Kävelin eilen ruokatunnilla pitkin meren rantaa Katajanokalla. Kevään merkit olivat selvät.
Viking-terminaalin ja sisäänajoportin jälkeen tulee viheriö, jossa monet käyvät haistelemassa merta ja tuulia. Näkymä on suoraan avomerelle ohi Suomenlinnan ja muiden lähisaarien.
Jäälautat ja hileet, isommat ja pienemmät liikkuivat kovaa vauhtia tuulen voimasta itään. Liikuttavinta oli se, että pari kolme jäälauttaa oli täynnä lintuja, jotka selvästi riemuitsivat vauhdista. En osaa sanoa oliko se 5 km/t vai mitä. Liike oli ihan selkeä.
Aurinko paistoi täydeltä terältä lämmittäen. Tuli sellainen tunne, että kyllä ne kevät ja kesä sieltä tulevat.
Vastakohtana töiden jälkeen kävelin Kaisaniemen kohdalla itäisellä puolella rautatietä. Silloin havahtui puolestaan siihen, että ihmiset ylittivät jään Kaisaniemestä Siltasaaren rantaan. Minä en olisi mennyt enää.
Nyt minulla on mahdollisuus uusia kävely Katajanokan rannalla, koska ruokatunti alkoi juuri. Katajanokka - Skatudden (www.skatta.fi)
Helsinki, 25.3.2010
Sininen rooli
22.3.2010
Talvinen Korkeasaari ja kahvila Kampela
Sunnuntai-iltapäivä kului miellyttävästi hyvässä seurassa, kevään jo tehdessä tuloaan. Kun lasten kanssa suunniteltiin lähtöä lauantaina, Korkeasaari nousi ykköseksi.
Sunnuntaiksi sää oli lämmennyt. Edellisinä päivinä satanut lumi oli sohjona parkkipaikalla ja kävelytie Mustikkamaan ja Korkeasaaren sillan välillä oli jo hiekkainen ja vesilätäköitä oli paikoin, vain reunoissa jäätä.
Pulkka vaihtui Korkeasaaren portilla rattaiksi ja se oli kolmivuotiaan kannalta hyvä, koska teimme kierroksemme 1,5 tunnissa.
Nyt talvella monet eläimet olivat sisätiloissa ja osa saarta oli remontissa ja eristetty yleisöltä. Katsomista riitti silti.
Leijona, leopardi ja osa muista kissaeläimistä olivat paikalla. Pikkupeurat herättivät ihastusta, samoin pikku apinat. Lintuja löytyi Afrikka-talosta monenlaisia ja monivärisiä, myös tosi äänekkäitä papukaijoja ja se oli lapsista hauskaa.
Seurueemme kahdeksanvuotias kuvasi omalla kännykkäkamerallaan, kolmivuotias vanhalla digikameralla, perheen isä uusimmalla ja parhaimmalla kameralla ja vain pikkutyttöjen äiti oli tällä kertaa kuvaamatta, vaikka kännykässä olikin kamera.
Muut kuvasivat eläimiä. Minä sensijaan otin omalla kamerallani muutaman kuvan heistä, 4-henkisestä perheestä. He olivat niin reippaan näköisiä talvisella taustalla. Otin minäkin muutamasta vauvapeurasta kuvia, jotain 4-6 kuvaa.
Parkkipaikka oli täynnä, kun saavuimme Mustikkamaalle, mutta kun kiirehdimme poispäin Korkeasaaren siltaa pulkkaa hakemaan, joka oli säilytyksessä ja paikka meni kiinni, olimme lähes viimeisiä, jotka lähtivät saaresta.
* * *
Ajoimme Mustikkamaalta Kahvila Kampelaan, joka on Vuorsaaren Uutelassa. Itse käyn kahvilassa kesäisin autolla tai polkupyörällä melko usein ja talvella, jos se on avoinna. Se on idyllinen kahvila Uutelan venesatamassa, Aurinkolahden kanavan kupeessa.
Kahvilan valikoimasta monien suosiossa ovat pannukakut hillolla ja kermavaahdolla. Lapset valitsivat juuri nuo isot pannarit ja mehut, aikuiset teen, kahvin ja täytetyt croissantit.
Kahvila Kampela on ollut Uutelassa yli 30 vuotta. Vanha venemaja on kunnostettu viihtyisäksi kahvilaksi. Kesällä kilpailijaksi on Aurinkolahden hiekkarannan päähän noussut Robert`s Coffee -kesäkahvila. Se ovaa ovensa vasta kesän alussa toisin kuin Kahvila Kampela on avoinna alkukeväästä pitkälle syksyyn.
* * *
Minä jäin kävelemään, kun muut lähtivät vielä vieraisille. Kävelin ensin luontopolkua grillipaikalle, josta on maisema kalliolta merelle. Kun se ei riittänyt kävelyksi, jatkoin vielä Skatan tilalle ja kauemmas erästä tietä kuin milloinkaan aikaisemmin. Voin jatkaa tien päähän, koska tie oli yleinen tie, vaikka yksityisiä omakotitaloja ja kesämökkejä olikin sen varressa.
Löysin niin jylhän, kallioisen ja kauniin merenrannan, että vain seisoin ja katsoin pitkään mykistyneenä kauneutta ja rauhaa, joka avautui pitkälle merelle. Kun vihdoin maltoin kävellä nuo reilut neljä kilometriä takaisin, alkoi hiljalleen sadella lunta.
Ajoin Vuosaaren tunnelin kautta Kehä III kautta kotiin. Siihen mennessä lumisade yltyi ja joutui melkein ihmettelemään taasko sää muuttui niin talviseksi. Se ei kuitenkaan minua haitannut. Hidastin vain vauhtia ja ajelin turvallisesti kotiin.
Helsingissä 22.3. vielä edellisen päivän tunnelmissa
Sininen rooli
Sunnuntaiksi sää oli lämmennyt. Edellisinä päivinä satanut lumi oli sohjona parkkipaikalla ja kävelytie Mustikkamaan ja Korkeasaaren sillan välillä oli jo hiekkainen ja vesilätäköitä oli paikoin, vain reunoissa jäätä.
Pulkka vaihtui Korkeasaaren portilla rattaiksi ja se oli kolmivuotiaan kannalta hyvä, koska teimme kierroksemme 1,5 tunnissa.
Nyt talvella monet eläimet olivat sisätiloissa ja osa saarta oli remontissa ja eristetty yleisöltä. Katsomista riitti silti.
Leijona, leopardi ja osa muista kissaeläimistä olivat paikalla. Pikkupeurat herättivät ihastusta, samoin pikku apinat. Lintuja löytyi Afrikka-talosta monenlaisia ja monivärisiä, myös tosi äänekkäitä papukaijoja ja se oli lapsista hauskaa.
Seurueemme kahdeksanvuotias kuvasi omalla kännykkäkamerallaan, kolmivuotias vanhalla digikameralla, perheen isä uusimmalla ja parhaimmalla kameralla ja vain pikkutyttöjen äiti oli tällä kertaa kuvaamatta, vaikka kännykässä olikin kamera.
Muut kuvasivat eläimiä. Minä sensijaan otin omalla kamerallani muutaman kuvan heistä, 4-henkisestä perheestä. He olivat niin reippaan näköisiä talvisella taustalla. Otin minäkin muutamasta vauvapeurasta kuvia, jotain 4-6 kuvaa.
Parkkipaikka oli täynnä, kun saavuimme Mustikkamaalle, mutta kun kiirehdimme poispäin Korkeasaaren siltaa pulkkaa hakemaan, joka oli säilytyksessä ja paikka meni kiinni, olimme lähes viimeisiä, jotka lähtivät saaresta.
* * *
Ajoimme Mustikkamaalta Kahvila Kampelaan, joka on Vuorsaaren Uutelassa. Itse käyn kahvilassa kesäisin autolla tai polkupyörällä melko usein ja talvella, jos se on avoinna. Se on idyllinen kahvila Uutelan venesatamassa, Aurinkolahden kanavan kupeessa.
Kahvilan valikoimasta monien suosiossa ovat pannukakut hillolla ja kermavaahdolla. Lapset valitsivat juuri nuo isot pannarit ja mehut, aikuiset teen, kahvin ja täytetyt croissantit.
Kahvila Kampela on ollut Uutelassa yli 30 vuotta. Vanha venemaja on kunnostettu viihtyisäksi kahvilaksi. Kesällä kilpailijaksi on Aurinkolahden hiekkarannan päähän noussut Robert`s Coffee -kesäkahvila. Se ovaa ovensa vasta kesän alussa toisin kuin Kahvila Kampela on avoinna alkukeväästä pitkälle syksyyn.
* * *
Minä jäin kävelemään, kun muut lähtivät vielä vieraisille. Kävelin ensin luontopolkua grillipaikalle, josta on maisema kalliolta merelle. Kun se ei riittänyt kävelyksi, jatkoin vielä Skatan tilalle ja kauemmas erästä tietä kuin milloinkaan aikaisemmin. Voin jatkaa tien päähän, koska tie oli yleinen tie, vaikka yksityisiä omakotitaloja ja kesämökkejä olikin sen varressa.
Löysin niin jylhän, kallioisen ja kauniin merenrannan, että vain seisoin ja katsoin pitkään mykistyneenä kauneutta ja rauhaa, joka avautui pitkälle merelle. Kun vihdoin maltoin kävellä nuo reilut neljä kilometriä takaisin, alkoi hiljalleen sadella lunta.
Ajoin Vuosaaren tunnelin kautta Kehä III kautta kotiin. Siihen mennessä lumisade yltyi ja joutui melkein ihmettelemään taasko sää muuttui niin talviseksi. Se ei kuitenkaan minua haitannut. Hidastin vain vauhtia ja ajelin turvallisesti kotiin.
Helsingissä 22.3. vielä edellisen päivän tunnelmissa
Sininen rooli
20.3.2010
Kahden tunnin kävely vai miten se olikaan...
Kun kotioven painaa kiinni, starttaa auton ja painaa kaasua, pääsee lähtemään. Auto vie minne mielikin. Lähtemisen ja palaamisen tarvetta esiintyy monilla, oli se sitten jalkaisin, pyöräillen, bussilla, raitiovaunulla, hiihtäen tai omalla autolla.
Kahden tunnin kävely tekee ihmeitä. Riippuu mielialasta ja säästäkin, miten kulloinkin asian kokee. Joka tapauksessa ajatuksille pitää antaa välillä tilaa.
Suunnittelen, että jos lähtee ennen pimeän tuloa, vielä ehtii saada kaivatun ajatusten vaihdon itsensä ja luonnon kanssa. Joku sanoi, että metsä (lue luonto) on suomalaisen kirkko, paikka jossa voi olla hiljaa.
"Kävelyn" jälkeen lisäys klo 21:36
Hupsan, kävikin nyt sillä lailla, että ajoin vielä valoisana aikana talvisia pääkaupunkiseudun maisemia vieraisille lapsiperheeseen. Läheisten nuorten aikuisten ja pikkulasten seura antoi jälleen hyvää mieltä. Oli parempaa ajankäyttöä kuin yksin kävely. Sitten olikin jo pimeätä, kun ajoin kotiinpäin.
Seuraavana päivänä, sunnuntaina olimme sopineet lähdöstä lasten kanssa Korkeasaareen.
Helsinki 20.3.2010
Sininen rooli
Kahden tunnin kävely tekee ihmeitä. Riippuu mielialasta ja säästäkin, miten kulloinkin asian kokee. Joka tapauksessa ajatuksille pitää antaa välillä tilaa.
Suunnittelen, että jos lähtee ennen pimeän tuloa, vielä ehtii saada kaivatun ajatusten vaihdon itsensä ja luonnon kanssa. Joku sanoi, että metsä (lue luonto) on suomalaisen kirkko, paikka jossa voi olla hiljaa.
"Kävelyn" jälkeen lisäys klo 21:36
Hupsan, kävikin nyt sillä lailla, että ajoin vielä valoisana aikana talvisia pääkaupunkiseudun maisemia vieraisille lapsiperheeseen. Läheisten nuorten aikuisten ja pikkulasten seura antoi jälleen hyvää mieltä. Oli parempaa ajankäyttöä kuin yksin kävely. Sitten olikin jo pimeätä, kun ajoin kotiinpäin.
Seuraavana päivänä, sunnuntaina olimme sopineet lähdöstä lasten kanssa Korkeasaareen.
Helsinki 20.3.2010
Sininen rooli
6.3.2010
Penny Vincenzi: Onnenpotku
Kirja kertoo ajasta ennen toista maailmansotaa, tapahtumapaikkana Englannin maaseutu ja Lontoo 1920-1930-luvuilla.
Päähenkilö Cassia Fallon saa suuren perinnön kummitädiltään. Hän pystyy muuttamaan elämäänsa rahan avulla, jatkamaan lääkärinopintojaan ja ostamaan oman auton ja talon Lontoosta. Raha myös aiheuttaa paineita. Valintoja tehdessä on aina luovuttava jostain. Cassia tekee kovasti töitä ja opiskelee. Hänen lääkäri-aviomiehensä on kaikkea vastaan, myöskin seurapiirielämää kohtaan, johon Cassia Lontoossa jälleen nuoruudenystäviensä kanssa pakostakin välillä joutuu. Aviomies itse kieltäytyy lähes joka kutsusta. Hän inhoaa rikkaiden ihmisten elämää. Hän haluaa vain tehdä lääkärintyötään maaseutusairaalassa.
Cassian ja hänen nuoruudenystäviensä perheet ja parisuhteet käyvät kukin oman taistelunsa. Ystävien monia tilanteita kestävät siteet ovat kiitettävän aitoja mutta konstikkaita. Sen ajan pidättyväisyys ja asenteiden erilaisuus monissa asioissa saavat lukijan tuntemaan itsensä tarkkailijaksi, joka tietää enemmän. Yli 80 vuotta on kulunut noista ajoista. Se ei tunnu paljolta, mutta monet asiat olivat toisin.
Sitaatti sivulla 74:
"Cassia oli ollut niin kiukuissaan, että oli matkustanut siltä istumalta Lontooseen ja ostanut Jaguar SS 100:n, hurmaavan, auringonkeltaisen kuomullisen avoauton, jossa oli kromivanteet ja puukoristelu ja poikkeuksellisen sievä astinlauta, joka kaartui etuvanteiden päälle"...
"Taivaan tähden, mikä tuo on, tuossa pihalla?" ..... "Minun autoni" Cassia vastasi. "Ostin sen tänään. Pidätkö siitä?" ..... "Se on naurettava" , Edward jyrähti. "Sinä et voi mitenkään pitää sitä. Sinun pitää viedä se takaisin heti huomenna" ..... "Minä en vie sitä takaisin" Cassia sanoi. "Olen pahoillani. Minä tunnen autot, minä pidän autoista ja haluan juuri tämän"...
Tämä on kirja, jonka unohtaa kylläkin jo hetken päästä, kuten kai monet muutkin kirjat, mutta kun sitä on aloittanut lukemaan, tarina on luettava loppuun.
Julkaisutiedot
Penny Vincenzi: Onnenpotku
Werner Söderström Oy Helsinki
Painopaikka: WS Bookwell Oy Juva 2006
Englanninkielinen alkuteos: Windfall 1997
Suomentanut Ulla Selkälä
Helsinki 6.3.2010
Sininen rooli
Päähenkilö Cassia Fallon saa suuren perinnön kummitädiltään. Hän pystyy muuttamaan elämäänsa rahan avulla, jatkamaan lääkärinopintojaan ja ostamaan oman auton ja talon Lontoosta. Raha myös aiheuttaa paineita. Valintoja tehdessä on aina luovuttava jostain. Cassia tekee kovasti töitä ja opiskelee. Hänen lääkäri-aviomiehensä on kaikkea vastaan, myöskin seurapiirielämää kohtaan, johon Cassia Lontoossa jälleen nuoruudenystäviensä kanssa pakostakin välillä joutuu. Aviomies itse kieltäytyy lähes joka kutsusta. Hän inhoaa rikkaiden ihmisten elämää. Hän haluaa vain tehdä lääkärintyötään maaseutusairaalassa.
Cassian ja hänen nuoruudenystäviensä perheet ja parisuhteet käyvät kukin oman taistelunsa. Ystävien monia tilanteita kestävät siteet ovat kiitettävän aitoja mutta konstikkaita. Sen ajan pidättyväisyys ja asenteiden erilaisuus monissa asioissa saavat lukijan tuntemaan itsensä tarkkailijaksi, joka tietää enemmän. Yli 80 vuotta on kulunut noista ajoista. Se ei tunnu paljolta, mutta monet asiat olivat toisin.
Sitaatti sivulla 74:
"Cassia oli ollut niin kiukuissaan, että oli matkustanut siltä istumalta Lontooseen ja ostanut Jaguar SS 100:n, hurmaavan, auringonkeltaisen kuomullisen avoauton, jossa oli kromivanteet ja puukoristelu ja poikkeuksellisen sievä astinlauta, joka kaartui etuvanteiden päälle"...
"Taivaan tähden, mikä tuo on, tuossa pihalla?" ..... "Minun autoni" Cassia vastasi. "Ostin sen tänään. Pidätkö siitä?" ..... "Se on naurettava" , Edward jyrähti. "Sinä et voi mitenkään pitää sitä. Sinun pitää viedä se takaisin heti huomenna" ..... "Minä en vie sitä takaisin" Cassia sanoi. "Olen pahoillani. Minä tunnen autot, minä pidän autoista ja haluan juuri tämän"...
