Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi Antti Tuurin kirjan Kylmien kyytimies vuonna 2007. Taisin ostaa ja lukea sen jo silloin. Nyt kesällä näin kirjan pokkarina kaupassa, ostin ja luin jälleen.
Tuo on puhdas sattuma, että kirjahyllyymme on nyt siunaantunut kaksi samaa kirjaa. Huomasin vahingon kirjan edetessä, mutta ajattelin, että on vain terveellistä aika ajoin palauttaa lähes 100 vuoden takaisia tapahtumia mieleen Suomen sisällissodasta.
On hyvä muistaa nykypäivän turhautumien keskellä ja teknologian kulta-aikana, että tuo raaka, luokkavihaa täynnä oleva sisällissota oli todellisuutta meidän isovanhemmillemme (tai iso-isovanhemmille).
Antti Tuuri kirjoittaa "fiktiota tositapahtumien raameissa" ja saavuttaa sodan tapahtumista karun, mutta inhimillisen näkökulman.
Päähenkilönä on Jussi Ketola Kauhavalta, joka pakotetaan 1918 asella uhaten Tampereen junaan. Hän joutuu kylmien kyytimieheksi, joka tarkoittaa hevosmieheksi kuljettamaan rintamalta kaatuneita ja haavoittuneita.
Ketolalla on kokemuksia Kauhavan lisäksi Amerikasta. Hän oli ollut jonkin aikaa Amerikassa töissä ja siirtolaisena ennen sotaa.
Ketola oli "riippumaton", mutta määrättiin valkoisten joukkoihin. Hän puolusti luokkavihan hetkenä puoleen katsomatta ihmistä, joka tekee kirjasta ainutlaatuisen.
Sitaatti takakannesta:
"Pitelin kädessäni valkoista nauhaa, jonka Virkkala minulle oli antanut. Virkkala kysyi, olinko punaisten puolella tässä sodassa. Sanoin uudelleen, etten ollut kenenkään puolella..."
Wikipedia: Tampereen taistelu 16. maaliskuuta – 6. huhtikuuta 1918
Kirja sopii luettavaksi aikuiselle henkilölle, ei liian nuorelle.
Helsinki 21.7.2010
Sininen rooli
16.7.2010
Tupsukansan koti ~ Teekkarikylä ja muu Suomi
”Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa”. Teoksen kirjoittajat Panu Nykänen ja Iina Kohonen kertovat tupsukansan vaellusvuosista Lönnrotinkadun Polilta kohti Otaniemeä yli 50 vuotta sitten.
Kirjasta tuli Aalto-yliopiston uudistuksen myötä historiallinen. Vain 50-vuotta teekkarit saivat hallita Otaniemeä. Nyt he jakavat kylänsä kahden muun kampuksen opiskelijoiden kanssa.
Mikäli itse olen huomannut, he ottivat uudet tulokkaat hyvin vastaan. Hymyilivät aluksi hyväntuulisesti uudelle Aalto-yliopiston modernille logolle, joka korvasi heidän aikaisemman TKK-logonsa. Yhdistymisen myötä heidän tiedekunnastaan tuli: TKK - Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu.
Olin maksamassa häätilan vuokraa Otaniemen teekkareiden opintotoimistolla vuonna 2005 ja silmääni osui kirja "Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa". No, ostin tuolloin kirjan häälahjaksi pojalleni ja hänen tulevalle vaimolleen.
Teekkarikylä oli tullut tutuksi jo siihen mennessä. Nuoripari oli asunut jo jonkin aikaa Teeekkarikylän perheasunnossa. Häät pidettiin keskellä Teekkarikylää sijaitsevassa Servin mökissä, joka on yksi teekkareiden ruokapaikoista arkisin.
Heidät olisi myös vihitty Otaniemen kappelissa, mutta se oli silloin remontissa. Sen sijaan toinen heidän lapsistaan kastettiin ko. kappelissa. Kappelille erikoista on se, että alttaritauluna on kallioinen metsä.
