24.1.2010

Mary Moody: Au revoir - Näkemiin

Tämä kirja osui käteeni Kirjatorilta Helsingistä. Kirja on rentouttavaa luettavaa, muutoksista ja mahdollisuuksista silloinkin, kun ne eivät olisi välttämättömiä, järkevästi ajatellen.

Mary Moody: Au revoir - Näkemiin
Naisen irtiotto elämään
Alkuperäisteos "Au Revoir -
Running away from home at fifty"
Murdoch Books 2007
Suomennos: Minna Penttinen
Minerva Kustannus Oy 2008
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008

Päähenkilö eli täyspainoista elämää, oli julkisuudessa TV-toimittajana ja kirjailijana tunnettu. Hänellä oli aviomies ja lapsia, lastenlapsia. Taloudellinen asema vakaa. Siitä huolimatta hän kaipasi irtiottoa kaikesta.

Hän toteutti sen, lähti puoleksi vuodeksi kodistaan Australiasta Etelä-Ranskaan. Hän ei ollut seikkailijatar, mutta vitsaili romanssinkin mahdollisuudesta, sitähän ei voi koskaan vannoa ja ennustaa.

Kun juoni etenee, tulee usein kaipaus istahtaa ruokapöytään nauttimaan niitä Etelä-Ranskan ruokia, joita tunnelmineen ja maisemakuvauksineen kirjassa tarjotaan.

Toinen, jota tulee paljon esille, ovat antiikkimessut ja kyläjuhlat, joihin kaikki panostavat, ml. australiatar, päähenkilömme. Hän oli paikallisten huulilla "se australialainen nainen", joka tuli tänne puoleksi vuodeksi asumaan.

Hän laskee rahojen käyttöään koko ajan, on taloudellinen, mutta yllättää kirjan lopussa tässäkin asiassa.

Sitaatti:

"Luokittelemme ihmiset usein sen mukaan, mihin he ovat elämässään sitoutuneet, ja teemme arvioita, jotka perustuvat ennakko-oletuksiimme heidän sosiaalisesta asemastaan.

Täällä olen vain maaseudun toiselta puolelta saapunut nainen. Minua ei ole sidottu mihinkään, minulla ei ole taakkoja kannettavanani, eikä minulla ole roolia.

Tavallaan tilanne on kuin teini-ikäisellä, joka haluaa paeta maaseudun pikkukaupungista suureen kaupunkiin, jossa kukaan ei tunne häntä".


Kokonaisuutena kertomus antaa hyvää mieltä. Hyvä lukukokemus.

Sininen rooli
24.1.2010

Viikkosiivous: hyvä mieli ja koti kunnossa

Lasten ollessa pieniä minulla oli tapana tehdä viikkosiivous aina lauantaisin kuten omassa kodissani oli tehty.

Sitten myöhemmin imurointi on tullut tehtyä noin joka toinen viikko. Siinä välissä lakaisemalla saa aikaan siistiä, kun ei ole pikkulapsia, eikä myöskään koiraa tai kissaa. Pöntöt ja lavuaarit on melkein hoidettava joka viikko, niin se vain on.

Jos aviomies on käymässä jossain, siivous sujuu paremmin, saa tehdä sen äänekkäämmin ja oman makunsa mukaan.

Pyykkiä pesen innokkaammin kuin imuroin, 1-5 koneellista viikonloppua kohden. Riippuu siitä onko menossa jotain erikoista, loma, jokin suursiivous, hyvä ilma kuivata ulkona kesällä esimerkiksi, ei sada.

Talvellakin kuivatan lakanat ja liinavaatteet ulkona. Usein ne ovat tosi jäisiä, kun nostaa narulta, mutta pehmenevät heti sisälämmössä. Niitä pitää kuivattaa vielä sisällä, jonkin oven päällä esimerkiksi onnistuu.

Tuoksu on autuaallinen ulkona kuivatetuista pyykeistä. Se on kuin pullan tuoksu, tuo hyvää mieltä. Toinen tuoksu, joka tuntuu kotoisalta, on pesuaineiden tuoksu, kun on siivottu. Käytän enemmän perinteisiä kuin pikapuhdistusaineita, ja kaikissa tuoksun voi valita.

Viikko sitten minulla oli päässyt pesuaine loppumaan ja käytin nestemäistä mäntysuopaa, jota käytin kesällä mattojen pesuun. Sitä voi laimentaa ja se teki puhdasta myös. Tuoksu oli vanhanaikaisen kodikas hetken. Vaikka sitten ostin tavallista pesuainetta lisää, käytin eilenkin sitä mäntysuopaa, halusin uudelleen saman tuoksun.

Siisteyden tunnun lisäksi "siivoaminen antaa tunteen, että on parempi ihminen", kun tekee jotain niin tavallista ja tarpeellista itse.

24.1.2010
Sininen rooli

17.1.2010

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

Olen aikaisemmin lukenut Kjell Westön kirjan "Missä kuljimme kerran", ja osasin odottaa yhtä antoisaa lukuelämystä.

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
Suomennos Katriina Huttunen
Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2009
(Ruotsinkielinen alkuteos:
Gå inte ensam ut i natten)

Kirja oli lukuelämys, koko tuo 604 sivua. Aikaisemmin lukemani "Missä kuljimme kerran" ja tämä ovat sikäli samanlaisia, että molemmissa asiat tapahtuvat Helsingissä, muualla vain käväistään.

Tämäkin kertomus vie mukanaan, jopa siinä määrin, että lukija välillä on vihainen joidenkin päähenkilöiden elämän ratkaisuista tai ratkaisemattomuudesta.

Loppua kohden lukijan myötäeläminen saa palkkionsa ja päähenkilöiden elämä ja heidän jälkeläistensä ja läheistensä elämä jollain tavoin kuin loksahtaa paikoilleen. Kohtalot niveltyvät toisiinsa ja ihmisen perusolemus tulee esille kunkin persoonan mukana.

Samoin kokonaisuus on mestarillisesti saatu inhimilliseksi. Kirjailija on pannut itsensä likoon, sen verran paljon sisällössä tapahtuu asioita, jotka tuntuvat todellisilta. Unohtaa, että vain henkilöt ja historia olivat olemassa, henkilöiden elämä koetaan fiktiona. Hyvää kerrontaa, taidokasta.

Otteita ensimmäiseltä lehdeltä:

"Jotkut ihmiset taivaltavat läpi koko elämänsä oma riittämättömyys kasvoihin ja ruumiin liikkeisiin kirjoitettuina. Heistä huokuu hätäännys, heille suodaan vähemmän mahdollisuuksia kuin he ansaitsisivat, ja jossain vaiheessa epäonnistumiset alkavat jäytää heitä sisältä päin..."

"Sitten on niitä joilta kaikki tuntuu sujuvan helposti, niin helposti, että heidän etevyydestään ja pelottomuudestaan tulee vuosien saatossa läpitunkematon naamio. Silti heistä huokuu epämääräinen uhka. Tuntuu kuin jokin, ehkä villieläin, kuiskisi naamion alta: älä tule haastamaan riitaa, muuten sinun käy huonosti..."

"Entä sitten minä, millainen minä olen? En tiedä. Piileskelin muilta niin pitkään ja niin hyvin, että kadotin itseni.

Olen ääni jonka on määrä kertoa tarina...

Tarinan kertoja etsii kuitenkin aina myös itseään".

(otteita romaanista: Kjell Westö, Älä käy yöhön yksin)


Kannattaa lukea.

17.1.2010
Sininen rooli

11.1.2010

Céline Curiol: Viimeinen kuulutus

Kirjailijan esikoisromaani nykypäivän Pariisista, ihmisten irrallisuudesta ja rakkaudennälästä.

Céline Curiol: Viimeinen kuulutus
Suomentanut Heli Kalliolevo
Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2007
(Ranskankielinen alkuteos 2005)

Kirjassa on kuvattu erään ranskalaisen naisen, "pariisittaren" päivien ja öiden kulkua pikkutarkasti, jopa välillä liiankin tarkkaan. Sellaista se elämä kuitenkin on, pikkuasioista koostuvaa.

