2.1.2011

Esa Sirén: Jääkärit jatkosodassa

Jostain syystä otin tämän kirjahyllystä luettavaksi joulun alla ja luin sen muutaman illan aikana ennen joulua. Jännitin eri asioita ja tämä kirja jotenkin rauhoitti uneen. Hiivin aina toiseen huoneeseen hetkeksi lukemaan, jos en saanut muuten unta.

Kirjan nimi on oikeastaan Esa Sirén: Verinen tie, mutten halunnut blogia otsikoida noin karusti ja laitoin siihen otsikoksi Jääkärit jatkosodassa, joka on otsikkona takakannen tiivistelmässä.

Moni varmaan tuntee sotakirjoja enemmän, mutta nyt on kysymys jatkosodan jääkärijoukoista, ja tämä sota alkoi kesällä 1941. Majuri Adolf Ehrnrooth oli kirjan tapahtumien keskeinen henkilö (taustalla, kirjan päähenkilöt ovat asia erikseen) ja johti ns. koukkaustaisteluita.

On kysymys myös kevytosasto kuuden tiedustelupartiosta. Tämä kevytosasto taisteli monin verroin ylivoimaista vihollista vastaan. Tositapahtumista en ihan tarkkaan tiedä. Kuitenkin takakannen esittelyn mukaan se perustuu pitkälti tositapahtumiin.

Naisten lukemana sotaromaaneista parhaita kai ovat ne, joissa naiset ovat mukana eri tehtävissä ja hiukan romansseja mukaan ripoteltuna, mutta tässä oli miehinen näkökulma.

Kuitenkin kirja oli taas naisellekin opettava siinä, että sodan aikana jouduttiin sotaan, jouduttiin pois kodeistaan (Karjalassa) ja jouduttiin elämään kaiken kauheuden keskellä.

Sitten on rauhan aikoja, joina paineet ovat ihan erilaiset, mutta siltikin usein inhimilliset. Kauhua, pelkoa ja surua herättäviä menetyksiä ei ole koko ajan, tai uhkaamassa joka aamu herätessä.

Sirén tuo hyvin roolihenkilönsä esiin, heidän luonteensa ja rohkeutensa. Aina aika ajoin kaveri meni vierestä ja silloin sodan todellisuus kohtasi toisella tavalla.

Julkaisutiedot:

Esa Sirén: Verinen tie (Jääkärit jatkosodassa)
Gummerus, Jyväskylä 2008

Helsinki 2.1.2011
Sininen rooli

Ei kommentteja: