31.8.2010

Sofi Oksanen: Puhdistus

Hyvin monet ovat lukeneet jo tämän kirjan. Kirjaa on kehuttu ja palkittu. Siksi odotin siltä paljon.

Luin kolmena iltana nuo 380 sivua. Yllätyin itsekin, että kirjan loputtua tuli levoton ja hiukan tyytymätön olo. Menestysromaani ja olin tyytymätön.

Kirjan alussa ja puoleen väliin asti ajattelin, että kyllä asiat korjaantuvat, koska ajat tulivat paremmiksi ja maa itsenäistyi. Niin ei varsinaisesti käynytkään, vaan vielä kolmaskin naissukupolvi joutui kokemaan kovia.

Poikkeuksellista tässä romaanissa on se, ettei vain kerrota naisten alistamisesta ja hyväksikäytöstä kaikkine ääri-ilmiöineen, vaan lopussa myös alistetut ja kiusatut naiset yllättävät. He osoittavat, ettei väkivalta (ja vastaväkivalta) ole ainoastaan miehille mahdollinen, eikä se ole sidottu sukupuoleen.

Sitaatti kirjan alkulehdeltä - kirjailijan valinta:

"Kaikki on vastausta, tietäisipä vain kysymyksen"
Paul-Eerik Rummo

Nyt on kulunut kolme päivää kirjan lukemisesta ja voi sanoa, että kyllä se oli hyvä kirja. Mestarillinen.

Julkaisutiedot
Sofi Oksanen: Puhdistus
Romaani - Kolmas painos
Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki
WS Bookwell Oy Juva 2008

* * *

On sellainen tunne, että haluaisi esittää monia kysymyksiä kirjailijalle aiheesta, tai saada asiasta enemmän tietoa muista lähteistä. Jos pysyy naisten kokemuksissa, haluaisi ainakin tietää miten asiat olivat heti maan itsenäistymisen jälkeen.

Tuolloin Suomestakin mentiin laivalasteittain Viroon, osa edullisen laivamatkan, verovapaan tavaran tai vain uuden ja lähellä olevan turistikohteen perässä. Osa sitten meni muuten, tässä syitä erittelemättä, tai loppujen lopuksi niitä edes tietämättä.

* * *

Kuuntelin kirjan julkistamisen aikoihin Sofi Oksasen haastattelun TV:ssä. Hän vastaili toimittajalle yllättävän kypsällä tavalla, ollakseen noinkin nuori henkilö. Sama viisaus huokuu kirjasta.

Helsinki 31.8.2010
Sininen rooli

25.8.2010

Andreï Makine: Ranskalainen testamentti

Muistin väärin. Olinkin lukenut kirjan jo vuosia sitten. Nyt luin sen toisen kerran.

Kirja on kiehtova, mutta kuitenkin karu. Se kertoo erään miehen tarinan, ja hänen isoäitinsä tarinan, alkaen pienen pojan elämästä Venäjällä. Toista pääroolia esittää hänen isoäitinsä, joka syntyi Ranskassa ja oli ranskalainen, mutta sodan aikana ajautui Venäjälle ja jäi sinne lopuksi elämäänsä.

Poika, hänen lapsenlapsensa, pääsi Ranskaan myöhemmässä elämässään ja valmisteli isoäitinsä paluuta kalustaen hänelle huonetta yli puolen vuoden ajan.

Venäläisen kulttuurin vertaaminen ja sen peilaaminen ranskalaiseen kulttuuriin ja elämään tekee kirjasta analyyttisen vastakkainasettelun. Venäläinen puoli kuvaa karuutta ja kovaa elämää, rankalainen puoli on pehmeämpi, ruusuisempi, muttei vailla ongelmia sekään.

Kirjassa sivutaan paljon sodan julmuuksia, samoin yhteiskunnan ja maailman erilaisuutta sata vuotta sitten. Ja silti samaa on. Ihminen on sama, ja mukautuu aikansa olosuhteisiin aina. Muutakaan mahdollisuutta ei ole, siinä selkeä syy.

Ranskalainen perintö tulee kertomuksina isoäidin parvekkeella vuosien aikana, mutta suurin yllätys odottaa pitkään aikaansa.

Sitaatti isoäidin elämästä

"Fjodor palasi, mutta ei lännestä ja alkukesästä niin kuin valtaosa sotilaista, vaan Kauko-idästä ja syyskuussa Japanin tappion jälkeen...

Jos Charlotte olisi ottanut hänet vastaan huoneensa kynnyksellä, jos Fjodor olisi avannut oven ja astunut sisään, niin kuin Charlotte oli jo kauan kuvitellut ja niin kuin kaikki sodasta palaavat sotilaat tekevät elämässä tai elokuvissa, silloin Charlotte olisi varmaan huudahtanut, rynnännyt miehen luo ja tarrannut asetakin vyöhön ja itkenyt...

Mutta Fjodor ilmestyikin näkyviin hyvin kaukaa, antoi tunnistaa itsensä vähitellen... He eivät juosseet, eivät vaihtaneet yhtään sanaa, eivät syleilleet. He luulivat kävelleensä toisiaan kohti ikuisuuden.

Pysähtyessään miehensä luo Charlotte heilutti hiljaa tillikimppuaan. Fjodor nyökkäsi kuin sanoakseen: "Niin, niin, minä ymmärrän"... Hänellä ei ollut mitään hienoa vyötä, vain remmi ja siinä tummentunut pronssisolki. Hänen saappaansa olivat tomusta punaiset".

Sitaatti valokuvien ilmeestä...

"Sillä nuo naiset tiesivät, että ollakseen kauniita heidän tuli ennen sokaisevaa salamaa lausua salaperäiset ranskalaiset tavut, joiden merkityksen vain harvat heistä tiesivät: pe-tite-pomme...pieni omena. Ja kuin taikaiskusta suu ei venynytkään huvittavan autuaaksi eikä jännittynyt ahdistukseen tai irvistykseen vaan pyöristyi suloisesti. Se kirkasti koko kasvot... se jalosti piirteet, jätti kuvaan muinaisten päivien viipyilevän valon"

Julkaisutiedot
Andreï Makine: Ranskalainen testamentti
Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva 1996
Ranskankielinen alkuteos: Le Testament de France
Éditions Mercure de France 1995
Suomentanut Annikki Suni

Kirja on lukemisen arvoinen.

Helsinki 25.8.2010
Sininen rooli

14.8.2010

On hetkiä ja hetkiä ~ voiman tuntoa ja päinvastoin

Yksi päivän parhaita hetkiä on koko aikuisajan itselleni ollut aamukahvin aika. Kahvi on pantu porisemaan. On tulossa tukka märkänä ja aamutakki päällä suihkusta ja kahvin tuoksu tulee keittiöstä.

Monille aamukahviin ehdottomana kuuluu päivän lehti. Itse haluan sysätä kaikki maailman uutiset tuona hetkenä syrjään ja pidättäytyä aamulla avaamasta päivän lehteä, meillä päin se on monilla Helsingin Sanomat. Haluan pitää tuon hetken maailman menosta puhtaana.

Korkeintaan haen oman kalenterini ja merkitsen siihen joitain asioita mitä pitää muistaa, yleensä ne kotioloissa ovat jonkin pikku työn hoitaminen. Sitten katselen pihalle. Orava saattaa juoksennella puissa, linnut lennellä ja laskeutua välillä pihalla naukkaisemaan maasta jotain, mitä en erota. Tuuli suhisee puissa, aina niissä on jotain liikettä.

Tänä kesänä, helteestä huolimatta en ole mennyt joka aamu ulos syömään juuri tuonne pihalle, mutta kun säät kylmenevät, on haastetta mennä esimerkiksi viikonloppuna ulos kahvitarjottimen kanssa. Jos on oikein hyisen viileätä, varustautuneena säärenlämmittimillä ja jokin jakku tai pieni takki aamutakin päällä. Siinä voi sitten antaa raikkaan ilman raikastaa ajatuksia.

Voiman tunto omasta jaksamisestaan...

Voiman tunto omasta jaksamisestaan on aamulla huipussaan. Kaikki asiat tuntuvat niin selkeiltä ja voi antaa monia haasteita itselleen. Eri asia on sitten kuinka moni asia niistä toteutuu. Osa kuitenkin toteutuu.