Päähenkilö on kaksijakoinen henkilö, epävarma ja piittaamaton monista asioista, toisaalta taas varma naisellisesta viehätysvoimastaan. Hän kokeilee erilaisten hetkellisten impulssien vallassa alati muuttuvan käyttäytymisen avulla "rajojaan".

Samalla hän kaipaa kuitenkin pysyvää suhdetta, turvallisuutta ja elämän kiintokohtia.

Kirjan loppu on yllätyksellinen. Kirjailija jättää lukijan mielikuvitukselle liikkuman varaa siinäkin, eikä paljasta mihin suuuntaan päähenkilön elämä lähtee. Ainakin päähenkilö panee uusiksi entisen elämänsä arvot ja oman arkipäivänsä.

Ote sivulta 174
"He ovat istuutuneet Seinen rantakadun varteen, aivan lähelle Pont Marieta. Ei sille puolelle, jolla opiskelijat iltapäivisin vetelehtivät ja jolle kesäiltaisin tullaan pelailemaan ja tupruttelemaan. Vaan toiselle puolelle, rauhallisemmalle. He istuvat lähekkäin. Hän heiluttelee jalkojaan veden päällä katse umpimähkään vastapäisen rannan kullanhohtoisiin julkisivuihin suunnattuna..."

Kirja on yleensäkin ottaen yhtä leppoisaa luettavaa, välillä yksityiskohtien liikaakin täyttämää.

Kyllä sitä silti joulunpyhinä luki mielellään.

11.1.2010
Sininen rooli

10.1.2010

Metsätie, tikkusuora ja tunnetta täynnä...

Lapsuuteni mieleenpainuvin tie on eräs metsätie. Se on kaunis ja erikoisinta on se, että se on tikkusuora, kuin viivottimella vedetty.

Joku saattaisi pitää yksitoikkoisena noin 3,5 kilometrin suoraa taivaltamista. Vaikka tie on suora, jotain vaihtelua on pitkin matkaa. Metsä on hyvinvoivaa ja myös kasvusto vaihtelee matkan aikana.

"Ulottuvuus" on se sana, joka kuvaa omia tuntemuksiani ja joka erityisesti viehättää.

Tie kulkee kahden paikkakunnan välillä, joista toinen on kaupunki, toinen kunta. Lapsuudessa asialla oli merkitystä, koska kotini oli tien toisessa päässä ja äidin syntymäkoti toisessa päässä, ei ihan metsän reunassa mutta kuitenkin. Isäni oli syntynyt kotini puoleisella alueella ja äitini toisen puolen alueella.

Kun olen noussut kotikaupunkini puolella metsätietä harjulle asti, voin nähdä jo naapurikunnasta kaistaleen tien päässä. Ennen sitä olen nähnyt vain harjulle asti, josta nähtynä tie jollain tavalla päättyy taivaanrantaan. Kun käännähdän ja katson kotiin päin, voin nähdä järven. Naapurikunnasta lähdettäessä tuo harju estää näkemästä heti "naapurijärveä"... Kuitenkin sieltäkin näkyy heti vastakkainen taivaanranta ja vasta harjulle tultaessa järvi.

Monilla ihmisillä on muistoja tiestä. Sitä on aina käytetty ja käytetään nykyäänkin paljon. Se lyhentää matkoja, on romanttinen ja se pidetään koko ajan "menokunnossa".

Metsätietä pitkin on kävelty ja hiihdetty, ajettu hevosella, polkupyörällä, autolla, moottoripyörällä, mopolla, traktorilla ja kuorma-autolla. Linja-autoliikenne kulkee muualta, mutta enpä tiedä onko jokin bussikin ajanut sitä. Tien kunto sen kestäisi.

Nykyään, kun käyn kotikaupungissani, kävelen aina metsätietä rajalle asti tai naapurikuntaan. Siitä tulee reilut seitsemän kilometriä. Matkaa tulee taivallettua ajatuksien vaeltaessa sinne tänne kuin vahingossa.

Tiedän jonkun naapurikunnasta, joka sanoo joskus lähtevänsä kesällä polkupyörällä liikkeelle, ajavansa tien ja kiertävänsä järven kerran tai kaksi ympäri ja sitten takaisin samaa tietä.