Tämä on kirja, jonka unohtaa kylläkin jo hetken päästä, kuten kai monet muutkin kirjat, mutta kun sitä on aloittanut lukemaan, tarina on luettava loppuun.
Julkaisutiedot
Penny Vincenzi: Onnenpotku
Werner Söderström Oy Helsinki
Painopaikka: WS Bookwell Oy Juva 2006
Englanninkielinen alkuteos: Windfall 1997
Suomentanut Ulla Selkälä
Helsinki 6.3.2010
Sininen rooli
3.3.2010
Deborah Smith: Kuin lempeää sadetta
Sain idean kirjan lukemiseen blogin Lukupaikka kirja-arvostelusta, jonka kirjoitti Magica de Spell. Sain kirjan Kallion kirjastosta.
Deborah Smith: Kuin lempeää sadetta
Kariston Kirjapaino Oy
Hämeenlinna 2009
Suomentanut Auli Hurme-Keränen
Englanninkielinen alkuteos: A Gentle Rain
Published by agreement with Licht & Burr Literary Agency,
Denmark, on behalf of Bellebooks, Inc.
* * *
Blogissa Lukupaikka: Magica de Spell on tosi hyvä kirja-arvostelu kirjan sisällöstä ja tietoja kirjailijan ansioista.
Kuten Magica sanoo "Tarinan alku oli sen verran kiinnostava, että se jaksoi vetää minut imuunsa..." ja "Kuin lempeää sadetta oli mielestäni ihana, lämmin ja hyvän mielen jättävä kirja..."
Minulle itselleni kirjassa oli jotain tuttua. Olen ihan varma, etten ole sitä aikaisemmin lukenut, mutta siitä olen varma, että olen lukenut Deborah Smithiltä jotain muuta. Hän on kirjoittnut teokset: Karhuvuoren varjo, Omenan tuoksu, Kotona laaksossa, Risteävien polkujen kahvila, Kivisten kukkien puutarha ja Kuin lempeää sadetta.
Kun kirjoitin tuota listaa, muistuikin mieleen, että olen lukenut kirjan Omenan tuoksu. Vaikkei sisältö ihan nyt muistu mieleen, olen varman, että voin suositella sitä. Siitäkin kirjasta jää lämmin ja hyvä mieli.
***
Nyt puheena olevan kirjan etukannen takana kerrotaan Deborah Smithistä:
"Hänen romattiset tarinansa kuvaavat vahvoja, kiinnostavia naisia. Kuin lempeää sadetta kertoo paitsi heräävistä tunteista ja unelmista myös myötätunnosta ja vastuun kantamisesta.
Kuin lempeää sadetta on Yhdysvalloissa palkittu vuoden 2007 parhaana romanttisena romaanina. 'A perfect 10' sanoo palkinnon myöntänyt Romance Reviews Today."
***
Siteeraukset:
sivu 64
"Sedge ja minä seisoimme hänen Manhattanin asuntonsa valtavien ikkunoiden edessä'... 'Sinä itse sanoit, että minun pitäisi lähteä maailmalle, ottaa riskejä'... 'En tarkoittanut, että sinun pitäisi etsiä käsiisi biologiset vanhempasi. Toivot vastauksia, jotka saattavat olla tuhoisia kannaltasi'... 'Otan sen riskin'..."
sivu 138
"Pahus. Karen ilmestyi tuntia ennen aikojaan punaiset hiukset sullottuina leveän olkihatun alle, jota koristi Lilyn antama päivänkakkaranauha. Hänen soppatykkinsä - yksi karjatilan mönkijöistä - veti metallista peräkärryä, johon hän oli lastannut jääarkkuja, tarvikelaatikoita ja kannettavan hiiligrillin takakuistilta..."
sivu 392
"Seuraavana aamuna koko karjatilan väki kerääntyi Joeyn vuoteen ympärille. World Sports-kanavan johtajat esittelivät ylisuurta miljoonan dollarin sekkiä. Siihen oli kirjoitettu karjatilan kaikkien työntekijöiden nimet, myös minun, Karen Jonsson.
Karen Jonsson oli yhä olemassa, joskin vain paperilla sekä Macin, Lilyn, Joeyn luottavaisissa mielissä. Yritin välttää katselemasta Beniä. Silmäluomeni takana kirveli kyyneliä.
