Yksin hiihtäjä

Tämä Eino Leinon runo "Yksin hiihtäjä" oli pikkusiskon löytö oikeaan aikaan oikeassa yhteydessä ja se tulee koskettamaan minua aina elämäni loppuun asti.

Minulle tärkeä henkilö, jota runoa lukiessani muistan, ei eläessään ollut millään tavoin yksin. Hänellä oli aina paljon ihmisiä ympärillään. Hän oli urheilija, metsästäjä. Silti myös hän halusi hiihtää välillä yksin, vetäytyä luontoon.

Eino Leino, Yksin hiihtäjä:

"Minä hiihtelen hankia hiljakseen.
Tuul hiljaa heittävi lunta.
Koti mullako ollut ja siskot ois
vai oisko se ollut unta?
Miten korvessa näin nyt yksinäin
minä hiihtäisin? Missä on ystäväin?

Ei, enhän mä korpea hiihdäkään
minä hiihdänhän siskojen kanssa,
koti tuolla se vilkkuvi kultainen,
tuli taasen takassansa,
emo huolella käy, eikö lapsia näy,
kun ilta jo hangella hämärtäy.

Älä murehdi turhia, äitini mun,
me tullaan, tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill' onhan villaista yllä,
ja jos kylmäksi jää sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä lämmittää.

Me hiihdämme alta ikkunan,
me katsomme salaa sisään.
Isä piippua polttelee,
emo takkahan halkoja lisää.
Hei hip hip huraa! Kaikk' kerrassaan!
Ovi auki ja äidin helmahan vaan."

(otteita Eino Leinon runosta Yksin hiihtäjä)

10.12.2009
Sininen rooli