Juuri ennen häitä teekkarit olivat Vappuna muunnelleet maalilla Teekkarikylä-kylttiä, pohjoisesta päin tultaessa olevaa. Sain toimiston henkilökunnan kanssa sen kuntoon ennen häitä ja siinä luki jälleen mitä pitikin. Samalla selvisi myös, että aikoinaan kyltit lahjoitti kylälle silloinen Tiehallitus.
Toisaalta aina kekseliäät teekkarit ovat sen jälkeen tehneet itse aidon näköisen kyltin "Teekkarikylä ja muu Suomi", lähdettäessä kylästä suuntaan "Pohjoinen". Ajoin eilen viimeksi ohi, mutten muistanut tarkistaa onko se vielä siinä. Tuo kyltti on melko harmiton.
Olen katsellut mennen tullen teekkareiden elämää. Minulla on heistä, oman perheen teekkari mukaan lukien, pelkästään myönteistä sanottavaa.
Tässä linkit historiallisista käänteistä:
Aika jyrää ihmisten ja ilmiöiden ohi. Toisaalta pysähtyneisyyskään ei ole hyvä.
Jos katsoit tuon kirjan PDF-esittelyn (yllä), huomasit kuinka lyhyt aika siitä on, kun teekkarit raivasivat uudisraivaajan ottein teekkarikylänsä Otaniemeen ja muuttivat sinne aikaisemmista tiloistaan Helsingin keskustasta, Lönnrotinkadun Polilta.
50 vuoden aikaheilahdus ja nyt Aalto-yliopisto kilpailee muiden maailman yliopistojen tavoin edelleen taloudellisesti olemassaolostaan, mutta samalla opiskelijoistaan kansainvälisesti.
Helsinki 16.7.2010
Sininen rooli
Kirjasta tuli Aalto-yliopiston uudistuksen myötä historiallinen. Vain 50-vuotta teekkarit saivat hallita Otaniemeä. Nyt he jakavat kylänsä kahden muun kampuksen opiskelijoiden kanssa.
Mikäli itse olen huomannut, he ottivat uudet tulokkaat hyvin vastaan. Hymyilivät aluksi hyväntuulisesti uudelle Aalto-yliopiston modernille logolle, joka korvasi heidän aikaisemman TKK-logonsa. Yhdistymisen myötä heidän tiedekunnastaan tuli: TKK - Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu.
Olin maksamassa häätilan vuokraa Otaniemen teekkareiden opintotoimistolla vuonna 2005 ja silmääni osui kirja "Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa". No, ostin tuolloin kirjan häälahjaksi pojalleni ja hänen tulevalle vaimolleen.
Teekkarikylä oli tullut tutuksi jo siihen mennessä. Nuoripari oli asunut jo jonkin aikaa Teeekkarikylän perheasunnossa. Häät pidettiin keskellä Teekkarikylää sijaitsevassa Servin mökissä, joka on yksi teekkareiden ruokapaikoista arkisin.
Heidät olisi myös vihitty Otaniemen kappelissa, mutta se oli silloin remontissa. Sen sijaan toinen heidän lapsistaan kastettiin ko. kappelissa. Kappelille erikoista on se, että alttaritauluna on kallioinen metsä.
Juuri ennen häitä teekkarit olivat Vappuna muunnelleet maalilla Teekkarikylä-kylttiä, pohjoisesta päin tultaessa olevaa. Sain toimiston henkilökunnan kanssa sen kuntoon ennen häitä ja siinä luki jälleen mitä pitikin. Samalla selvisi myös, että aikoinaan kyltit lahjoitti kylälle silloinen Tiehallitus.
Toisaalta aina kekseliäät teekkarit ovat sen jälkeen tehneet itse aidon näköisen kyltin "Teekkarikylä ja muu Suomi", lähdettäessä kylästä suuntaan "Pohjoinen". Ajoin eilen viimeksi ohi, mutten muistanut tarkistaa onko se vielä siinä. Tuo kyltti on melko harmiton.
Olen katsellut mennen tullen teekkareiden elämää. Minulla on heistä, oman perheen teekkari mukaan lukien, pelkästään myönteistä sanottavaa.
Tässä linkit historiallisista käänteistä:
- Kirjan esittely (PDF): Tupsukansan koti – yli 50 vuotta Teekkarikylän historiaa
- Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
- Aalto-yliopisto
Aika jyrää ihmisten ja ilmiöiden ohi. Toisaalta pysähtyneisyyskään ei ole hyvä.