Valokuvia otettiin. Käsiä puristettiin. Pikainen seremonia järjestettiin Joeyn takia. Hän ja Ben lähtisivät iltapäivällä Atlantaan. Minä auttaisin Miriamia ja Lulaa paimentamaan kaikki toiset takaisin karjatilalle."
***
Kirjoitin tämän jo 28.2. sunnuntaina, mutta piti vielä tarkistaa yksi juttu ja julkaisen vasta tänään 3.3.2010.
Helsinki 28.2.2010
Sininen rooli
Deborah Smith: Kuin lempeää sadetta
Kariston Kirjapaino Oy
Hämeenlinna 2009
Suomentanut Auli Hurme-Keränen
Englanninkielinen alkuteos: A Gentle Rain
Published by agreement with Licht & Burr Literary Agency,
Denmark, on behalf of Bellebooks, Inc.
* * *
Blogissa Lukupaikka: Magica de Spell on tosi hyvä kirja-arvostelu kirjan sisällöstä ja tietoja kirjailijan ansioista.
Kuten Magica sanoo "Tarinan alku oli sen verran kiinnostava, että se jaksoi vetää minut imuunsa..." ja "Kuin lempeää sadetta oli mielestäni ihana, lämmin ja hyvän mielen jättävä kirja..."
Minulle itselleni kirjassa oli jotain tuttua. Olen ihan varma, etten ole sitä aikaisemmin lukenut, mutta siitä olen varma, että olen lukenut Deborah Smithiltä jotain muuta. Hän on kirjoittnut teokset: Karhuvuoren varjo, Omenan tuoksu, Kotona laaksossa, Risteävien polkujen kahvila, Kivisten kukkien puutarha ja Kuin lempeää sadetta.
Kun kirjoitin tuota listaa, muistuikin mieleen, että olen lukenut kirjan Omenan tuoksu. Vaikkei sisältö ihan nyt muistu mieleen, olen varman, että voin suositella sitä. Siitäkin kirjasta jää lämmin ja hyvä mieli.
***
Nyt puheena olevan kirjan etukannen takana kerrotaan Deborah Smithistä:
"Hänen romattiset tarinansa kuvaavat vahvoja, kiinnostavia naisia. Kuin lempeää sadetta kertoo paitsi heräävistä tunteista ja unelmista myös myötätunnosta ja vastuun kantamisesta.
Kuin lempeää sadetta on Yhdysvalloissa palkittu vuoden 2007 parhaana romanttisena romaanina. 'A perfect 10' sanoo palkinnon myöntänyt Romance Reviews Today."
***
Siteeraukset:
sivu 64
"Sedge ja minä seisoimme hänen Manhattanin asuntonsa valtavien ikkunoiden edessä'... 'Sinä itse sanoit, että minun pitäisi lähteä maailmalle, ottaa riskejä'... 'En tarkoittanut, että sinun pitäisi etsiä käsiisi biologiset vanhempasi. Toivot vastauksia, jotka saattavat olla tuhoisia kannaltasi'... 'Otan sen riskin'..."
sivu 138
"Pahus. Karen ilmestyi tuntia ennen aikojaan punaiset hiukset sullottuina leveän olkihatun alle, jota koristi Lilyn antama päivänkakkaranauha. Hänen soppatykkinsä - yksi karjatilan mönkijöistä - veti metallista peräkärryä, johon hän oli lastannut jääarkkuja, tarvikelaatikoita ja kannettavan hiiligrillin takakuistilta..."
sivu 392
"Seuraavana aamuna koko karjatilan väki kerääntyi Joeyn vuoteen ympärille. World Sports-kanavan johtajat esittelivät ylisuurta miljoonan dollarin sekkiä. Siihen oli kirjoitettu karjatilan kaikkien työntekijöiden nimet, myös minun, Karen Jonsson.
Karen Jonsson oli yhä olemassa, joskin vain paperilla sekä Macin, Lilyn, Joeyn luottavaisissa mielissä. Yritin välttää katselemasta Beniä. Silmäluomeni takana kirveli kyyneliä.
Valokuvia otettiin. Käsiä puristettiin. Pikainen seremonia järjestettiin Joeyn takia. Hän ja Ben lähtisivät iltapäivällä Atlantaan. Minä auttaisin Miriamia ja Lulaa paimentamaan kaikki toiset takaisin karjatilalle."
***
Kirjoitin tämän jo 28.2. sunnuntaina, mutta piti vielä tarkistaa yksi juttu ja julkaisen vasta tänään 3.3.2010.
Helsinki 28.2.2010
Sininen rooli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
