surua ja kuolemaa.

Tulee mieleen kuinka paljon helpompaa on elää oikeudenmukaisemmassa maailmassa, lakien edes jotenkin hillitessä ihmisten mustia puolia.

Elämän tuska on silti aina olemassa. Tuskalla on vain eri muodot. Rauhanomaisen elinympäristön tuska on kevyempää, niin ainakin luulisi.

Kirjailijasta vielä:

Venäläissyntyinen kirjailija ja filosofian tohtori Andreï Makine (s. 1957) nousi kuuluisuuteen romaanillaan Ranskalainen testamentti. Muita teoksia ovat: Vernälaisiä unelmia, Ruhtinattaren rikos, Idän sielunmessu, Elämän musiikki, Maa ja taivas sekä Veera.

Kannattaa lukea, itse aioin lukea jotain noista muista.

Helsinki 11.8.2010
Sininen rooli