Jos katsoit tuon kirjan PDF-esittelyn (yllä), huomasit kuinka lyhyt aika siitä on, kun teekkarit raivasivat uudisraivaajan ottein teekkarikylänsä Otaniemeen ja muuttivat sinne aikaisemmista tiloistaan Helsingin keskustasta, Lönnrotinkadun Polilta.
50 vuoden aikaheilahdus ja nyt Aalto-yliopisto kilpailee muiden maailman yliopistojen tavoin edelleen taloudellisesti olemassaolostaan, mutta samalla opiskelijoistaan kansainvälisesti.
Helsinki 16.7.2010
Sininen rooli
4.7.2010
Tommy Tabermann: Vernazzan valot
Tommy Tabermann oli omimmillaan ruonoudessa, mutta kirjahyllystäni löytyy yksi hänen romaaninsa, josta lainaus.
"Siitä on vuosia, kun olen viimeksi itkenyt. Olen pitänyt itkua loitolla kuin sutta tulen avulla. Aina kun se on hiipinyt lähemmäksi, olen lisännyt nuotioon muutaman risun... Itku tulee ja pesee pois kaiken turhan. Jäljelle jää vain tyyni ilo tai tyyni suru... Anteeksi että itken. Minä olen vain niin surullinen ja iloinen. En tiedä kumpaa enemmän, sillä kyyneliin ei ole kirjoitettu mistä ne ovat kotoisin"
(Tommy Tabermann, Vernazzan valot, Gummerus Jyväskylä 2004)
Kirja kertoo Veronicasta ja Mikaelista. He ovat vuosien ajan uneksineet tekevänsä matkan Vernazzaan, jossa muuan unelma toteutuisi. Mutta odotuksella on hintansa: Veronica, vahva ja itsenäinen taiteilija, on sairastunut outoon tautiin, joka on tehnyt hänestä mykän ja liikuntakyvyttömän. Mikael tietää mikä taudin oikea nimi on, ja se on rakkauden puute.
Vernazzan valot on kirpeä ja kaunis kertomus rakkaudesta, sen puutteesta, vapaudesta ja sitoutumisesta.
Tässä linkki Tommy Tabermannin verkkosivulle. Sitä varmaan sopii näyttää, koska hän on itse siihen valinnut mitä lukijoille näyttää ja kertoo itsestään: http://www.tommytabermann.net/index2.htm
Helsinki 4.7.2010
Sininen rooli
"Siitä on vuosia, kun olen viimeksi itkenyt. Olen pitänyt itkua loitolla kuin sutta tulen avulla. Aina kun se on hiipinyt lähemmäksi, olen lisännyt nuotioon muutaman risun... Itku tulee ja pesee pois kaiken turhan. Jäljelle jää vain tyyni ilo tai tyyni suru... Anteeksi että itken. Minä olen vain niin surullinen ja iloinen. En tiedä kumpaa enemmän, sillä kyyneliin ei ole kirjoitettu mistä ne ovat kotoisin"
(Tommy Tabermann, Vernazzan valot, Gummerus Jyväskylä 2004)
Kirja kertoo Veronicasta ja Mikaelista. He ovat vuosien ajan uneksineet tekevänsä matkan Vernazzaan, jossa muuan unelma toteutuisi. Mutta odotuksella on hintansa: Veronica, vahva ja itsenäinen taiteilija, on sairastunut outoon tautiin, joka on tehnyt hänestä mykän ja liikuntakyvyttömän. Mikael tietää mikä taudin oikea nimi on, ja se on rakkauden puute.
Vernazzan valot on kirpeä ja kaunis kertomus rakkaudesta, sen puutteesta, vapaudesta ja sitoutumisesta.
Tässä linkki Tommy Tabermannin verkkosivulle. Sitä varmaan sopii näyttää, koska hän on itse siihen valinnut mitä lukijoille näyttää ja kertoo itsestään: http://www.tommytabermann.net/index2.htm
Helsinki 4.7.2010
Sininen rooli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