Käveleminen on kuin hermolepoa. Ajatukset saattavat olla hajanaisia ja hermostuttavia, kun lähtee kulkemaan, mutta kun on kävellyt edestakaisin tien osaksi tai kokonaan, jonkinlainen mielenrauha on saavutettu.

Välillä käytän edelleen mielikuvaa metsätiestä päästäkseni illalla uneen, jos se ei muuten meinaa onnistua.

10.1.2010
Sininen rooli

5.1.2010

Junamatkustajana Suomessa 4.1.2010

Helsingin asema on minulle ja monelle muulle tuttu ja turvallinen paikka, jonka kautta on menty matkalle ja tultu matkalta.

Eilen tuli muistutus, ettei kaikki olekaan niin itsestään selvää, se turvallisuus juuri...

Menin eilen heti klo 13.00 jälkeen Tikkurilan asemalle, tarkoituksena matkustaa Helsingistä (nyt Tikkurilasta) Etelä-Pohjanmaalle. Kuulin lippukassalla, että juna saattaa olla tunninkin myöhässä, ilmoitustaulu on mykkänä, koska oli se onnettomuus Helsingin asemalla. - Mikä onnettomuus? ..Juna ajanut hotellin seinään. - Oliko henkilövahinkoja? ..Ei.

Ilmankos tunnelma oli jotenkin odottava.

Luulin, että junani tuli ajallaan, klo 13.22 ja menin siihen, Seinäjoki kun luki kyljessä. Konduktööri sanoi, että vaununi (vaunu 2) oli jäänyt Helsinkiin. Ota mikä paikka löytyy. Löytyi, I-luokassa.

Sain jäädä sinne (I-luokkaan), mutta konduktööri oli kiireinen ja puolestaan heitti minun huolekseni muutaman turistin, joille ehdin hyvin selittää tilannetta englanniksi, kun kuulutukset tulivat vain suomeksi. Automaattikuulutuksia tuli kyllä välillä vakiona kaikilla kielillä, mutta perään korjauskuulutus.

Ennen Tamperetta tuli kulutus, että junani meneekin Jyväskylään. Seinäjoelle menijät jääköön Tampereelle odottamaan junaa Intercity 49, joka olikin minun junani.

No, mieluiten odotin Tampereella 45 minuuttia kuin Tikkurilassa. Juna tuli ja sain oman paikkani. Seinäjoelta pääsin VR:n järjestämään tilataksiin ja määränpäähäni.

Illalla uutisia katsellessa tuli vasta pelästyttyä, ei tällä kertaa itseni puolesta, kun en astunut jalallanikaan Helsingin asemalle, mutta kaikkien niiden puolesta, jotka sattuivat sinne. Neuvokkaan VR:n, turvamiehen ja onnellisen sattuman kautta kukaan ei sitten kuollut. Se oli suoranainen ihme.

Siinä oli sallimusta, korkeammat voimat liikkeellä myös. Iso jysäys, jota ihminen ei suunnitellut eikä toteuttanut, vaan kohtalo. Kohtalo, joka samalla oli niin armollinen, että ihmishenget säästyivät.

5.1.2010

3.1.2010

Roolit: käyttäytymisen filosofia

Meillä jokaisella on muutama rooli, halusimmepa sitä tai emme.

Rooli, joka on päällä, määrää käyttäytymistämme. Osaksi se on tiedostamatonta, osaksi hyvinkin tietoista. Kun mietin pääaiheita, olin kirjannut vaistonvaraisesti käyttäytymisen filosofia. Sitten oli pakko miettiä onko käyttäytymisellä filosofiaa, vai meneekö käyttäytyminen aina psykologian puolelle...

Jo sana psykologia, psyyke, on mielestäni hiukan ahdistava, niin hyödyllinen tieteen haara kuin se onkin, siis ammatin pohjatietona ja avun välineenä.

Filosofia puolestaan jo sanana on vapauttava, ainakin minulle, joka en ole mennyt syvemmälle tieteen haaran kummallisuuksiin tai detaljeihin, jotka ehkä jo ahdistaisivat. Koulussa valitsin psykologian ja vasta aikuisena perehdyin filosofiaan, noin pintapuolisesti vain.