Helsinki 14.8.2010
Sininen rooli

12.8.2010

Petri Tamminen: Muistelmat

Sain  kirjan lainaksi työkaveriltani ja vietin eilen illalla ja tänään rentouttavia hetkiä, kun luin tämän "lyhytproosan ja lakonisen huumorin mestarin" muistelmat, jotka hän kirjoitti 37-vuotiaana.

Nämä muistelmat ehkä jaksaisi yläasteen luokkakin kevyesti lukea. Toisaalta en ole ihan varma, pitääkö jo olla nuori aikuinen (18-25) vai aikuinen henkilö, että tuo lakoninen lyhytproosa parhaiten uppoaa ja naurattaa.

Valitsin kolme lainausta:

Baarissa vähän ennen kotia

"Seisoin hotellihuoneen ovella ja katsoin vasemmalta oikealle. Kaikki mitä jäi, oli toisen. Käynnistin auton ja ajoin kotiin. Tuulilasinpyyhkijät viuhkuivat, tuuletin ulisi ja radiosta tuli kahden tunnin keskustelu häpeästä. Lausuin huolellisesti: 'Apinain kuningas palaa kotiin.' Loppumatkan olin hiljaa, 600 kilometriä. Puoli kilometriä ennen kotia pidin baarissa tauon. Istuin, join coca-colaa ja katselin tyhjää salia"....

Naapuriauton ihmiset

"Kaislat kahisivat veneen kyljissä. Auto seisoi auringonpaisteessa. Ajoimme kaupunkiin. Loppumatkasta jono mateli. Istuin takapenkillä ja katsoin läheltä naapuriauton ihmisiä. Kun auto lähti liikkeelle, tiesin, etten näkisi heitä enää koskaan. Puolen minuutin kuluttua he olivat vierellä taas."

Hetket ruokalan ovissa

"Kuljimme joka päivä ruokalan ovissa. Pomo avasi ensimmäisen oven ja minä nyökkäsin. Minä avasin toisen oven ja pomo nyökkäsi. En puhunut jokapäiväisistä kohtaamisista kotona. En usko, että pomokaan puhui".

Tuskin Petri T. pahaa tykkää, että annoin kolme näytettä. Brändäystä se hänen kaikille kirjoilleen on. Hän on julkaissut myös Elämiä 1994, Miehen ikävä 1997, Väärä asenne 2000, Piiloutujan maa 2002. Noita muita en ole lukenut.

Julkaisutiedot: Petri Tamminen: Muistelmat
@Petri Tamminen
ja Kustannusosakeyhtiö Otava
Painopaikka Otavan kirjapaino, Keuruu 2004

Rentouttavaa huumoria, suosittelen.

Helsinki 12.11.2010
Sininen rooli

11.8.2010

Andreï Makine: Vain rakkaus

Kun lainasin kirjan kirjastosta, kaipasin kevyempää lukemista kaikkien sota-aiheisten kirjojen jälkeen, joita alkukesänä osui käsiini. Nimi petti. Tämäkin osoittautui sota-aiheiden jatkumoksi...

Hyvä kirja olikin. Siinä on rakkaustarina, joka ei ole ihan tavallinen.

Ensimmäinen ote jo kannesta:
"Silti nämä kaksi rantaa ovat yhtä ja samaa maailmaa, eikä sen näkeminen vaadi muuta kuin että nousee seisomaan varpailleen."

Toinen ote sisäsivuilta, jo kirjan loppupuolelta, kun päähenkilön elämä on aika lailla toista kuin 16-vuotiaana kirjan alussa:

"Olen nyt cocktailtilaisuudessa muiden osallistujien kanssa ja yritän ymmärtää, millä tavoin ajattelutavat ja käyttäytymismallit ovat muttuneet (25 vuoden aikana)...

...Ymmärtää ennen kaikkea, minkä vuoksi nuo muutamat sanat hänestä ovat täysin vanhentuneita. Näistä ihmisistä, jotka juovat, hymyilevät, syleilevät, nauravat, vaihtavat käyntikortteja. Salin keskellä näkyy ydinjoukko, tummiin pukuihin pukeutuneet kansainvälisen konferenssin osanottajat, jotka ovat tulleet keskustelemaan kestävästä kehityksestä... Ympärillä heidän suojanaan pyörii sihteereitä ja lehdistöavustajia. Televisioryhmän kaksi kameraa raivaa hitaasti tietä tungoksen halki"...

