Kjell Westö, kirjat "Isän nimeen" ja "Leijat Helsingin yllä"

Osin sattumalta ja osin tarkoituksella olen lukenut kolme Kjell Westön kirjaa joulun jälkeen ja neljä hänen kirjaansa yhteensä.

Nyt neljän kirjan jälkeen voi sanoa, että aluksi aina käy samoin. Hiukan tuskastuu alkupuolella, kun hän sinkoilee henkilöstä toiseen, aikakaudesta toiseen ja on kuin lukisi vierasta kieltä, pitää olla tarkkana, että saa jotain tolkkua.

Sitten juonen jatkuessa illasta toiseen odottaa, että pääsisi jatkamaan, alkaa elää muiden elämää mielikuvituksessaan. Kun sitten saa kirjan loppuun, tuntuu että mitäs nyt tekisi, kun ei voi jatkaa lukemista.

* * *

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kuudes painos / Teos ilmestyi ensimmäisen kerran
Kustannusyhtiö Otavan julkaisemana 1996
Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2003
Ruotsinkielinen alkuteos: Drakarna över Helsingfors
Käsikirjoituksen suomentanut Arja Tuomari

Tässä kirjassa kerrotaan jälleen jonkin suvun tarinaa kolmessa polvessa. Siinä keskitytään paljon tuohon kolmanteen sukupolveen ja taas välillä harmistuu siitä, että osa porukasta ei osaa välillä "ryhdistäytyä" elämässään, toisaalta tuntee empatiaa juuri siksi, että virheitä tehdään.

Sitten lopussa ihmisten elämäntarinat jälleen loksahtavat jotenkin tasapainoon ja monille asioille löytyy tarkoitus, ei kaikille kuitenkaan.

Sitaatti, sivulla 182:

"Asia on näin:
Kun joidenkin elämä ampaisee vauhtiin, toisten elämä alkaa tuntua hiukan... liian yksiselitteiseltä. Paljaalta elämältä. Äkkiä mutta kuitenkin hitaasti: ikään kuin Sisyfos huomaisi moottorin sammuneen kesken ylämäen, tuntisi kuinka vauhti hidastuu ja tietäisi miten kaikki päättyy, hän alkaa liukua taaksepäin.

Juuri näinä vuosina labradorinnoutaja Jimbo seisoo joskus keskellä olohuonetta... ällistynyt ilme mustilla koirankasvoillaan aivan kuin se haluaisi kysyä: minne kaikki oikein häviävät?

Juuri noina vuosina Benita alkaa kuoria perunoita mahdollisimman täydellisesti. Hitaasti, hitaasti hän kuorii aivan kuin olisi unessa. Perunoista tulee pieniä ja kauniin pyöreitä, mutta päivällinen siirtyy viidestä puoli kuuteen ja lopulta puoli seitsemään.

Kaikki alkaa olla jotenkin kolakan tuntuista, Riku aistii sen kyllä. Hän katsoo Henrikiä ja Benitaa ja on näkevinään kaksi ihmistä, jotka kaipaavat pois tietämättä minne he oikeastaan kaipaavat."

* * *

Kjell Westö: Isän nimeen
Neljäs painos / Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2000
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka: Norhaven Paperback A/S, Viborg, Tanska 2002
Ruotsinkielinen alkuteos: Vådan av att vara Strake
Käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen

Tästä kirjasta pidin tosi paljon. Siinä ihmiset toteuttavat itseään. He poikkeavat massasta, uskaltavat tehdä omia juttujaan.

Päähenkilön isä kalastaa, kirjoittaa kirjoja kalastamisesta ja harjoittelee moukarinheittoa ja keksii keinoja parantaa tulostaan koko elämänsä ajan.

Ja hänen äitinsä uskaltaa olla oma itsensä. Hänelläkin oli omat juttunsa, jotka hän haluaa pitää itsellään. Pää pystyssä, jos on vaikeuksia. Molemmat antavat toisilleen tilaa.

Päähenkilö itse juoksee, juoksee pitkin Vuosaaren rantoja ja kallioita koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan, silloin kun hän ei ole koulussa tai kavereidensa kanssa. Varsinkin lapsena hän kalastaa isänsä kanssa, ihan intohimoisesti vieläpä.

Sitaatit, sivulla 428:

"Kahdentoista kuukauden ajan minulla on ollut intohimo: olen kertonut teille nämä tarinat.

Olen parhaani mukaan yrittänyt välittää teille ne kaikessa kauneudessaan ja surumielisyydessään ja julmuudessaan; olen halunnut että te tuntisitte ne kuin käden kosketuksen ihollanne.

Mutta minua kalvaa itsepintainen epäilys, että niin Leo kuin Wernerkin olisivat kertoneet ne paremmin."

* * *

"Isäni piti siitä miten rajakuukaudet rikkoivat kaikki sopimukset ja heittelehtivät sen sijaan äärimmäisyydestä toiseen, niinkuin elämäkin tekee. Kerran - muistan että olin asunut Helsingin keskustassa vajaan vuoden - hän sanoi minulle, että me ihmisetkin olemme samaa maata.

Mekin haluamme oikeastaan heittelehtiä edestakaisin, liikkua ääripäästä toiseen, etsiä omia rajojamme ja ylittää ne; sisimmässämme me olemme kuin luonto, me olemme kaaos, jonka ankara teknokraattikasvoinen jumala on pakottanut hyvin piilotettuun salalokeroon, me olemme vaarallista taidetta, jota oma sisäinen sensuurikomiteamme ei halua katsottavan."

* * *

Westön kirjoissa tapahtuu tosi paljon ja vilahtelee ihmisiä. Nämä lainaukset edustavat pisaraa meressä. Olin kuitenkin tyytyväinen löytäessäni ne näin jälkeenpäin.

Helsinki, 17.2.2010
Sininen rooli