Siitä filosofiasta käyttäytymisen välineenä.

Jos on vaikeita tilanteita, voi ottaa yhtä hyvin filosofian avuksi kuin mitkä tahansa nykyisen elämänhallinnan vippaskonstit, joita kursseilla, naistenlehdissä, TV:ssä ym. on saatavilla.

Nuo vippaskonstit ovat kullanarvoisia, jos ne jollain hetkellä auttavat jotain henkilöä elämän tilanteissa ja tyrskyissä. Kuitenkin filosofia, jos on vaikka kirjannut joitain perusjuttuja paperille, on vapauttavampaa. Se on ajatonta, ympäristön kulturisoitumisesta ja teknistymisestä riippumatonta.

Toisaalta kulttuuri on vanhaa. Se vain muuttaa muotoaan. Teatteri on sitä ja samaa aikakausista riippumatta. Sisältö vain saa kulloinkin oman aikakautensa vivahteen ja heijastaa ajan ilmiöitä. Elokuvakin pysyy samana, mutta välineet ja keinot paranevat.

Uskonto taas on asia erikseen. Se on jotain elämää suurempaa. Ihminen on joko luottavainen tai neuvoton uskonnon edessä. Se on kulttuuriakin ajattomampaa, jos vertaillaan, myös elämänhallinnassa.

Käyttäytyminen on roolin valinta joka kerta, kun avaa suunsa tai astuu estradille, oli se sitten koti, työpaikka, katu tai tavaratalo, kylätie tai kyläkauppa, jossa on mahdollisuus kohdata toinen ihminen.

Samoin kuin ihminen kautta vuosisatojen, nykyajan ihminen elää ja hengittää, tuntee kipua ja kaipausta, iloa ja terveenä olemisen riemua, aistii kauneuden ja hiljaisuuden, elämän sykkeen ja kadun tai maaseudun äänet. Hän tuntee tekemisen iloa tai saamattomuuden turhautumista, pelkoa, väsymystä, uupumusta, surua ja onnea. Lista on loputon.

Toisaalta se on lohdullista, että ihminen pysyy samana, eli hän sitten minä vuosisatana tahansa.

Tarkistus:

Verkossa oleva sanakirja.org antaa haulle filosofia (suomi-*) seuraavaa:

"Asioiden olemuksen ja alkuperusteiden tutkimus, viisauden etsiminen eli teoreettinen filosofia, yksittäisen ihmisen toiminnan lähtökohta, arvot ja päämäärä eli käytännöllinen filosofia"

Esim. "Yrityksen toimintafilosofia on käytännöllisen filosofian sovellus"

Siis meikäläisen kirjoituspöytäfilosofia ei mennyt niinkään pieleen. Jos yrityksellä on toimintafilosofia, vrt. yrityskuva, organisaatiokuva, niin miksei ihmiselläkin.

Tällä kertaa meni perusjuttujen miettimiseen. Jatkossa voi ottaa käytännön esimerkkejä... Helpommin sanottu kuin tehty, neutraalilla tasolla jos jälleen pysytään.

3.1.2010
Sininen rooli

2.1.2010

Erämaassa vastaantulijaa tervehditään aina...

Jossain vaiheessa kävin jonkin verran Lapissa, Pallastunturilla ensimmäisenä, sitten Saariselällä, Ylläksellä ja Levillä laskettelemassa, hiihtämässä, vaeltamassa ja yleensäkin vetäytymässä.

Juttelin joskus ohimennen paikallisten asukkaiden kanssa.

Tämä tuli selväksi. Talvella olosuhteet ovat karut ja pakkanen palelluttaa, jos niikseen on. Lapissa aina tervehditään vastaantulijaa, yleensä kuin ystävänä, vaikka olisi ventovieras ihminen.

Jos näyttää siltä, että joku tarvitsee apua, sitä tarjotaan.

Nyt elämme Helsingissä ja läpi Suomen kuin Lapin olosuhteissa, ainakin vahän sinne päin. Talvi on jatkunut jo jonkin aikaa. Pakkasta oli tänäänkin aikaisin aamulla Helsingissä melkein -20°C ja varmaan seuraavana yönä ei ainakaan heikkene.