Sitten... On parempi, että kirjoitan suoraan tiivistelmästä:
"Toisin kuin Andreï Makinen romaanit yleensä, Vain rakkaus ei sijoitu kauas Ranskan tai Venäjän historiaan. Se kurkottaa Angolaan, 1970-luvulle maan itsenäistymisen vuosiin sekä kylmän sodan jälkeiseen aikaan 25 vuotta myöhemmin. Romaani kuljettaa lukijaansa historian takapihoilta etulinjaan. Afrikasta Kuubaan ja Siperiaan."

Tuo rakkaustarina on sotilaan ja opiskelijatytön. Sotilas jatkaa sotaansa ja opiskelijatyttö ajautuu naimisiin diplomaatin kanssa. He kohtaavat myöhemmin elämässään. Rakkaus ei ole kuollut, mutta esteet ovat jäljellä.

Kirjan kerronta on realistista ja aiheuttaa lukijassa surua, sodan raakuudesta, vallan ja valtapelien kovuudesta ja epäinhimillisistä kuvioista sodan ja vallan taisteluissa. Pieni ihminen kärsii eniten, sotilas paatuu ja johtajien vallanhimo ja taistelu tilanteen herruudesta ja oman nahan säilymisestä samalla kylvävät surua ja kuolemaa.

Tulee mieleen kuinka paljon helpompaa on elää oikeudenmukaisemmassa maailmassa, lakien edes jotenkin hillitessä ihmisten mustia puolia.

Elämän tuska on silti aina olemassa. Tuskalla on vain eri muodot. Rauhanomaisen elinympäristön tuska on kevyempää, niin ainakin luulisi.

Kirjailijasta vielä:

Venäläissyntyinen kirjailija ja filosofian tohtori Andreï Makine (s. 1957) nousi kuuluisuuteen romaanillaan Ranskalainen testamentti. Muita teoksia ovat: Vernälaisiä unelmia, Ruhtinattaren rikos, Idän sielunmessu, Elämän musiikki, Maa ja taivas sekä Veera.

Kannattaa lukea, itse aioin lukea jotain noista muista.

Helsinki 11.8.2010
Sininen rooli

3.8.2010

Skootteri

Skootteri on suomalaisen näkökulmasta nuorison ajopeli. Toisin voisi olla. Ajatella tätäkin kesää Suomessa.

Kun skootterin selkään istuu, asettelee kypärän päähänsä ja polkaisee kaasua, alkaa uusi kokemus.

Kuin saisi siivet jaloilleen ja päänuppi tuulettuu. Ylimääräiset paineet lähtevät taivaan tuuliin. Olo rentoutuu.

Silti haastetta riittää. Sitä on nytkin liikenteessä kuin kuka tahansa muu yhteisillä säännöillä pelaaja. Väistät, annat tietä, menet, kun sinulla on etuajo-oikeus. Noudatat nopeussääntöjä. Olet kunnon kansalainen.

Kuitenkin tuo meno on niin erilaista. Voi sanoa ajavansa tukka hulmuten Suomen kesässä.

Esteitä skootterin hankkimiselle on. Mikään taloyhtiö ei salli talvivarastointia kellarissaan bensiinikäyttöiselle ajopelille. Täytyy vuokrata hallista paikka talveksi. Tai sitten täytyy ottaa riski ruostumisesta, jos omalle pihalle voi laittaa pressun alle. Maalla tuota ongelmaa ehkä ei ole eikä omakotitaloissa. 

Tuo ahaa-elämys tuli lauantaina, kun olin oman perheen kanssa shoppailemassa, ja polkupyörien ohi urheiluliikkeessä kulkiessa katse osui skoottereihin. Tarjoushinnat olivat joihinkin kalleimpiin, urheilukäyttöön tehtyihin polkupyöriin verrattuna puolta edullisemmat.

Eipä sitä tiedä, vaikka joskus minäkin skootterin ostan...

Helsinki 3.8.2010
Sininen rooli