Paras kaveri... Auto ~ Car ~ Automobile

No jos ei paras, niin ainakin hyvä ja uskollinen kaveri minulle on nykyään oma autoni.

Joku voi ajatella, että aikuinen nainen voisi pitää vähän pienempää ääntä omasta autostaan. Minua se ei haittaa. Kun ostin sen 2008 tammikuussa, puhuin siitä lähes päivittäin, eri henkilöille aina laskelmoiden, niitä samoja henkilöitä vähän asialta säästäen. Nykyään puhun siitä vähemmän.

Toinen asia mikä kannattaa mainita on se, ettei minulla ole erityisiä luuloja autostani. Olen täysin tietoinen sen hinnasta ja statuksesta, kun kurvaan työpaikan pihaan ja parkkeeraan Mersun tai Audin väliin, vaikkapa.

Trendikäs status ja vaatimattomia, hyviä ominaisuuksia:

Silti oma autoni, joka on merkiltään Ford Ka, on trendikäs sikäli, että monet muutkin valitsevat pienikokoisia autoja ja juuri noita, joita voi pitää uskollisena kaverina, jolla silti pääsee ja jossa on tunnelmaa.

Vuosimalliltaan tuo ei ole ihan uusin, mutta edellinen. Se 2000-luvun alun malli, joka on pyöreä kulmistaan. Itse pidän siitä pyöreydestä. Kojelauta sisällä on jotenkin nostalginen, ei liikaa elektroniikkaa.

Nopeusmittari ei ole digitaalinen vaan se vanha pyöreä. Kello on analoginen, josta pidän. Ajonestojärjestelmä on, ABC jarrut ja kaikki tarvittavat kojelaudan hälytysvalot. Radio-cd-soitin on perinteinen ja helppokäyttöinen, ei digitaloisoitu näytöltään. Takalasin lämmitin on ja sumuvalo, penkinlämmittimiä sensijaan ei ole.

Auton sisustamista:

Talvella sisustin autoa etuistuimissa lampaantaljoilla, siis autoon tehdyin kiinnityksin ja ratinpäällisellä, joka myös turkista.

Nyt kesän tullen ostin etuistuimiin nupulapäälliset (selälle hyvät), joihin ompelin istuinosaan mokkapintaiset suojat koristeeksi, lisäkiinnitys tupsunauhoilla. Väreinä kaunis yhdistelmä maanläheistä vihreää ja ruskeata. Ratti sai mustan päällisen nahkäjäljitelmästä. Ihan kivan näköiset kaikki.

Kaveri ~ matkaseuraa:

Kaverinani on ollut koko ajan pikkunalle. Kun menin ostamaan autoa Herttoniemen Vehosta, otin rahojen lisäksi mukaan nallen, jolle laitoin kaulaan korun (itse asiassa käsirengasketju) ja silkkirusetin.

Aluksi asetin nallen eteen kojelaudalle, mutta se lennähti ensimmäisellä jarrutuksella alas, jolloin asetin sen etuoven avoimeen tavaralokeroon, jossa se on siitä lähtien vahtinut ajamistani ja autoani.

Ajotapa & pyrkimys turvallisuuteen:

Alusta saakka olen ajanut kaikin tavoin turvallisesti ja huolellisesti, kuin autokoulunopettaja. Musiikkia kuuntelen mieluiten cd:nä, koska siinä ei tule ärsyttäviä kohtia tai jos tulee, ei tarvitse ajaessa etsiskellä uusia kanavia, korkeintaan painaa yhtä nuolta eteenpäin. Kännykkään en puhu ajaessa ollenkaan. Jos se soi, etsin paikan, johon voi turvallisesti pysähtyä.

Sitten niistä tunnelmista:

En osannut kuvitellakaan kuinka mukava on aina lähteä ajamaan, aamulla kun on levännyt, kuunnella lempimusiikkiaan ja olla mukana liikenteessä. Aamulla ajan yleensä moottoritietä niin paljon kuin sitä riittää kaupunkiin asti. Iltaisin ajan reittiä, jossa nopeusrajoitukset vaihtelevat 60-30 km/t. On kiva ajella hiljakseen, kun kiirettä ei ole.

Samoin illalla työpäivän jälkeen oikein piristyy, kun näkee autonsa. Kun taaskaan ei pidä kiirettä, voi ajaa rauhallisesti ja ajatella niitä näitä ja pysähtyä, jos huvittaa.

Siis autossa on tunnelmaa. Se on eräs ilo elämässäni nykyään. Kyllä sen itselleni vihdoin suon ja haluan myöntää nauttivani autosta ja ajamisesta.

Helsinki, 30.5.2010
Sininen rooli