Katselin viime yönä herättyäni ulos pihalle. Siellä paloi lumisen ulkogrillin päällä kaksi lyhtyä, joihin sytytin uudenvuodenaattona öljykynttilät. Molemmat kynttilät paloivat edelleen.

Lyhdyt ja koko grillin peitti 3-5 cm lumikerros. Oli arktinen talviyön näkymä, huurteisen kaunis. Samoin koko piha, pensaat ja puut olivat lumisen kauniita.

Ajattelin pakostakin samalla talven ankaruutta. Ihan kuin Lapin ihmiset tekevät, ohikulkija pitää huomioida. Helsingissä ja koko talvisessa Suomessa pitäisi nyt noudattaa tuota Lapin sääntöä: "Ketään ei jätetä pakkasessa pulaan, jos apu on tarpeen".

Muutoin tämä lumi on iloinen asia.

Yöt ovat valoisia. On kaunista ja tunnelmallista. On vain ensiarvoista huomioida pakkaslukemat pukeutumisessa ja asenteissa...

2.1.2010
Sininen rooli

1.1.2010

Pihkovan kellot: Laila Hirvisaari

Vaikka olen lukenut paljon, tämä on ensimmäinen lukemani Laila Hirvisaaren romaani. Se osoittautui hyväksi ajankuvan ja sota-ajan tunnelmien kuvaajana.

Tapahtumat alkavat elokuusta 1914. Nuori naislääkäri tekee päätöksen lähteä Punaisen Ristin sotasairaalaan töihin. Sairaalan lääkärit ja henkilökunta joutuvat alusta saakka myötäelämään sotilaiden kohtaloita ja näkemään sodan jäljet selkeämmin kuin mikään muu taho, joka ei itse osallistu sotaan.

Punaisen Ristin sairaalalla on lisäksi sota-aikana periaate, että kaikkia haavoittuneita autetaan, omia ja vihollisten haavoittuneita. Kirjassa sivutaan myös sotilaiden tilanteita ennen sotaan lähtöä ja tunnelmia sodasta palatessa tai toipilaana kotiutettuina.

Sotaa ajatellen fiktiotarinat - kuviteltujen henkilöiden kokemukset, tunteet ja tunnelmat historian tapahtumiin pohjautuen - tuovat historiaa eri tavoin esille. Jokainen sodanjulistus on ollut alku isojen ihmismassojen kärsimyksille ja monen ihmisen ja perheen elämän tasapainon järkkymiselle.

Toisin on historiaa lukiessa. Siinä tulevat esille vain faktat, siis poliittiset ratkaisut, sodan häviäjät ja voittajat. Historiaan jää sekä voittajien että häviäjien puolelta vain lukuja, kaatuneiden tai haavoittuneiden sotilaiden lukumäärät ja sotavangit, lukuina nekin. Nimet voi lukea sankarinhaudoilta, ei tarinoita.

Kirjan tarina vie mukanaan. Siihen sisältyy myös romantiikkaa kaipaaville ainakin kaksi rakkaustarinaa.

Kannattaa lukea.

Sitaatti: romaanin "Laila Hirvisaari, Pihkovan kellot" alkulehdellä on Peeter Seegerin runo, suomennos Sauvo Puhtila:

"Missä, missä kukat on - tullut kesä on,
kukkaset on kadonneet, tiedätkö syyn?
Kukkaset kadonneet, ovat tyttöset poimineet.
Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen.

Missä nuoret miehet on, vaikka kesä on,
minne miehet kadonneet, tiedätkö syyn?
Kaikki miehet kadonneet, sotaan ovat lähteneet.
Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen.

Missä, missä sotilaat, vaikka kesä on,
sotilaat on kadonneet, tiedätkö syyn?
Sotilaat kadonneet, poveen maan ovat joutuneet.
Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen.

Missä, missä nyt on maa, vaikka kesä on,
minne maa on kadonnut, tiedätkö syyn?
Maa on aivan entinen, kukkaset vain peittää sen.
Voi milloin muistat sen, voi milloin muistat sen."

1.1.2010
Sininen rooli